Vermon kilpailupäällikön paikalla on ollut viime aikoina kovasti vaihtuvuutta. Vuodesta 2019 alkaen tehtävässä ollut Miika Lähdeniemi siirtyi viime kesänä Killerin raviradan toimitusjohtajaksi. Hänen seuraajakseen valittiin Jari Haanniemi, joka kuitenkin jatkoi Suomen Hippoksen raviurheilujohtajaksi vain parin kuukauden jälkeen.
Maaliskuun alussa kilpailupäällikkönä aloitti Iivari Ingves, joka on nyt valittu lännen ratojen eli Turun, Forssan ja Tampereen yhteiseksi kilpailupäälliköksi.
Vermossa on tällä hetkellä muutenkin poikkeusjärjestelyjä. Raviratayhtiön hallituksen jäsen Pertti Koskenniemi tuuraa toimitusjohtajana Heikki Häyhää, jonka tiedotettiin alkukesästä jäävän sairauslomalle.
”Ei tietenkään ole optimaalinen tilanne, että kilpailupäällikkö vaihtuu tiuhaan, mutta emme ole onneksi mitenkään pulaan jäämässä”, Pertti Koskenniemi kuvailee. ”Iivari on hommissa vielä kuukauden verran, ja katsotaan sinä aikana, miten töitä järjestetään.”
”Henkilökohtaisesti olen tehnyt Iivarin kanssa nyt kuukauden verran töitä, ja täytyy sanoa, että hänen lähtönsä on harmillinen homma. Iivari on ammattitaitoinen ja hyvä työkaveri.”
Kun Iivari Ingves valittiin alkuvuodesta pestiinsä, Vermo tiedotti hänen työnkuvansa olevan erilainen kuin kilpailupäälliköillä aikaisemmin. Pertti Koskenniemen mukaan toimenkuvat arvioidaan jälleen uudelleen.
”Katsotaan mikä on kokonaisuuden kannalta järkevintä, ja pitää miettiä myös alueellisen yhteistyön mahdollisuuksia. Vermo on samaa ravialuetta Lahden ja Kouvolan kanssa, ja varmasti katsotaan, olisiko mahdollisuutta tehdä heidän kanssaan enemmän yhteistyötä.”
Pertti Koskenniemen toimitusjohtajapestin pituudesta ei ole hänen mukaansa sovittu tarkemmin.