
Raumalaisella hevoskasvattajalla, pääasiassa suomenhevosiin keskittyneellä Marko Vuolukalla on monesti painavaa sanottavaa hevosalan asioihin. Niin nytkin.
Vuolukka sanoo, että varsinkin hänen kaltaisensa pienen kasvattajan kannalta tilanne on tätä nykyä surkeampi kuin koskaan.
”Olen seurannut asiaa melkein 50 vuotta ja yli 40 vuotta hyvinkin ymmärtänyt. Tilanne ei ole koskaan ollut näin huono”, hän paaluttaa.
”Olen vähentänyt starttareita tai lähes valmiita starttareita sekä siitostammoja rajusti. Tilanne hevostaloudessa on kaiken kaikkiaan erittäin huolestuttava. Meiltä loppuvat kohta hevoset Suomesta”, hän pelkää.
Vuolukan hevosinnostus alkoi 48 vuotta sitten, kun perheeseen hankittiin siitostamma. Hän laskee olleensa sen jälkeen yksin tai jollakin kimpalla kasvattamassa noin 75 hevosta. Menestynein hänen perheensä Lootus-Tallin kasvateista on H.V. Tuuri.
”Viime vuosina on syntynyt 3–4 varsaa per vuosi. Siitostammoja on ollut 6–8, mutta monta olen vähentänyt. Tänä vuonna vain yksi tamma, Villiheili, varsoo. Yhden siitostamman lahjoitin, kun se jäi tyhjäksi, ja pari olen myynyt halvalla”, Vuolukka kertoo.
Syy hevosten vähentämiseen on se, että kasvatustoiminta ei enää kannata eivätkä varsat mene kaupaksi.
”Minulla oli kolme lähes valmista starttaria myynnissä puoli vuotta. Esimerkiksi nelivuotias tamma H.V. Viivaa, joka voitti toukokuun lopussa Turussa. Kaksi kolmevuotiasta ovat hyväsukuisia. Yhtään tarjousta ei tullut. No, pyyntini oli 8000 euroa, niin ehkä se karkotti ihmisiä. Varmaan puolellatoista tonnilla ottajia olisi ollut”, hän kertoo.
”Valitellaan, että on vain varsoja myynnissä, eikä valmiita hevosia. Nämä olivat käytännössä valmiita. Niillä olisi päässyt heti kokeilemaan ja saanut lähes valmiin hevosen”, hän jatkaa.

Vuolukan mielestä Suomen raviurheilua vaivaa useampi huono kierre.
”Kun palkinnot ovat olleet pitkään tosi hyvät, ihmiset ovat tuoneet Ruotsista ylijäämähevosia. Ne maksavat kaksi tonnia, ja niillä pääsee ajamaan parin viikon päästä neljän tonnin ykköspalkinnosta 75-lähdössä.”
”Se johtaa siihen, että kuka nyt Suomesta hevosta ostaa, varsaa varsinkaan. Se taas johtaa varsamäärien putoamiseen, ja kohta Suomesta loppuvat kilpahevoset. Tämä on kierre, joka johtaa syöksykierteeseen”, hän näkee.
”Kun kasvatusta nyt ajetaan näin rajusti alas, se johtaa hevospulaan sitten, kun olisi taas paremmat ajat.”
Myös Vuolukka näkee kuitenkin kasvatuslaman perussyyksi yleisen taloustilanteen.
”Hevosihmiset ovat puilla paljailla. Sama on tilanne auto- ja talokaupassa. Sieltä tämä alun perin lähtee, mutta tilannetta on pahennettu tällä tuonnilla”, hän sanoo.
”Moni puolustautuu vapailla markkinoilla ja markkinataloudella. Se on ihan miten asia halutaan ottaa. Vaikka sata Suomen rikkainta ihmistä innostuisi yhtä aikaa hankkimaan hevosia ja ostaisi viisi siitostammaa, se tekisi 500 siitostammaa. Niistä tulisi 350 varsaa vuodessa, mutta se ei riitä mihinkään, kun tavalliset ihmiset vähentävät kasvatusta tosi rajusti, kuten minäkin. Se tarkoittaa, että kasvatus loppuu.”
Vuolukka sanoo ottavansa esiin asioita, joista moni muu ei uskalla lausua mitään ääneen.
”Ihmiset ovat vaan hissukseen, että yritetään tässä nyt ja että kyllä ne paremmat ajat tulevat. Nehän tulevat, mutta kun kasvatusta nyt ajetaan näin rajusti alas, se johtaa hevospulaan sitten, kun olisi taas paremmat ajat.”
”Kun lämminveri-ikäluokat pienevät rajusti, ennakkomaksullisiin kilpailuihin tulee vähemmän ilmoitettuja hevosia, ja palkinnot putoavat.”
”Olen suomenhevosihminen, mutta nähdäkseni lämminveristen kasvatus on vielä huonommalla tolalla. Suomenhevosen kohdalla on se hyvä puoli, että Suomen valtio ei päästä kantaa romahtamaan. Mutta mitä tehdään Suomessa syntyneille lämminverisille, kun muualta saa parempia puolet halvemmalla”, hän kysyy.
Vuolukan mukaan huono kierre pitäisi saada poikki nopeasti.
”Tämä kierre jatkuu niin, että kun lämminveri-ikäluokat pienevät rajusti, ennakkomaksullisiin kilpailuihin tulee vähemmän ilmoitettuja hevosia, ja palkinnot putoavat.”
Vuolukalla on tilanteen parantamiseksi selkeä näkemys.
”Hevosten tuonti ulkomailta pitäisi panna määräajaksi seis. En sano, miksi ajaksi, mutta määräajaksi”, hän ehdottaa.
”Esimerkiksi Ranskassa on aina suosittu omaa kasvatusta. Sinne ei kovin helposti pääse ulkomailla syntyneellä hevosella. Se on ollut siunaus ranskalaiselle raviurheilulle”, Vuolukka sanoo.