Tuumasta toimeen. Reki Anne Lehtosella jo olikin, mutta muut varusteet suomenhevosruuna Ylpeydenaiheelle eli Hempalle oli rekiretkiä varten hankittava.
”Mummolan aitasta löytyivät Hempalle sopivat länget, aikoinaan papan työhevosella olleet. Ne puhdistettiin ja saivat pintaansa uutta väriä. Kaverilla oli ruosteinen setolkka, jota kunnostelin muutaman päivän. Torista löytyivät mäkivyöt ja länkipatja. Nahkaseppä teki rahkeet ja muut tarvittavat remelit. Luokki ja aisakello löytyivät Facebookissa kyselemällä”, Lehtonen kertoo.
Lehtosen 14-vuotias apassilainen ruuna asuu Pinsiössä Pirttisillan tilalla ja on ollut koko ikänsä harrasteratsuna.
”Hempalla on ajettu jonkin verran nuorena, mutta kärryttelystä oli taukoa liki kymmenen vuotta, kunnes viime keväänä alettiin taas ajamaan. Hemppa on seurallinen, kiltti ja herkkä. Se on päällepäin oikea nallekarhu, mutta ei pidä aliarvioida sen otsatukan alla tapahtuvaa toimintaa”, Lehtonen kuvailee hevostaan.
Lehtonen osti miehensä kanssa Hempan äitienpäivänä 2017. Suomenhevoset ovat aina olleet lähellä Lehtosen sydäntä.
”Sittemmin Hemppa siirtyi kokonaan omistukseeni, kun mieheni osti itselleen "ison mustan hevosen". Haaveilin nuorena isosta sporttisesta liinaharjasta ja lopulta päädyin omistamaan pienen pyöreän harmaatukan. Hemppa on olemuksestaan huolimatta varsin vikkelä ja liikkuu mielellään. Jotkut ovat sitä mieltä, että sillä on hieman liikaa omia ideoita”, Lehtonen nauraa.
”Entinen heppatyttö” palasi nuoruudenharrastuksensa pariin puolisen vuotta ennen Hempan ostamista ja puuhaan innostui myös hänen puolisonsa, jolla ei ole aiempaa hevostaustaa.
”Nyt meillä on kaksi suomenhevosta. Hevonen on minulle ystävä ja oma persoonansa, kilpaileminen ei enää kiinnosta kuten nuorena. Yhteys hevoseen ja monipuolinen tekeminen ovat enemmän "se juttu" nykyään.”
Kun rekiajeluun tarvittavat varusteet olivat koossa ja kunnostettuina, aloittivat tallikaverukset Lehtonen ja Verneri-suomenhevosen omistaja Jutta Väänänen hevostensa totuttamisen rekeen ja varusteisiin.
”Apunamme varusteiden säätämisessä ja valjastamisessa meillä oli naapuritallin kokeneempaa väkeä. Heiltä saimme kullanarvoisia neuvoja ja apua hevosten opettamisessa. Laitoimme hevosille länget ja nostimme luokin selän yli. Kiinnitimme aisat ja vedimme ensin pelkkiä aisoja. Parin kerran jälkeen kiinnitimme aisoihin kuormalavan. Kun kaikki eteni mallikkaasti, tuli rekiajelun aika”, Lehtonen kertoo.
Ensimmäinen rekiajelu jännitti Lehtosta, mutta pian reessä istujan kasvoille kohosi kestohymy.
”Jännitys kesti vain muutaman ensimmäisen askeleen ajan. Hemppa lompsi Jutan vierellä rekeä vetäen yhtä rennosti kuin Verneri hetkeä aiemmin. Minun Hemppani, niinkuin tuhannet suomenhevoset ennen sitä. Rauhallisesti ja viisaasti. Yllään varusteet, jotka ovat aikoinaan olleet käytössä oikeilla työhevosilla ja jotka nyt kunnostettuna toimivat taas seuraavat sata vuotta.”
Lehtonen toteaa, että rekiprojektissa mahtavaa oli yhdessä tekeminen ja avun saaminen sekä vanhojen perinnetaitojen oppiminen.
”Ehkä osaltamme jaamme noita taitoja vielä joskus eteenpäin. Tapaninajelulle Pinsiössä lähdetään suomenhevosilla, Hempalla ja Vernerillä.”
