

Miika Tenhusen Need’emin pari viime kilpailua eivät ole sujuneet odotusten mukaisesti. Powerparkin juhannusraveissa lähtölaukka pilasi päivän. Viikko myöhemmin ajetussa Joensuu-ajossa Need’em ravasi koko matkan, mutta jäi taustalle.
Joensuun startin jälkeen Need’em vietiin eläinlääkärin tutkimuksiin. Valmentajan mukaan tutkimuksissa ei löytynyt selittävää tekijää seitsemänvuotiaan ruunan vaisuun esitykseen Joensuussa.
”Härmässä hevonen tuntui kuskin mukaan hyvälle. Joensuussa hevonen oli vaan vaisu. Eläinlääkäri ei löytänyt hevosesta mitään vikaa, mikä tietysti on sinällään hyvä”, Tenhunen kertoo.
Tuusniemeläisvalmentajan mukaan heinäerän vaihto uuteen kesäkuun lopulla saattoi olla yksi selittävä tekijä Joensuun vaisuun starttiin.
”Meillä on ollut usea hevonen vaisumpi kesä-heinäkuun vaihteessa. Myös Need’emillä oli vähän maha löysällä Joensuun startin jälkeen. Ruunalla oli myös vähän pitovaikeuksia Joensuussa. Noin kovissa lähdöissä kaiken pitää olla kohdillaan.”

Seuraavan kerran Need’em nähtäneen kilparadoilla Kuninkuusraveissa Teivossa. Sen pidemmälle Tenhunen ei ole vielä suunnitellut suojattinsa tulevia kuvioita. Keväällä Need’em osallistui sekä Seinäjoki Raceen että Finlandia-ajoon.
Kolme viikkoa Kuninkuusravien jälkeen ajettava Kymi GP ei ole poissuljettu vaihtoehto.
”Ajoin alkuviikosta Need’emillä reippaammin, ja se tuntui ihan normaalille. Ajetaan Teivon startti ja mietitään sitten tulevia kuvioita. Kouvolaankin pitää saada kutsu, ei sinne vaan ilmoiteta. Hevosen pitää olla oikein hyvä Teivossa, jotta kannattaa edes ajatella isompia lähtöjä.”
Tenhunen suuntaa perjantaina Vieremälle kolmen valmennettavansa kanssa. Illan kolmannessa lähdössä starttaava Sweet Game S esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Kolmevuotias Yhdysvalloissa syntynyt ruuna hankittiin Suomeen reilu kuukausi sitten Norjasta.
Sweet Game S on startannut urallaan kahdesti. Ura alkoi kolmostilalla, ja kesäkuun alussa Jarlsbergistä tuli uran avausvoitto.
”Sweet Game S on oikein mielenkiintoinen aloittelija. Se treenasi samaan aikaan Need’emin kanssa ja vaikutti oikein hyvälle. Tallin hevosten kunto ylipäänsä vaikuttaa olevan menossa ylöspäin kuun vaihteen vaisumman jakson jälkeen. Vieremän kaikilla kolmella hevosella pitäisi olla asialliset saumat pärjätä”, Tenhunen summaa.