Suomen Ratsastajainliitto äänestää sunnuntaina puheenjohtajasta

Suomen Ratsastajainliiton (SRL) puheenjohtajan paikkaa tavoittelevat Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen, ratsastuksenopettaja Tarja Teräväinen, teollisuusneuvos Kari Kallonen ja lajiaktiivi Annaliisa Aarnio-Wihuri, joka aikoo ilmoittautua ehdolle vasta kokouksessa.

Manninen kertoo, että puheenjohtajan rooli osoittautui moninaisemmaksi kuin hän oli ajatellut, mutta hän päätti lähteä mukaan, koska lajia päästään viemään eteenpäin vain pitkäjänteisellä työllä.

Kaudessaan Manninen on tyytyväinen muun muassa vastuullisuustyöhön, uuteen strategiaan, urheilun joukkuepohjaiseen kehittämiseen, kansainväliseen vaikuttamiseen sekä hevosen hyvinvointityöryhmän perustamiseen.

Jatkossa hän lupaa esimerkiksi tehostettua edunvalvontatyötä ja jäsenyyden uudelleen muotoilua. Hän toteaa, että pitkällä aikajänteellä liiton talous on suhteellisen hyvässä kunnossa.

”Viestintään liittyvissä asioissa meidän tulee edelleen kehittyä enemmän ennakoivaan ja avoimempaan suuntaan”, hän sanoo.

Mannisen aikana hallituksesta on joskus kuulunut soraääniä keskustelun ja aidon päättämisen puuttumisesta. Manninen kommentoi kiittämällä aktiivista hallitusta ja mainitsee, että alussa etänä toiminen toi haasteensa.

”Täytyy myös muistaa, että hallituksella on oma roolinsa, komiteoilla ja muilla työryhmillä omansa ja operatiivisilla toimijoilla toiminnanjohtajan johdolla omansa. Järkevän ja asianmukaisen johtamisen näkökulmasta on tärkeä, että roolit tunnistetaan ja niitä myös kunnioitetaan. Tietysti on tärkeä myös kriittisesti arvioida toimintaa”, hän sanoo.

Muut ehdokkaat ovat erityisen huolissaan liiton taloudesta ja he moittivat jäsenille annettavaa talousarviota, jossa on läpinäkymättömiä sarakkeita, esimerkiksi ”ulkopuoliset palvelut” ovat 1,28 miljoonaa euroa noin 3,5 miljoonan budjetista.

Aarnio-Wihuri kertoo, että ajatus puheenjohtajuudesta nousi esiin Tallinnan kilpailuissa, jolloin kohistiin siitä, että SRL oli irtisanonut kaksi ulkomaista maajoukkuevalmentajaa sähköpostitse.

Hän vastusti aikoinaan suuntausta, jossa ratsastuskilpailuiden järjestämisen annettiin siirtyä kaupallisille järjestäjille, mikä näivetti seurojen järjestämät kilpailut.

Nyt hän pelkää, että sama käy valmennuksille.

Eniten hän on kuitenkin huolissaan liiton taloudesta, ja hän painottaa, että liiton talous on avattava kunnolla, ja vasta sen jälkeen voidaan miettiä, mihin jatkossa panostetaan.

”Mitään ei ole ilman taloutta. Tärkeintä on elää suu säkkiä myöden”, hän painottaa.

Aarnio-Wihuri itse on vienyt useita liiton päätöksiä urheilun oikeusturvalautakuntaan tai kurinpitolautakuntaan, ja saanut joskus myös kilpailujärjestäjältä keltaisen kortin. Hän painottaa, että yhteistyökykyä silti löytyy. Asiat voivat riidellä niin, että ihmiset eivät.

”Emme voi olla yhtä köyttä -yhdistys, vaan on oltava aina myös joku, joka sanoo, että hetkinen, nyt”, Aarnio-Wihuri sanoo.

Tarja Teräväinen lähti puheenjohtajavalintaan erikoisesti: hän on vuosia sitten toiminut SRL:n hallituksessa ja nytkin hän halusi alun perin hallituksen jäseneksi. Seura kuitenkin ehdotti häntä vahingossa puheenjohtajaksi. Asiaa ei pystynyt muuttamaan.

”Mietin hetken, sitten oli päivän kirkasta, että tämähän on hyvä juttu. On minua pyydetty puheenjohtajaksi ennenkin”, hän sanoo.

Teräväinen toteaa, että viesti kentältä on hälyttävä ja liitto kaipaa ryhtiliikettä. Tarvitaan avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja asiakaspalvelua.

Teräväisen ykkösasioita ovat hevosalan sosiaalinen lisenssi, jäsenmäärän kehittäminen, parempi talous sekä hyvä edunvalvonta.

Teollisuusneuvos Kari Kallonen on hevosharrastaja, joka on vaikuttanut vuoden ajan SRL:n hallituksessa, mutta koki sen turhauttavana. Kun puheenjohtajaehdokkaita ei löytynyt, hän päätti silti olla valmiina kantamaan kortensa kekoon.

Kallonen haluaisi nostaa harrastajien painoarvoa liitossa.

”En jakaisi liittoa kahtia, ja eihän yhdistystä voi jakaakaan kahtia, mutta haluaisin, että SRL:ssä olisi kaksi osa-aluetta. Nyt sekä hallitus, budjetti sekä toimisto ovat fokusoituneet kilpaurheiluun. Mielestäni ei-kilpaileville pitäisi olla lähes hallitustasoinen elementti ja oma budjetti”, Kallonen selittää.

Hän uskoo, että kun talous avattaisiin ja asiat fokusoitaisiin uudelleen, harrastajapuolen budjettia päästäisiin kehittämään, mikä toisi myös lisää jäseniä.

”Tavallinen harrastaja ei koe saavansa liitolta mitään ja liitto tuntuu pitävän itseään kuin valtion laitoksena: se tekee, mitä tekee, ja siihen jäsenistön on tyytyminen.”