

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Tarja Vartiainen on tehnyt pitkän kansainvälisen työuran liike-elämän palveluksessa. Vartiaisen ensimmäinen ulkomaan työpaikka oli kuitenkin Pekka Korven tallilla Floridassa 1980-luvun lopulla. Sen jälkeen Vartiainen ei ole viettänyt pidempiä ajanjaksoja Suomessa.
”Pekkahan oli useamman vuoden jenkeissä, ja tuntui tosi luontevalle lähteä sinne töihin. Vuosi rapakon takana tuntui ylioppilaskirjoitusten jälkeen oikein eksoottiselta jutulta”, muistelee Tarja Vartiainen lähemmäs 40 vuoden takaisia aikoja.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Vartiaisen oli tarkoitus aloittaa yliopisto-opinnot Suomessa välivuoden jälkeen. Nyt välivuodesta on kulunut jo yli 35 vuotta, eivätkä opinnot Suomessa ole vieläkään alkaneet.
”Päätin jenkeissä ollessani hakea sikäläiseen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä liiketoimintaa. Eli en Floridan vuoden jälkeen ole itseasiassa tehnyt enää pelkästään hevoshommia työkseni.”
Hevoset ja raviurheilu ovat kuitenkin seuranneet tiiviisti läpi Tarja Vartiaisen elämän. Hän eli pitkään yhdessä ravivalmentajana toimineen Markku Vartiaisen kanssa. Pariskunta suuntasi Tarja Vartiaisen valmistumisen jälkeen Ranskaan.
”Ensimmäistä kertaa tulimme Ranskaan 90-luvun puolivälissä. Pysyvämmin asetuimme Ranskaan muutamaa vuotta myöhemmin”, Tarja Vartiainen kertoo.

Markku Vartiainen keskittyi hevosten valmentamiseen puolison luodessa uraa kansainvälisessä pankkimaailmassa. Pääosan työurastaan Tarja Vartiainen työskenteli American Expressin palveluksessa Englannissa, Ranskassa sekä Yhdysvalloissa.
”Parisenkymmentä vuotta tein rahoituspuolen töitä American Expressin palkkalistoilla. Viimeiset 10 vuotta olen toiminut yrittäjänä täällä Ranskassa.”
Yrittäjänä Tarja Vartiainen yhdistää sekä hevoset että pitkän työuransa rahoitusmaailmassa.
”Toimin lyhyesti sanottuna yritysvalmentajana. Sparraan joko yrityksen johtajaa tai isompiakin kokonaisuuksia yrityksestä.”
Vartiainen pyörittää yritystoimintaansa Le Mansissa sijaitsevalta kotitilaltaan käsin. Hän kiertää tarvittaessa ympäri Ranskaa sekä ulkomaita kouluttamassa asiakkaitaan.
”Eikä tietysti kaikki yritysvalmennukset ole hevosvetoisia. Teen ihan perinteisiäkin valmennuksia.”

Aikanaan Markku Vartiaisen kanssa yhdessä hankittu hevostila siirtyi avioeron myötä Tarja Vartiaisen nimiin reilut 10 vuotta sitten. 40 hehtaarin suuruinen tila sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista länsirannikon suuntaan.
Valmennustilan myyminen ulkopuoliselle ei ollut käytännössä vaihtoehto Vartiaiselle avioeron yhteydessä. Hän ei halunnut luopua elämäntyöstään. Tilalla asustaa entiseen tapaan sekä kilpa- että siitoshevosia.
”Minulla on useiden suomalaisten asiakkaiden siitostammoja ja varsoja täysihoidossa. Minulle tila on enemmän kuin koti ja hevostila. Se on kuin elämäntyö, ei siitä halua luopua”, Tarja Vartiainen toteaa.
Markku Vartiaisen omistamia hevosia on edelleen Tarja Vartiaisen hoidossa.
”Erityisen mielenkiintoinen on kaksivuotias tammavarsa jonka isä on Italiano Vero ja emä meidän oma Bea Ecu. Markku ajoi tammalla paljon kilpaa viime vuosikymmenellä.”
Kotitilan toiminnoista vastaa hyvin pitkälti nykyinen puoliso Dany Stoehr ja sekä pari työntekijää. Tarja Vartiainen osallistuu hevostöihin muiden töidensä ohella. Viime vuosi on ollut haasteellinen, sillä Stoehr loukkasi pahoin jalkansa onnettomuudessa.

”Hän oli korjaamassa lanaa, ja se sitten tippui telineeltä hänen jalkansa päälle. Jalasta murtui useita luita, ja sitten leikkaushaavaan iski sairaalabakteeri. Nyt tilanne vaikuttaa vähän valoisammalle, mutta tässä on kuitenkin mennyt melkein vuosi”, Tarja Vartiainen huokaa.
Hevostilan toiminta on jatkunut normaalisti naapuriavun turvin. Tarja Vartiainen kiittelee naapurissa asuvan Ranskan viime vuosien ykkösvalmentajan Jean-Michel Baziren pyyteetöntä apua.
”Jean-Michel otti yhteyttä heti onnettomuuden jälkeen ja tarjosi apuaan. Hänen työntekijänsä ovat käyneet meillä auttamassa. Lisäksi olemme saaneet valmentaa hevosiamme Baziren valmennuspaikoilla”, Tarja Vartiainen kiittelee.
Ranska on totuttu tuntemaan Euroopan johtavana ravimaana. Viime vuosina maan raviurheilu on kohdannut lukuisia haasteita.

Varsamäärät ovat laskeneet huippuvuosista, eikä pelivaihto ole viime vuosina kehittynyt toivotulla tavalla. Tarja Vartiainen on nähnyt läheltä maan raviurheilun ja hevoskasvatuksen negatiivisen trendin.
”Kyllähän sen näkee omienkin varsojen kohdalla. Huutokaupoissa niitä ei ole enää yhtä helppo saada myydyksi. Raha on tiukemmassa, ainakin alemman kategorian omistajilla ja valmentajilla”, Vartiainen toteaa.
Haasteista huolimatta hän korostaa ranskalaisen raviurheilun vahvuuksia. Monipuolinen kilpailujärjestelmä tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia hevosten kehittämiseen.
”Hevosen rakentaminen startti startilta kilpahevoseksi on monipuolisen kilpailutarjonnan ansiosta helpompaa.”

Vartiainen huomauttaa kuitenkin kilpailun koventuneen Ranskassa huomattavasti viimeisten vuosien aikana, Aiemmin suurimmat valmentajat keskittyivät isoimpiin ravitapahtumiin. Nykyään lähes kaikki valmentajat kilpailevat ympäri Ranskaa.
”Koventunut kilpailu yhdistettynä ranskalaiseen monipuolisuuteen tekee raviurheilusta elinvoimaisemman. Samalla se lisää ainakin omasta mielestäni intoa panostaa lajiin.”