Uran alussa nauloissa oli hävikkiä, mutta nyt ne menevät tottelevaisesti oikeaan paikkaan siinä millimetripelissä, mitä kengitys on, Maija Ala-Vannesluoma kertoo. ”Pitää vain sovittaa se kenkä oikein”, hän antaa vinkiksi. Kuva: Juha Tanhua
Hevosenhoitajavuodet opettivat kovaan työhön − kengittäjä Maija Ala-Vannesluomalle hevoset ovat intohimo
Maija Ala-Vannesluoma kengittää kolmesta kuuteen hevosta päivässä, jonkin verran viikonloppuisinkin.TilaajalleLahti
Kengitysseppä Maija Ala-Vannesluoma viihtyy hevosten parissa ja ymmärtää erilaisia yksilöitä. Kuva: Juha TanhuaKengitysseppä Maija Ala-Vannesluoma uskoo oppineensa oikean asenteen työntekoon työskennellessään hevosenhoitajana.
”Hevosenhoitajavuodet ovat opettaneet kovaan työhön ja siihen, että on vain tehtävä. Tässä kengittäessä saa itse suunnitella päivänsä, vaikka tämä fyysisesti raskasta onkin”, hän sanoo.
Ala-Vannesluoma on kengittänyt ammatikseen pian 15 vuotta. Sitä ennen meni kymmenisen vuotta töissä eri ravitalleilla.
Hän ei ole ihan varma, onko unelmatyössään, mutta siitä hän on varma, ettei keksi, mitä muutakaan voisi haluta tehdä. Hevoset ovat aina olleet hänen intohimonsa.
Kaviotkin tulivat hänen elämäänsä varhain, jo tallityttövaiheessa, kun hän kävi Keravalla hoitelemassa ravihevosia pikkutallilla.
”Siellä saatiin jo pikkupentuina vuolla siitostammojen kavioita. Olihan se raskasta, kyllä siinä jalat tutisivat”, Ala-Vannesluoma muistelee.
Kun hän sitten peruskoulun jälkeen aloitti Kiuruvedellä hevosenhoitajalinjan, kengitysvasara istui heti käteen, ja siinä se on pysynyt.
Valmistuttuaan Ala-Vannesluoma on kengittänyt jokaisessa työpaikassaan. Hän työskenteli monilla ravialan huippunimillä, viimeisimmäksi neljä vuotta Esa Holopaisella.
Kokonaan kengittäjäksi hän alkoi, kun työpäivät alkoivat pidentyä liikaa. Oli aamutallit, ravireissut ja vapaat illat asiakashevosten kengityksiä. Päätös yrittäjäksi siirtymisestä oli lopulta helppo.
Ala-Vannesluoma sanoo, että ei hän sitä miettinyt. Asiakaskunta oli valmiina ja piti vain sanoa, että nyt ehdin tulla.
Asiakkaista suurin osa on ratsuhevosia, koska useimmiten ravitallilla valmentaja tai henkilökunta kengittää. Viime vuosina tosin ravitalleillakin on lisääntynyt ulkopuolisen kengittäjän käyttö.
Eija (vas.) ja Maija Ala-Vannesluoma sekä Rekilammen Sauli Kouvolan Kuninkuusraveissa. Kuva: Elina PaavolaOmia hevosia Ala-Vannesluomalla on ollut kaksi, ja niiden molempien isä on ollut hänen hevosenhoitaja-aikojensa lempihoidokki Boker.
Ensin oli kolmivuotiaana sydänvian takia lopetettu Pikku-Onni. Sitten tuli kaksoissiskon kanssa valittu Rekilammen Sauli, jonka ympärille on laitettu kimppa.
Se on hyvä hevonen, viime vuoden Pikkukunkku, joka on nyt kuusivuotiskauteen lähtiessään juossut pientä vaille 150 000 euroa rahaa.
Ori on Juvalla Seppo Suurosen valmennuksessa. Ala-Vannesluoma arvioi, että sillä lienee edessä vähän välikausi, kun rahaa on, mutta ikää ei vielä.
”Olen minä sen Sepolla käydessä muutaman kerran kengittänyt ja sanonut, että voin laittaa, kun se ei juokse kilpaa. Mutta ajattelen, että kun se on mennyt niin hyvin, niin pilaan sen pian, jos kengitän itse”, Ala-Vannesluoma sanoo.
Sellainen ylikriittinen hän on.
”En minä ikinä ole kengityksiini tyytyväinen”, hän myöntää.
Ala-Vannesluoma kengittää kolmesta kuuteen hevosta päivässä, jonkin verran viikonloppuisinkin.
Hän teki aikanaan ammattitutkinnon Kiuruvedellä, ja suoritti sen jälkeen eurooppalaisen kengitysseppäsertifikaatin vuonna 2018. Sen jälkeen hän teki vielä kengityssepän erikoisammattitutkinnon ja näytöt.
Työssään hän pitää kaikesta: hevosten käsittelystä, kavioiden vuolemisesta ja takomisesta. Kuumakengityksiä hän tekisi mieluummin enemmänkin, ja kengät hän takoo vaikka suorasta raudasta.
”Vain hitsaaminen on tyhmää”, hän sanoo.
Kuva: Juha TanhuaHevonen kengitetään rakenteen mukaan, ja siksi esimerkiksi kaviokulmaa ei enää mittailla. Ala-Vannesluoma kadehtiikin hevosklinikoiden seppiä, jotka saavat käyttöönsä röntgenkuvat hevosten kavioista.
”Kyllä sitä jalan ja kavion anatomiaa pitää ajatella ihan koko ajan, ja ajattelenkin”, hän sanoo.
Kengityksen lopuksi hän lakaisee itse jälkensä ja vie roskat pois.
”Jäljet pitää siivota. Sekin tulee sieltä hevosenhoitaja-ajoilta. On niillä hoitajilla isoilla talleilla muutakin tekemistä kuin siivota kengittäjien jälkiä.”
Hevosista hän yksinkertaisesti tykkää, ja siksi hän kengittää.
”Tämä on hevosten kanssa olemista, ja tässä voi omalla tekemisellään auttaa, että niillä on kivempi olla”, hän sanoo.
”Olen sanonut, että jos kolmas tälli tulee, niin sitten lopetan kengityksen.”
”Ne on sellaisia omanlaisiaan persoonia kaikki. Kesyjä pakoeläimiä.” Niin Maija Ala-Vannesluoma tiivistää, millainen eläin hevonen hänen mielestään on.
Ala-Vannesluoma ei ollut ennen viime kesää kertaakaan loukannut itseään pahemmin hevosten kanssa, mutta viime kesänä tuli pari isoa vammaa peräkkäin.
Ne muistuttavat vieläkin voimattomuudella, mutta töihin oli palattava aika pian, koska Ala-Vannesluomalla ei ole ollut varaa maksaa kovin korkeaa YEL-maksua.
”Olen sanonut, että jos kolmas tälli tulee, niin sitten lopetan kengityksen. En halua tehdä sitä, jos hevoset yrittävät tappaa minut”, hän hymähtää.
Tosin molemmat loukkaantumiset olivat sellaisia, joihin ei voinut vaikuttaa. Ensimmäinen oli hevonen, joka oli rauhoitettu.
Ala-Vannesluoma veti viimeisiä raspinvetoja hevosen jalka jalkatelineellä ja sanoi, että ensi kerralla laitetaan ilman rauhoitusta. Sitten hevonen kiskaisi ja osui Ala-Vannesluomaan, jolta lähtivät ilmat pihalle ja useampi kylkiluu murtui.
Pian sen jälkeen oli tuttu omistaja, mutta uusi hevonen, jonka piti olla kiltti kengittää. Takakenkiä pois ottaessa se potkaisi, seppä lensi ja otti kädellä vastaan. Nyt ranteessa on rautaa ja ruuveja, ja kyllähän se särkee.
Maija Ala-Vannesluoma toivoo, että hevoset opetettaisiin kengitykseen siinä kuin vaikka riimun laittoonkin. Kuva: Juha TanhuaYleensä kengitykset sujuvat hyvin, mutta tarvittaessa Ala-Vannesluoma sanoo, että tätä hän ei enää laita ainakaan ilman rauhoitusta. Tärkeitä asioita ovat kärsivällisyys ja kyky lukea hevosta.
Hän miettii, että ihmisen pitää olla hyvä johtaja hevoselle. Lyödä ei saa, mutta jos hevonen uhittelee, sille voi murahtaa tai sitä voi väistättää. Useimmiten hankala hevonen on kuitenkin kipeä jostain, ja osa pelkääkin.
Yleensä Ala-Vannesluoma kengittää varsat lajista riippumatta ensimmäisen kerran tai kaksi kevyesti rauhoitettuna ja mahdollisimman ripeästi, että kokemuksesta tulee hyvä.
Seuraava keino rauhattoman hevosen kanssa on, että sillä on kengitystilanteessa heinää syötävänä. Leipäpaloja syöttävä omistaja taas on usein huono vaihtoehto.
”Sitten ne hevoset keskittyvät kerjäämään leipäpaloja ja riehuvat siinä”, hän huomauttaa.
”Mutta jos jotain voi toivoa, niin sitä, että hevoset opetettaisiin kengitykseen. Niin, että se olisi yhtä tuttua kuin riimun laitto. Ei ole kengittäjän tehtävä opettaa niitä.”
- Osaston luetuimmat
