

Kittilässä syntynyt, Rovaniemellä kasvanut ja nykyisin Pihtiputaalla vaikuttava Antti Ojanperä, 44, palkittiin toista kertaa vuoden valmentajana. Edellisen kerran Ojanperä pokkasi palkinnon vuoden 2018 ansioistaan.
Viime kaudelta Ojanperän valinta oli selviö. Hän voitti valmentajien rahatilaston isolla erolla seuraaviin ja oli voittojen määrässä valmentajien kakkonen. Kauden kovia menestyjiä olivat muun muassa Suur-Hollola-voittaja Main Stage, Kriteriumin ja Satakunta-ajon voittanut Alarik Huikea sekä Evartti, joka oli muun muassa kuninkuuskisan kakkonen ja nousi kauden aikana kaikkien aikojen eniten ansainneeksi suomenhevoseksi.
Antti Ojanperä tunnetaan hyvin määrätietoisena ja kunnianhimoisena, mutta myös analyyttisena ravivalmentajana. Hän kertoo odotusten olleen viime kautta ajatellen jo etukäteen korkealla.
”Kun vuosi viime vuonna vaihtui, ajattelin, että tänä vuonna olen vuoden valmentaja. Sanoin sen tallilla ihan ääneen”, Ojanperä muistelee.
”En ole sanonut tai ajatellut niin muina vuosina. Vuosi sitten kuitenkin oli niin monta hyvää ja mielenkiintoista hevosta tallissa, että koin tämän olevan ainakin mahdollista.”
Valmentajien rahatilaston ykkössija oli historiallinen, sillä Ojanperästä tuli vasta kolmas tällä vuosituhannella ykköseksi yltänyt valmentaja. Edellisten 24 vuoden aikana valmentajatilaston ykkösenä oli 14 kertaa ollut Pekka Korpi ja 10 kertaa Markku Nieminen.
”En ollut asiaa tuolta kantilta edes ajatellut, mutta hyvältähän tuollainen saavutus tuntuu”, Ojanperä iloitsee. ”Varsinkin nuorempana haaveili voittavansa kaikenlaisia tilastoja ja kisoja, ja eihän tuollainen ihan sattumalta tapahdu. Moni asia täytyy onnistua.”

Antti Ojanperän valmennuslistalla on 33 hevosta. Ojanperä on tiivis tiimi puolisonsa Jutta Ihalaisen kanssa, ja vuoden valmentaja korostaa, että saavutus ei ole yksin hänen.
”Tämä vaatii hyvät ihmiset ympärille joka asiaan. Jutta tietysti ennen kaikkea, mutta muutenkin täytyy olla hyvät työntekijät, kumppanit, ystävät, omistajat ja kaikki muut. Kaikilla täytyy olla sama ajatus siitä, mitä ollaan tekemässä.”
Ojanperä pitää yhtenä hyvän ravivalmentajan vaatimuksena kovaa tahtoa.
”Olen aina ajatellut, että tässä hommassa pitää olla vähän sellaista tappajan vaistoa. Pitää vaikka väkisin kaivaa itsestään se, että tosissaan tahtoo, haluaa ja tekee”, hän kuvailee.
”Ei mitään tule toivomalla eikä kukaan tee sitä toisen puolesta, vaan kovalla työllä täytyy mennä eteenpäin. Jos on huonoja hetkiä, voimaa pitää hakea onnistumisista ja katsoa vaikka vanhoja lähtöjä, että saa uskoa tekemiseensä ja sitä tahtoa ja voimaa, mitä tässä vaaditaan. Tämä on kuitenkin taistelua tappioita vastaan, niin minä ainakin olen kokenut.”
Helmikuussa ilmestyvässä MT Hevosten vuosikuvastossa julkaistaan kattava henkilökuva Antti Ojanperästä.