• Oletko hevosen lempi-ihminen? Tutkijat selvittivät, osoittaako hevonen kiintymystä tuttuun ratsastajaan

    Jos hevosihmisiltä kysytään, niin varmasti jokainen on kokenut hetkiä, jolloin tunnistaa hevosen osoittavan kiintymystä. Asiaa on tutkittu tieteellisesti jo useaan otteeseen, viimeisin julkaistu tutkimus on Unkarista.
    Tilaajalle
    Hevoset olivat tutkimusolosuhteissa kiintymyksensä osoittamisessa johdonmukaisia. Arkistokuvassa Sofia Vatajaniemi sekä Lumo.
    Hevoset olivat tutkimusolosuhteissa kiintymyksensä osoittamisessa johdonmukaisia. Arkistokuvassa Sofia Vatajaniemi sekä Lumo. Kuva: Rami Marjamäki
    MT Hevoset|Hevoset
    30.5.202610:00
    Kati Susi

    Ihmispsykologiassa käytettyä Ainsworthin outojen tilanteiden testiä käytettiin unkarilaistutkijoiden 30 ratsukkoa käsittäneessä tutkimuksessa. Siinä haluttiin selvittää, valitsevatko hevoset kahdesta ihmisestä sen, joka on niille tuttu ratsastaja.

    Ainsworthin testi on tunnettu psykologinen työkalu, joka kehitettiin vuosikymmeniä sitten vauvojen ja heidän hoitajiensa välisen emotionaalisen kiintymyksen tutkimiseen. Testiä on sovellettu myös koiriin.

    Sisällä maneesissa tehtyyn testiin osallistui kolmekymmentä ratsukkoa. Jokaisen ratsukon ratsastajat olivat työskennelleet hevosensa kanssa vähintään puoli vuotta. Tutkimuksessa testattiin, valitseeko hevonen eri tilanteissa mieluummin tutun ihmisen vai sille tuntemattoman tutkijan.

    Testin aluksi ratsastaja kutsui hevosta, sitten tutkija teki saman, minkä jälkeen hevonen jätettiin yksin. Jälleennäkemistesteissä sekä ratsastaja että tutkija palasivat hevosen luo takaisin yhdessä. Lopuksi ihmiskontaktin hakemista testattiin hevoselle lievästi pelottavassa tilanteessa, jossa äänekästä, koristeltua esinettä liikutettiin kauko-ohjattavalla narulla maneesissa.

    Kirjoittajat päättelevät, että hevoset muodostavat aitoja, kumppanikohtaisia siteitä ratsastajiinsa, mikä näkyy selkeimmin siinä, kuinka nopeasti ja johdonmukaisesti ne hakevat läheisyyttä.

    Tulokset osoittivat, että hevoset lähestyivät johdonmukaisesti omaa ratsastajaansa nopeammin ja viettivät enemmän aikaa tämän lähellä useimmissa tutkimuksen osioissa. Tutkijoiden mukaan tämä käyttäytyminen viittaa selvästi hevosen mieltymykseen tuttua ihmiskumppania kohtaan.

    Kun sekä ratsastaja että kokeen suorittaja palasivat hetken poissaolonsa jälkeen maneesiin, hevoset tyypillisesti lähestyivät ensin ratsastajaansa.

    ”On kuitenkin mielenkiintoista, että hevosten katselukäyttäytyminen kertoi toisenlaisen tarinan – hevonen seurasi katseella ihmisistä sitä, joka oli aktiivisin tai haki vuorovaikutusta hevoseen tilanteessa”, tutkijat toteavat.

    Ääntä pitävän, liikkuvan esineen ilmestyessä maneesiin hevoset siirtyivät poispäin uhkaavasta esineestä, eivätkä hakeutuneet kumpaakaan ihmistä kohti.

    ”Tämä viittaa siihen, että saaliseläiminä hevosten luonnollinen vaisto on säikähtäneenä paeta. Vaisto syrjäyttää kaikki halut hakea lohtua ihmiseltä, kun hevoset ovat aidosti säikähtäneitä”, tutkijat havainnoivat.

    Kirjoittajat päättelevät, että hevoset muodostavat aitoja, kumppanikohtaisia siteitä ratsastajiinsa, mikä näkyy selkeimmin siinä, kuinka nopeasti ja johdonmukaisesti ne hakevat läheisyyttä.

    Tutkijat kertovat tutkimuksensa olleen ensimmäinen, jossa onnistuneesti testattiin kiintymyssuhteen mallia muista hevosista eristyksissä olevien hevosten kanssa. Tämä koeasetelma oli mahdollista toteuttaa sellaisten hevosten kanssa, jotka ovat tottuneet lyhyisiin eristyksiin harjoittelun ja kilpailun aikana.

    Vertaisarvioitu tutkimus julkaistiin huhtikuussa 2026 Journal of Equine Veterinary Science -tiedelehdessä.

    Linkki englanninkieliseen tutkimukseen.

    Lisää aiheesta
    • Hevoset | Hevosenomistajat ovat hyvin kärryillä hyvinvointiedellytyksistä – liki 1800 vastasi Helsingin yliopiston kyselytutkimukseen

      Tilaajalle
    • Ruokinnan vaikutuksista urheiluhevosten aineenvaihduntaan tiedetään jälleen hiukan enemmän.

      Hevoset | Runsas tärkkelys ei paranna ravihevosen suorituskykyä – ruotsalaistutkimus paljastaa korsirehun voiman

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ratsastaja
    kiintymys
    tutkimus
    psykologinen testi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle