• Emma Mäentaustan tamma munii kultamunia

    Emma Mäentaustan kasvattama kaksivuotias ori Excuse Me hyväksyttiin viime viikolla Hannoverin oripäivillä. Ori oli myynnissä oripäivien jälkeisessä huutokaupassa, mutta Mäentausta hylkäsi 31 000 euron tarjouksen.
    Tilaajalle
    Excuse Me orikatalogin kuvassa.
    Excuse Me orikatalogin kuvassa. Kuva: Hannoveraner Verband
    MT Hevoset|Ratsastus
    3.12.202519:00
    Miia Lahtinen

    Puolisonsa Mikko Mäentaustan kanssa neljä vuotta sitten Saksasta Suomeen muuttanut Emma Mäentausta työskentelee nykyään toimistotöissä kansainvälisessä maatalous- ja puutarha-alan koneita myyvässä yrityksessä. Ratsukasvatustaan hän luonnehtii harrastukseksi, jota olisi kuitenkin tarkoitus tehdä taloudellisesti viisaasti.

    Mäentaustan tammat asuvat Saksassa, ja kasvatteja on vasta alle kymmenen.

    Hannoverin oripäivämatkaansa hän on sekä pettynyt että tyytyväinen. Hevosen esiintyminen ja menestys oli hienoa nähdä, mutta oripäivien jälkeisen huutokaupan hinnat jäivät alhaalle.

    ”Viime vuonna saman huutokaupan kallein hevonen maksoi yli 200 000 euroa, tänä vuonna 125 000. Saksasta on kuulunut, että hinnat ovat laskeneet selvästi viimeisen neljän viikon aikana. Hirveän moni kasvattaja on lopettanut, kun kustannukset vain nousevat”, Mäentausta harmittelee.

    ”Olisin mielelläni sen myynyt, mutta ei nyt alihintaan.”

    Emma Mäentausta

    Tulevaisuus näyttää silti lupaavalta, sillä hänen 18-vuotias tammansa Heechhiems Cirsina (Baloubet du Rouet - Nimmerdor) näyttää tekevän toinen toistaan laadukkaampia varsoja.

    Varsoista vanhin on nelivuotias tamma Thank Me isäoriista Tangelo van de Zuuthoeve. Tammaa ratsastaa Mikko Mäentausta lähimpänä tavoitteenaan ulkokauden 5-vuotisluokat.

    "Se on tosi hyvän oloinen. Jatketaan sen kanssa itse, siitä en ole hevillä valmis luopumaan", Emma Mäentausta sanoo.

    Tällä hetkellä 3-vuotias ori isäoriista Comme il Faut hyväksyttiin hannoveriin vuosi sitten, ja se ostettiin oripäivien jälkeen arvostettuun hollantilaiseen VDL-siittolaan. Oriin nimeksi on muutettu Creedence VDL, ja Mäentaustan mukaan se on todennäköisesti tulossa oritestiin ensi keväänä.

    Viime viikolla hyväksyttiin ori Excuse Me isäoriista Esmeraldo. Sen tulevaisuutta Mäentausta miettii kuumeisesti. Kotitallissa sitä ei ole mahdollista pitää ja valmistella, eikä Suomessa jalostusoriin pitäminen olisi taloudellisesti kovin kannattavaa.

    ”Vaikka se saisi 50 tammaa, se ei kata kustannuksia”, hän huomauttaa. ”Olisin mielelläni sen myynyt, mutta ei nyt alihintaan.”

    Tänä vuonna syntyi viimeisin varsa, pikkuori Cadorista.

    Saksassa valmisteltu Excuse Me vakuutti tuomarit.
    Saksassa valmisteltu Excuse Me vakuutti tuomarit. Kuva: Emma Mäentaustan albumi

    Tällä hetkellä Cirsina on tyhjänä, mutta ensi kevääksi katsotaan taas oria. Orivalinnat Mäentausta on tehnyt yhdessä hollantilaisen ratsukantakirjan KWPN:n kasvatusjohtajan Henk Dirksenin kanssa.

    Koska syntyneistä varsoista kolme neljästä on ollut oriita, Mäentausta päätyi ostamaan huutokaupasta yhden uuden tamman, samaa linjaa Cirsinan kanssa.

    Emma Mäentausta aikoo jatkaa pienimuotoista ratsujen kasvattamista.
    Emma Mäentausta aikoo jatkaa pienimuotoista ratsujen kasvattamista. Kuva: Emma Mäentaustan arkisto

    Mäentausta ei ole tammansa varsojen menestyksestä yllättynyt. Hän valottaa, että Cirsinan takana on yksi Hollannin parhaista emälinjoista. Pelkästään tamman omalla emällä Jersinalla on alkionsiirtojen ansiosta peräti 33 jälkeläistä, ja niistä ainakin neljä on hypännyt 150–160-luokkia.

    Cirsina itsekin kilpaili 155-tasoon saakka Willem Greven ratsastamana. Se ostettiin alun perin Emilia Kerimaan avustuksella Emma Mäentaustan omaksi kilpahevoseksi, mutta koronan takia se siirrettiin melkein saman tien siitokseen kesällä 2020.

    ”Hirveän hyväluontoisia, kauniita hevosia, kuten emänsä. Riittävän isoja ja kapasiteetikkaita. Eivät ole vielä huonoa puolta näyttäneet”, Mäentausta kuvaa tamman varsoja tyytyväisenä.

    Lisää aiheesta
    • Diarado’s Boy rohmusi 52 tammaa. Esittämässä Kimmo Helasuo.

      Hevoskasvatus | Ratsukasvatus putosi 12,9 prosenttia – vuonna 2008 astutettiin yli kaksinkertainen määrä tammoja

      Tilaajalle
    • Kimmo Helasuo taluttaa Diarado’s Boyn ulos tallista.

      Ratsastus | Helasuon oriasemalla hienoja hevosia, unenpuutetta ja salaa ostettuja traktoreita

      Tilaajalle
    • Mikko Mäentausta kertoo, että suomalaiset omistajat kysyvät usein neuvoa siihen, milloin hevonen kannattaa myydä, mutta sitten he kuitenkin haluavat melkein aina venyttää myyntiä.

      Ratsastus | Hevoskauppa pyörittää kilparatsastusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Emma Mäentausta
    Excuse Me
    ratsukasvatus
    Hevonen
    Huutokaupat
    Hevoseläimet
    Hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle