

Pohjois-Savossa Keiteleellä vaikuttava Viivi Pasanen on menestynyt tällä kaudella mainiosti Simply The Diamondin kanssa. Viisivuotias tamma on voittanut tällä kaudella jo kahdeksan kertaa, ja sijoittunut tasan puolessa kauden 26 startissaan kahden parhaan joukkoon. Ennätyksensä 12,9a tamma juoksi toukokuussa Mikkelissä.
Hienon kauden jälkeen valmentaja on suunnannut katseen jo ensi vuoteen.
”Tammalla olisi ollut paikka Vermon 21. päivän finaaleihin, mutta viimeisessä Oulun startissa paistoi läpi jo pitkä kilpailukausi. Tauolle jättäminen oli helppo päätös, ja palataan uudella energialla ensi kaudella asiaan”, toteaa Viivi Pasanen.
Simply The Diamond on yksi Viivi Pasasen, 21, seitsemästä valmennettavasta. Panostus raviurheiluun on ollut hänelle selvää jo peruskouluikäisestä lähtien. Peruskoulun jälkeen Pasanen suuntasi Ylä-Savon ammattiopiston Kiuruvedellä sijaitsevaan Hingunniemen yksikköön.
”Olin myös koulun aikana Antti Ojanperän ja Matti Nisosen luona koulutussopimuksilla. Ne olivat hyviä paikkoja oppia lisää raviurheilusta.”
Viime ajat Pasanen on valmentanut hevosiaan perheen kotitilalla.
”Anne-äidilläni on ollut aina hevosia kotona. Kolme vuotta sitten menehtyneellä äidinisälläni Viljo Pasasella oli myös hevosia. Hän ei enää vanhemmiten allergian takia voinut tehdä käytännön hevoshommia, mutta hän seurasi sivusta tarkasti edesottamuksiamme raviurheilun parissa.”
Viivi Pasanen vastaa itse tallin pyörittämisestä ja hevosten valmentamisesta. Äiti käy tilan ulkopuolella töissä, mutta auttaa tarvittaessa. Hevosmäärän lisääminen nykyisestä kuudesta valmennettavasta on Pasasen tavoitteena. Hän on kuitenkin tyytyväinen siitä, että on saanut muiden omistamia hevosia valmennukseensa näinkin varhaisessa vaiheessa.
”Muutamalle lisävalmennettavalle olisi hyvin tilaa tallissamme. Valmennamme monipuolisesti hevosia, ja äitini ajaa paljon kaverinani.”
”Useammassa valmennettavassani on omistajana isompi kimppa. Mukana on paljon ihan uusia, raviurheilun ulkopuolelta tulleita ihmisiä. Mukava, että ovat uskaltaneet panostaa aloittelevaan valmentajaan.”

Noin 2000 asukkaan Keitele tuntuu äkkiseltään sijainniltaan syrjäiselle paikalle harjoittaa ammattimaista ravivalmennusta. Pasasen kotiradalle Kuopioonkin kertyy matkaa 90 kilometriä. Valmentaja painottaa kuitenkin kotoa löytyvien laadukkaiden valmennuspaikkojen painavan paljon vaakakupissa.
”Tämä on kotitilamme, ja se sattuu nyt sijaitsemaan Keiteleellä. Olemme myös panostaneet paljon ajopaikkoihin, joten ei täältä tarvitse lähteä reissun päälle kuin kilpailuja varten. Saamme myös tehtyä heinät omilta pelloilta urakoitsijan avulla”, muistuttaa Viivi Pasanen.
Seitsemästä valmennettavasta neljä on vasta kaksivuotiaita tai nuorempia. Simply The Diamondin lisäksi sen vuotta nuorempi sisar Simply The Thunder menestyi mukavasti viime keväänä. Neljä kakkostilaa kauden kuudesta startista ottanut tamma on ollut viime ajat sairauslomalla.
”Siltä operoitiin etupolvia, ja se tuntuu auttaneen tammaa. Eiköhän me ensi vuoden alkupuolella palata radoille. Ensi vuonna tulee käytyä varmaan vieläkin enemmän raveissa, kun kaksivuotiaat kääntyvät kolmevuotiaiksi vuoden vaihteessa.”
Toinen tallin kaksivuotiaista on edellä mainitun kaksikon nuorempi sisar Simply The Fast. Vaikka kaikkien kolmen hevosen kasvattajan kohdalla lukee Onni Pesosen nimi, on kolmikko syntynyt Pasasen tilalla.
”Niiden emä Tilde Småbo oli meillä vuokralla sillä sopimuksella, että tamman omistaja jäi kasvattajaksi, mutta me saimme varsat. Onhan siinä oma erityinen tunne, kun saa valmentaa hevosia, joiden elämää on seurannut heti syntymästä. Simply The Fast on sen verran isokokoinen kaveri, että kolmevuotiskaudella starttaaminen on vielä kysymysmerkki.”

Vaikka Viivi Pasanen on aloittanut oman tallin pidon nuorena, on hän ehtinyt nähdä raviurheilua myös Suomen rajojen ulkopuolella. Hän työskenteli puolisentoista vuotta sitten Ruotsin eturivin valmentajiin kuuluvan Mattias Djusen tallilla. Mukana Tukholman lähistöllä sijaitsevalla Hårbyn tilalla oli myös Simply The Diamond. Tamman nelivuotiskauden statistiikasta löytyykin voitto Solvallasta Aleksi Flinkin ohjastamana.
”Ajanjakso Ruotsissa oli oikein opettavainen ja silmiä avaava. Onhan Solvallan voitto mukava tilastomerkintä. Vaikka muuten nelivuotiskaudella tammalla oli paljon epäonnea starteissa. Vasta viisivuotiaana palaset ovat loksahtaneet kohdilleen kaikilla osa-alueilla.”
Vaikka Viivi Pasanen on menestynyt tällä kaudella mainiosti hevosten kanssa, pääsi hän juhlimaan ponilähdöissä useampaakin arvovoittoa. Viivi Pasasen valmentaja Skotts Toddy voitti kaksi vuotta nuoremman sisaren Veera Pasasen ohjastamana vuosi sitten B-kategorian ponien montén Suomen mestaruuden Mikkelissä.
Vuotta aiemmin Viivi Pasanen ohjasti puolestaan ruunan Suomen mestariksi Forssan kuninkuusravien yhteydessä ajetussa SM-lähdössä. Viivi Pasanen on ohjastanut urallaan 165 ponilähtöä, ja hän painottaakin poniraviurheilun merkitystä urakehitykselleen.
”Poniraviurheilusta oppi totta kai raviurheilun perusteet todella hyvin. Sekä valmentamisesta että kilpailupaikalla toimimisesta. Eikä isompien lähtöjen voittaminen ainakaan vähentänyt intoa panostaa raviurheiluun.”
”Hänellä on meistä kahdesta paljon enemmän intoa ajaa kilpaa.”
Hevosten lähtöjä Viivi Pasanen ei ole ajanut tähän mennessä kuin neljä kappaletta. Poltetta kilvanajoon ei juurikaan ole. Sitä vastoin Veera Pasasella olisi intoa ajaa hevosten montélähtöjä.
”Meillä ei kotona ole oikein sopivaa monté-hevosta Veeralle. Hänellä on meistä kahdesta paljon enemmän intoa ajaa kilpaa. Veera ajaa tietysti vielä poneillakin kilpaa, mutta minä keskityn mieluummin hevosten valmentamiseen.”
Suomenhevosia Viivi Pasasen valmennuslistalta löytyy ainoastaan yksi kappale. Kaksivuotiaaksi kääntyvä Voitonhuuma on omasta R.R. Iinasta. Valmentaja haluaisi korjata rotujen välistä tasapainoa tallissa.
”R.R. Iinahan on samasta emästä kuin R.R. Ruskariina. Nyt tamma jäi valitettavasti tyhjäksi, ja pitää yrittää astuttaa sitä ensi keväänä uudelleen. Suomenhevoset ovat lähellä sydäntäni, ja mielellään tallissa saisi olla useampikin suomenhevonen valmennuksessa.”