• Huikea onnistuminen olympialaisissa – Emma Kanerva ja Suomen kouluratsastusjoukkue etenivät finaaliin: "Tosi hullua!"

    Suomen kouluratsastusjoukkue teki Pariisissa unelmat todeksi.
    Tilaajalle
    Emma Kanerva iloitsi tiistain radan jälkeen.
    Emma Kanerva iloitsi tiistain radan jälkeen. Kuva: SRL/Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    31.7.202418:32
    Miia Lahtinen

    Suomen kouluratsastuksen joukkuepaikka saatiin varapaikkana vasta vuoden alussa. Matkalla olympialaisiin oli monta mutkaa, mutta lopulta liikkeelle saatiin joukkue, joka onnistui nousemaan maailman yhdeksän parhaan joukkoon, vaikka mukana oli arvokilpailuiden ensikertalainen Joanna Robinson Glamouralinella sekä Henri Ruoste hyvin vihreällä hevosellaan Tiffanys Diamond.

    Joukkueen varma lenkki oli Emma Kanerva, joka ratsasti erinomaisen ohjelman pitkäaikaisella kilparatsullaan Greek Airilla. Ratsukko myös nousi henkilökohtaiseen finaaliin.

    ”Paremmin eivät voisi tunnelmat ollakaan!”, Kanerva huokaa puhelimeen MT:n haastattelussa.

    Hän ratsasti itse jo tiistaina, ja keskiviikon ajan hän yritti olla miettimättä joukkueen tulosta. Lopulta jännitys vei silti voiton.

    ”Hienoa, että päästiin jatkoon! Ja se kür mansikkana kakun päällä. Tosi hullua!” Kanerva sanoo.

    Emma Kanervan taitava ratsastus ja pitkä yhteistyö hevosen kanssa veivät ratsukon olympiafinaaliin.
    Emma Kanervan taitava ratsastus ja pitkä yhteistyö hevosen kanssa veivät ratsukon olympiafinaaliin. Kuva: SRL/Sonja Holma

    Kanerva on ratsastanut Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 ja Henri Ruoste Tokiossa 2021, ja molemmat ovat kilpailleet monissa arvokilpailuissa ponivuosista lähtien. Robinson taas ei ole koskaan osallistunut edes Pohjoismaiden mestaruuksiin, joten paikka Saksassa asuvien ammattiratsastajien joukkuetoverina ei ollut helpoin. Robinson kuitenkin kiittää, että hän koki itsensä tervetulleeksi joukkueeseen, ja tunnelma koko tiimissä Pariisissa on ollut erinomainen.

    Kanerva ja Robinson jakavat kisakylässä saman huoneen.

    ”Olemme keskustelleet paljon ja jakaneet kokemuksia. Ratsastin täällä ohjelman ennen häntä, ja toivottavasti ajatuksistani on ollut hänelle hyötyä. Hienosti hän suoriutui tänään”, Kanerva sanoo.

    ”Kyllä se varmaan aika hulppeeta on.”

    Kanervan hevosella Greek Airilla oli keskiviikkona vapaapäivä, torstaina se liikkuu kevyesti ja perjantaina aletaan valmistautua lauantaina kilpailtavaan joukkueohjelmaan.

    Sunnuntaina ratsastetaan finaalina vapaaohjelma musiikin tahtiin. Mitaleita ei ole lupa odottaa, sillä Greek Airin laatu ei ole aivan terävintä huippua.

    ”Kärki liitelee omissa sfääreissään, ja me menemme tekemään sen, minkä pystymme”, Kanerva sanoo.

    ”Kyllä se varmaan aika hulppeeta on. Ratsastaminen olympiafinaalissa on ollut aina unelmani, ja täytyy kyllä nauttia. Ihan älyttömän hienoa”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Emma Kanerva kertoo, että Greek Air oli pitkään hevonen vekkuli, joka saattoi kouluradalla ottaa jopa pätkän pukkilaukkaa. ”Nyt viimeiset vuodet se on alkanut ottaa urheilun tosissaan”, Kanerva kiittää. Arkistokuva Aachenin kilpailusta.

      Ratsastus | Emma Kanervalle ja Greek Airille huippuonnistuminen olympialaisissa: ”Oli huikean hienoa ratsastaa tuolla radalla”

      Tilaajalle
    • ”En ala masistelemaan, vaikka olisin tietenkin toivonut, että olisin saanut tehtyä paremmin”, Joanna Robinson kertoi MT:lle suorituksensa jälkeen. Arkistokuvassa hän on yhdessä olympia-ratsunsa Glamouralinen kanssa.

      Ratsastus | Suomalaiset kouluratsastajat keskivertosuorituksiin − Joanna Robinson: ”Ei nappisuoritus, mutta ei katastrofikaan”

      Tilaajalle
    • Emma Kanervan ykkösratsu Greek Air on hyvinratsastettu ja korrekti hevonen, mutta siinä ei ole aivan samaa näyttävyyttä kuin maailman kärkihevosilla.

      Ratsastus | Hevosvoimien valtiatar lähtee Pariisiin – Emma Kanerva jättää olympialaisissa jännittämisen muille

      Tilaajalle
    • Joanna Robinson ja Glamouraline nähdään Pariisissa Suomen joukkueessa.

      Ratsastus | Joanna Robinson lähtee Pariisiin, viime hetkellä rekisteröintisotkun takia joukkueesta pudonnut Stella Hagelstam katsoo eteenpäin

      Tilaajalle
    • Henri Ruosteen ratsastamassa Tiffanys Diamondissa on potentiaalia maailman huipulle asti.

      Ratsastus | Tiffanys Diamond on kuuma ja kaunis – Henri Ruosteen olympiatoivon lahjat riittävät maailman huipulle asti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    olympialaiset
    ratsastus
    kouluratsastus
    Emma Kanerva
    Suomen joukkue
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle