
Korpilahdella hevosia valmentava Hemmi Lindgren on hankkinut lokakuun aikana parikin mielenkiintoista uutta valmennettavaa talliinsa. Näistä viisivuotias, reilut 30 000 euroa ansainnut Global De One (S.J.’s Caviar) on jo Lindgrenin valmennuslistalla.
Aiemman uransa Matias Djusen valmennuksesta kilpailleen Global De Onen statistiikka on asiallinen. Uran 26 startista viisi on päättynyt voittoihin, ja kolmen parhaan joukkoon ruuna on sijoittunut 11 kertaa. Ennätys 12,7a on tältä kesältä. Viimeisin startti on reilun parin viikon takaa Solvallasta.
”Ruunalla olisi tarkoitus startata Killerillä marraskuun puolen välin jälkeen. Mukavan tuntuinen hevonen, jolla olisi mukava päästä kokeilemaan Suomen T75-lähdöissä”, kertoo Hemmi Lindgren.
Toinen tulokkaista on yhtä lailla viisivuotias Corona Park (Uncle Lasse). Jörgen S Erikssonin valmennuksesta kilpaillut tamma on ansainnut vajaat 40 000 euroa uransa aikana. Viimeisin startti on lokakuun lopulta. Tamma juoksi kovan mailin voltin ennätyksen 11,8 toukokuussa Färjestadissa.
”Tunnistaja kävi tunnistamassa tamman eilen. Kunhan saadaan paperit kuntoon, niin Vermossa olisi tammacupin karsinta parin viikon kuluttua. Luulisi Corona Parkin riittävän Suomen lähdöissä. Kummallakin näistä olisi tarkoitus ajaa kilpaa talvella. Pienoinen kysymysmerkki on tietysti kuinka hokkikengät käyvät hevosille.”

Lindgrenillä on tallissaan siitostamma ja varsat mukaan lukien lähemmäs 10 hevosta. Torstaina Lahdessa tallin starttihevosista on mukana Chiquita T.A. (Amaru Boko). Henna Halmeen tällä kertaa ohjastama tamma starttaa T4-pelin kolmannessa kohteessa.
Viimeksi Killerillä Chiquita T.A. ravasi koko matkan, ja voitti Henri Bollströmin ohjastamana. Sitä ennen laukat olivat pilanneet kolme starttia.
”Ajoimme ilman kenkiä aluksi, ja se taisi tehdä tamman kavioista vähän arat. Killerille taisimme löytää oikean kengityksen, ja jatketaan samalla balanssilla ja varusteilla Lahdessa. Kasirata lähtöauton takaa laskee tietysti vähän odotuksia.”
Ensi kaudelle valmentaja toivoo kolmevuotiaaksi kääntyvän oman kasvatin Don’t Be Shyn (Maharajah) pääsevän näyttämään osaamistaan radoilla.
”Olisi sillä voinut jonkun startin ajaa jo kaksivuotiaana, mutta en halua kiirehtiä turhaan tamman kanssa. Jos se on juostakseen, tekee se sen kolmevuotiaanakin. Meillä on sen nuoremia sisaria Djali Bokosta ja Propulsionista. Mielenkiintoisen sukuisia varsoja, joiden kanssa on mielenkiintoista tehdä töitä.”