• Anne Turunen ei luovuta, vaikka Kainuussa ei raviurheilulla mene hyvin

    Kajaanin kupeessa tallia pitävä Anne Turunen osallistuu Oulun tiistairaveihin kahdella hevosella. Tallin uusin hankinta on Tanskasta hankittu kilparavuri.
    Tilaajalle
    Niemen Juliuksen välistartti paikallisraveissa antoi muistutuksen hevosen ailahtelevasta luonteesta. Arkistokuva on vuodelta 2024.
    Niemen Juliuksen välistartti paikallisraveissa antoi muistutuksen hevosen ailahtelevasta luonteesta. Arkistokuva on vuodelta 2024. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    26.5.202613:30
    Markku Lindström

    Raviväkeä puhuttaneet Kajaanin radan tuki- ja talousvaikeudet ovat iskeneet myös alueen toimijoihin. Kainuusta käsin raviurheilua ei totisesti ole helppo harrastaa.

    ”Koko ajan täällä on vähemmän ravureita”, Kajaanin kupeessa Jormuassa tallia pyörittävä Anne Turunen toteaa.

    Vaikka totoravit menetettiin tältä vuodelta, Kajaanissa saadaan onneksi järjestettyä kauden aikana useammat paikallisravit sekä myös muita tapahtumia. Sunnuntaina pidetyt ensimmäiset paikallisravit keräsivät mukavasti hevosia.

    ”Oli vähän kuin olisi oikeissa raveissa ollut. On hyvin tärkeää, että täällä järjestetään paikallisraveja.”

    Vaikka vastatuuli on navakkaa, Anne Turunen ei aio lyödä hanskoja tiskiin.

    ”Teen tätä edelleen täysillä, en aio luovuttaa vielä.”

    Turunen valmentaa Kajaanin kupeessa tällä hetkellä kuutta hevosta. Lisäksi nuoret hevoset tuottavat tallille mukavasti työtä.

    ”Varsoja on ollut opetuksessa ja ajossa. Lisäksi kesäisin meille tulee 15–20 hevosta laitumelle.”

    Kainuusta käsin kilpaileminen tarkoittaa lähes automaattisesti pitkiä kilpailumatkoja. Turuselle Oulun 180 kilometrin etäisyys ei tunnu missään. Äimärautiolle lähdetään kahdella hevosella, vaikka kysymysmerkkejäkin on ilmassa.

    ”Niemen Julius oli pettymys paikallisraveissa sunnuntaina. Se vaan lönkötteli, ja kuski sanoi, ettei tämä tee totta. Mietin pitkään, otanko hevosta Ouluun mukaan. Se oli kuitenkin tiistaina aamulla niin pirteä, että otetaan se mukaan. Katsotaan lämmityksen jälkeen tilanne, ajetaanko vai jätetään pois.”

    Jula Sunshine kilpaili uransa ensimmäiset kaudet Ruotsissa.
    Jula Sunshine kilpaili uransa ensimmäiset kaudet Ruotsissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Jula Sunshine kilpailee hienossa kunnossa, mutta Oulussa takarivin ulommainen lähtöpaikka on hevosta vastaan.

    ”Jälleen kerran”, Turunen huokaisee.

    ”Otetaan kaikki kengät pois. On arvoitus, miten juoksu onnistuu. Oli niin nappisarja, että hevonen oli pakko ilmoittaa Ouluun.”

    Turusen tallin uusin tulokas on nettihuutokaupasta hankittu tanskalaisruuna Kadu Moseby, joka on ehtinyt viettää Jormualla kuukauden päivät. Turusen mukaan hevosen papereita on jouduttu odottamaan ennakoitua pitempään.

    ”Se on mukavan oloinen ruuna. Se on vähän lihotuskuurilla nyt, ja kyllä tässä joskus kuukauden päästä olisi tarkoitus jo startata. Aiemmin hevonen on jonkun verran laukkaillut starteissa. Treeneissä tai hiiteillä se ei ole tässä laukannut, joten en tiedä mistä aiemmin on ollut kyse”, Turunen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Jouko Tarvainen sai tuulettaa voittoa Niemen Juliuksen rattailla. Seppo Suurosen ohjastama Pastori oli toinen.

      Ravit | ”Olis varmaan voitu korttia pelata matkalla” − legendojen lähtö Jouko Tarvaisen ja Niemen Juliuksen juhlaa

      Tilaajalle
    • Fellaini Zet voitti toissa kaudella peräti yhdeksän kertaa. Kuvassa Anne Turunen suojattinsa kanssa Kymi GP -päivän voiton jälkeen.

      Ravit | Anne Turuselle uusi mielenkiintoinen tamma Ruotsista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anne Turunen
    raviurheilu
    Kainuu
    ravurit
    paikallisravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle