
Nelivuotiaasta asti ratsastanut Becky Moody on tällä hetkellä maailmanlistan neljäntenä. Skotlannissa syntynyt ammattiratsastaja on tehnyt pitkän uran kouluratsastuksessa, mutta rytinällä hän murtautui kouluratsastusmaailman tietoisuuteen, kun hän pääsi ratsastamaan Englannin joukkueessa Pariisin olympialaisissa Charlotte Dujardinin jäätyä pois. Moody ja Jagerbomb olivat mukana voittamassa maalleen olympiapronssia.
Klinikka järjestetään lauantaina 16. tammikuuta, eli kaksi viikkoa esteratsastaja Henrik von Eckermannin klinikan jälkeen.
Juho Norilo Ratsastuskeskus Ainosta kertoo, että vinkki tuli Ainossa kouluvalmentajana toimivalta Eevamaria Porthan-Broddellilta, joka oli nähnyt Moodyn klinikan Amsterdamissa.
Norilo laittoi sähköpostia, ja pian sen jälkeen oli sovittu Moodyn ensimmäinen vierailu Suomeen.
”Becky on uuden polven kouluratsastaja, hevosystävällinen ja hauska ja huumorintajuinen”, Norilo kertoo.
Ratsastajista tässä vaiheessa tiedetään ainakin sen verran, että Stella Hagelstam on lupautunut mukaan.