

Nurmijärveläinen raviohjastaja Antti Teivainen on ollut jo yli 13 kuukautta sivussa raviradoilta. Teivainen loukkaantui viime huhtikuussa Tampereen Teivon raveissa, kun hän oli lähdön jälkeen kolarissa vastaan ajaneen valjakon kanssa.
Teivainen lensi tilanteessa rattailta ja tuli alas niin huonossa asennossa, että hän sai pahoja vammoja lonkkaansa ja jalkaansa. Teivaista leikattiin heti onnettomuuden jälkeen, ja syksyllä hän oli uudessa leikkauksessa, kun hänen lonkkaansa asennettu tukitanko oli katkennut.
Välillä Teivaisen toipuminen on edennyt paremmin, mutta tuoreimmalla kontrollikäynnillä tuli taas huonoja uutisia.
”Puolitoista viikkoa sitten kävin viimeksi tutkimuksissa, ja nyt luutuminen ei ole edennyt niin kuin sen kuuluisi”, Teivainen kertoo.
”Elokuussa tutkitaan seuraavan kerran, mutta hoitavan lääkärin mukaan on mahdollista, ettei titaaninaula taaskaan tule kestämään ja joudutaan tekemään kolmas leikkaus.”
Teivainen toteaa uusien uutisten olleen taas pettymys.
”Tosin oli tilanteesta pieniä ounasteluja. Lonkka oli taas kipeytynyt enemmän, kun olin alkanut rasittaa sitä ohjeiden mukaan vähän aikaisempaa enemmän. Sillä lailla tilanne ei ollut suuri yllätys”, hän kertoo.
Jos lonkkaa joudutaan jälleen operoimaan, edessä voi Teivaisen mukaan olla luudutusleikkaus, josta toipuminen kestäisi entistä kauemmin.
”Kun tuli tällainen äkkipysähdys, niin on se ollut suunnilleen yhtä raskasta henkisesti kuin fyysisesti.”
Antti Teivainen täytti maaliskuussa 66 vuotta. Hän on koko aikuisikänsä kuulunut Suomen johtaviin raviohjastajiin. Urallaan yli 8600 voittoa ajanut Teivainen on eniten ykkössijoja Suomen raveissa ajanut ohjastaja.
Huippuohjastaja ottaa tosiasiat tosiasioina. Teivainen kertoo toivoneensa vielä viime syksynä, että voisi palata ravikärryille jokseenkin entiseen tapaan. Nyt hän toteaa tilanteen olevan toinen.
”Vaikka asiat menisivät jatkossa hyvinkin, ei vanhaan rylläkkään enää taida olla paluuta”, hän summaa. ”Toivottavasti mies saataisiin kuitenkin hyvään kuntoon, että voisi ajaa vielä kilpaa vaikka omilla hevosilla tai muuten pienimuotoisesti. Olin kuitenkin täysissä voimissa ennen tätä kolaria.”

Sairastamisen aika on ollut raskasta monella tavalla.
”Kun tuli tällainen äkkipysähdys, niin on se ollut suunnilleen yhtä raskasta henkisesti kuin fyysisesti. Olen kuitenkin vuosikymmenet kiertänyt raveissa ja ajanut kilpaa, ja se on ollut todella iso osa elämää”, hän kuvailee.
”Oma paikka on ollut tosi hyvä henkireikä. Tässä on kuitenkin koko ajan kaikenlaista pikkuhommaa, mitä voi tehdä. Kuitenkin on ollut totuttelua tähän, että mennään päivä ja viikko kerrallaan. Ei auta muuta kuin olla kärsivällinen.”
Vaikka kuulumiset eivät ole järin positiivisia, Teivainen ei halua synkistellä liikaa.
”Hymyillään kun tavataan, ja toivottavasti saadaan ukko vielä mahdollisimman hyvään kuntoon. En mä ihan loppu mielestäni olisi”, Teivainen nauraa.