• Sudet eivät aiheuta harmia vain Suomessa − herättävät pelkoa myös italialaisen Sienan kaupungin asukkaissa

    Sienan kaupungin laitamilla, noin 220 kilometriä Roomasta pohjoiseen, on tehty yhä useammin susihavaintoja.
    Tilaajalle
    Sienan kaupunki on pyytänyt apua lisääntyneiden susihavaintojen takia. Kuvituskuva.
    Sienan kaupunki on pyytänyt apua lisääntyneiden susihavaintojen takia. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    2.4.202410:53
    Eija Vallinheimo

    Susien liikkuminen Sienan esikaupunkialueella on herättänyt Sienan kaupungin johdossa niin suurta huolta, että kaupunki on pyytänyt apua Toscanan aluehallitukselta ja Ympäristön suojelun ja tutkimuksen instituutilta, Ispralta. Vetoomuksen ovat kirjoittaneet kaupungin pormestari Nicoletta Fabio ja ympäristöasioista vastaava valtuutettu Barbara Magi.

    He toivovat viranomaisilta tarvittavaa tukea ongelman ratkaisemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla ja konkreettisia vastauksia kansalaisille, miten yleinen turvallisuus voidaan taata.

    "Päivä päivältä tilanne näyttää pelottavan asukkaitamme yhä enemmän”, sanoo Sienan pormestari Nicoletta Fabio Sienan kaupungin tiedotteessa.

    Hän kertoo tietävänsä, että sudet ovat EU:n lainsäädännön mukaan suojeltu laji, mutta sanoo olevansa huolissaan yleisestä turvallisuudesta.

    Yhdeksi susien läsnäoloon vaikuttavaksi tekijäksi arvioidaan sitä, että suurta osaa maatalousmaasta Sienan laitamilla ei enää viljellä. Pensaikot tarjoavat elinympäristön metsäkauriille ja villisioille, mikä taas houkuttelee susia.

    Asukkaita on myös kehotettu pitämään kotieläimensä sisätiloissa öisin ja varmistamaan, että he eivät jätä ulos ruokajätteitä, jotka voisivat houkutella susia.

    ”Kehotamme ihmisiä äärimmäiseen varovaisuuteen”, Sienan kaupungin tiedotteessa todetaan.

    Monet Toscanan alueen maanviljelijät sanovat olevansa järkyttyneitä, sillä heidän karjaansa kohdistuvien hyökkäysten määrä on lisääntynyt. Myös lemmikkieläimiä, erityisesti kissoja, on kadonnut alueelta.

    Sudet lähestyvät nyt kaupunkia, joka on tunnettu lukuisista susipatsaistaan. Susi liittyy kaupungin syntytarinaan ja se on kaupungin symboli.

    Lisää aiheesta
    • Euroopassa suden paluu on tarkoittanut sen esiintymisalueen merkittävää laajentumista alueille, joissa ihmisiä on enemmän.

      Erä | Susi kuohuttaa mieliä muuallakin Euroopassa – onko EU vähitellen taipumassa hölläämään suden suojelua?

    • Susi on palannut samoille pihoille, jossa se seikkaili viime viikolla.

      Erä | Susi palasi outokumpulaisen perheen pihaan – perheenäiti kokee jääneensä susipolitiikan pelinappulaksi

    • Alankomaassa on annettu lupa ampua susia värikuulilla.

      Erä | Mediat: Susia saa nyt ampua Alankomaissa – värikuula-aseella

    • Ilmoitettuja pihakäyntejä on ollut yli sata vuodessa. Kaikista ei enää edes ilmoiteta Tassu-järjestelmään.

      Erä | Video: Turvallisuustilanne huolestuttaa Köyliössä – ”Sudet tuppaavat pihaankin parin viikon välein”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle