• Hevosvaltiopäivillä kiiteltiin suomenhevosta ja kannettiin huolta alan tulevaisuudesta

    Tiistaina pidetyt hevosvaltiopäivät keräsivät hevosalan sidosryhmät Eduskuntatalon liepeille. Päivän teemat olivat varsin tuttuja.
    Tilaajalle
    Valtiosihteeri Päivi Nerg avasi hevosvaltiopäivät.
    Valtiosihteeri Päivi Nerg avasi hevosvaltiopäivät. Kuva: Jarno Mela
    MT Hevoset|Hevoset
    8.9.202616:45
    Ville Toivonen

    Neljättä kertaa järjestetyt hevosvaltiopäivät aloitettiin sateisella Kansalaistorilla järjestetyllä yleisötilaisuudella, minkä jälkeen kokonaisuus jatkui Pikkuparlamentissa pidetyllä seminaarilla.

    Kansalaistorilla äänessä oli eri seitsemän eri puolueen kansanedustajia. Ehkä painokkaimman puheenvuoron kuitenkin piti tilaisuuden avannut maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Päivi Nerg, joka painotti valtiovallan ymmärtävän hevosalalla edessä olevan muutoksen rahapelijärjestelmän uudistuessa.

    ”Me jatkossa turvaamme valtion puolelta hevoskasvatuksen, hyvinvointiin liittyvät asiat ja suomenhevosten toiminnan, mutta koko kilpailtu hevostoiminta siirtyy takaisin alan itsensä rahoitettavaksi”, Nerg kuvaili.

    ”Se on suuri murros, jonka yli meidän tulee mennä yhdessä, ja siirtymäkausi tulee hoitaa kunnialla.”

    Nerg totesi hevossektorilta kysytyn luottamusta hallitukseen ja parlamenttiin.

    ”Me tulemme osoittamaan, että olemme luottamuksen arvoisia”, Nerg lupasi.

    Hän myös korosti olevan tärkeää, että sektorilla on eri puolilla Suomea monenlaista aktiivista toimintaa, johon kuuluvat paitsi erilainen kilpailutoiminta, myös harrastustoimintaa, johon koko sektori nojaa.

    ”Erityisen merkityksellistä on se, että tämä sektori on mitä yhdenvertaisin”, Nerg muistutti.

    Hän toivoi hevossektorin löytävän oman vahvuutensa jatkossa entistäkin paremmin.

    ”Olkaa vahvoja ja nostakaa asiat pöydälle, mutta olkaa valmiita myös uudistumaan ja tekemään oma työnne näiden vahvuuksien pohjalta. Sen kautta te teette paikkanne niin, että valtiovalta näkee jatkossakin tärkeäksi hoitaa rahoituksen ja myös hoitaa siirtymäkauden. Olkaa ylpeitä itsestänne, näyttäkää mitä olette tehneet, ja huolehditaan suomenhevosesta.”

    Hevosvaltiopäivät ovat alan toimijoiden yhteinen ponnistus. Paikalla olivat myös Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo ja Suomen Ratsastajainliiton tuore puheenjohtaja Sonja Lesch.
    Hevosvaltiopäivät ovat alan toimijoiden yhteinen ponnistus. Paikalla olivat myös Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo ja Suomen Ratsastajainliiton tuore puheenjohtaja Sonja Lesch. Kuva: Jarno Mela

    Suomenhevosen merkitys tuli esiin monien kansanedustajien puheissa ja oli muutenkin odotetusti päivän tärkeimpiä teemoja.

    Seminaarin puolella esiteltiin muun muassa hevosalan tuoretta vaikuttavuusanalyysiä sekä keskusteltiin hevoskasvatuksesta ja sen tilasta.

    Suomen Hippoksen kehitysjohtaja Minna Mäenpää muistutti suomenhevosen ja suomalaisen hevosen tulevaisuudesta puhuessaan, että kasvattaminen ei ole yksittäinen asia vaan osa hevosalaa kokonaisuudessaan.

    ”Onko meillä hevoskasvattajia ja hevosenomistajia ja käyttöä niille hevosille – ja ennen kaikkea millä tämä varmistetaan”, Mäenpää heitti pohdittavaksi.

    Mäenpää esitteli viime vuosien lukuja, jotka osoittavat suomenhevosten varsamäärän tippuneen lähes neljänneksen ja lämminveristen ravureiden vielä vähän enemmän. Ratsuhevosten ja ponien varsamäärä on myös tippunut, mutta ei yhtä paljon.

    ”Tämä on kokonaisuus, joka rakentaa hevosalamme tulevaisuutta. Yksikään huippu-urheileva maa ei pärjää kansainvälisesti eikä kansallisestikaan, jos ei ole vahvaa kotimaista kasvatusta”, Mäenpää alleviivasi.

    ”Yksittäisiä huippuyksilöitä voidaan ostaa, mutta laajalla pohjalla pärjääminen ei ole käytännössä mahdollista ilman omaa kasvatusta.”

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Päivi Nerg on hevostalouden rahoituksen kannalta avainhenkilöitä.

      Ravit | Valtiosihteeri Päivi Nerg: ”Hevostaloudelle on rakennettu siltarahoitusta siirtymäkaudesta selviämiseen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevosala
    suomenhevonen
    hevoskasvatus
    Hevosvaltiopäivät
    rahapelijärjestelmä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle