• Sudet tappoivat kaksi ponia − palasivat raadoille tutkijoiden ollessa paikalla

    Ruotsalaisten medioiden mukaan sudet tappoivat kaksi ponia keskiviikkona Unungessa. Aluksi kyseisten ponien kerrottiin virheellisesti olleen hevosia.
    Tilaajalle
    Sudet tappoivat kaksi hevosta Ruotsin Unungessa keskiviikkona. Kuvituskuva.
    Sudet tappoivat kaksi hevosta Ruotsin Unungessa keskiviikkona. Kuvituskuva. Kuva: Timo Aalto
    MT Hevoset|Hevoset
    11.4.202412:30
    Antti Savolainen

    Ruotsalainen Ridsport-media kertoo, että kaksi minishetlanninponia kuoli keskiviikkoiltana Unungessa Norrtäljen kunnassa, kun susi tai sudet hyökkäsivät niiden kimppuun. Ununge sijaitsee noin 50 kilometriä itään Uppsalasta.

    Ridsport kertoo, että kun lääninhallituksen edustajat olivat illalla paikalla, sudet yrittivät palata tapettujen ponien luo.

    Ridsport kertoi ensin virheellisesti, että kuolleet olisivat olleet hevosia. Ridsport päivitti tiedon oikeaksi myöhemmin.

    Poneja on kuollut susien hyökkäyksissä Ruotsissa aiemminkin, mutta hevosia sudet eivät ruotsalaismedioiden mukaan ole nykyaikana Ruotsissa tappaneet. Vuonna 2014 susi tappoi SVT:n mukaan kaksi minishetlanninponia Gammelbossa. Vuonna 2013 susi tai sudet tappoivat Dala-Demokratenin mukaan shetlanninponin Yttermalungissa.

    Unungessa tapettujen shetlanninponien omistaja kertoo Norrtelje Tidningille, että kaikki hänen tuntemansa ihmiset ovat peloissaan tapauksen vuoksi ja pitävät eläimiään sisätiloissa. Hän kertoo itsekin pitävänsä kahta jäljelle jäänyttä eläintään sisällä, eikä tiedä milloin uskaltaa päästää ne taas ulos.

    ”Tämä on turhauttavaa”, sanoo kuolleiden ponien omistaja, joka haluaa esiintyä Norrtelje Tidningenin jutussa nimettömänä.

    Lehti on kertonut viime syksynä kahdesta susien hyökkäyksestä lampaiden kimppuun Norrtäljen alueella. Viime lokakuussa lääninhallitus antoi luvan susijahtiin alueella, mutta kuukautta myöhemmin lupa loppui, eikä yhtään sutta saatu ammuttua.

    Uutista on muokattu kauttaaltaan 11.4. 2024 kello 13.54. Päivitetty Ridsportin alkuperäinen virheellinen tieto, että kuolleet eläimet olisivat olleet hevosia. Tosiasiassa ne olivat poneja.

    Ensimmäisenä asiasta uutisoineen Ridsportin uutinen löytyy täältä

    Lisää aiheesta
    • Asutuksen lähellä liikkuneistä susista on uutisoitu viime päivinä muun muassa Kokkolassa ja Huittisissa.

      Erä | Sudet hiippailivat asutuksen liepeillä Huittisissa ja Kokkolassa – tutkija kertoo, miksi petoja ilmestyy nyt pihoihin

    • Luonnonvarakeskuksen mukaan keliolosuhteet vaikeuttivat pannoitusta. Kuvituskuva.

      Erä | Luonnonvarakeskus: Poronhoitoalueella laillisesti ammuttu pantasusi oli pannoitettu jo helmikuun lopussa

      Tilaajalle
    • Jehun menetys on omistajille ison surun paikka.

      Erä | Outokummun pihasusitilanne toistuu nyt Ilomantsissa – kotipihassa viihtynyt Jehu-koira joutui suden syömäksi

    • Sienan kaupunki on pyytänyt apua lisääntyneiden susihavaintojen takia. Kuvituskuva.

      Erä | Sudet eivät aiheuta harmia vain Suomessa − herättävät pelkoa myös italialaisen Sienan kaupungin asukkaissa

      Tilaajalle
    • Unna-pantasutta on epäilty kuvan perusteella koirasudeksi. DNA-testin mukaan Unna oli puhdas susi.

      Erä | Koirasusi on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, mutta niiden poistaminen ei onnistu – ministeriössä etsitään nyt ratkaisua

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle