• ”Messuilla fiilis oli katossa” – Tampereen estekilpailun yllätysvoittaja Sofia Järvenpää on itse rakentanut nuoren estetammansa

    Monipuolisen hevosihmisen sisällä on syttynyt kiinnostus myös ravihevosiin.
    Tilaajalle
    Ylöjärveläinen talliyrittäjä Sofia Järvenpää on ratsujen lisäksi kiinnostunut raviurheilusta ja käynyt ravikursseja sekä saanut ravihevosen itselleen ylläpitoon. Tulevaisuudessa hänet saattaa nähdä raviradallakin, kunhan korttikurssi on suoritettu.
    Ylöjärveläinen talliyrittäjä Sofia Järvenpää on ratsujen lisäksi kiinnostunut raviurheilusta ja käynyt ravikursseja sekä saanut ravihevosen itselleen ylläpitoon. Tulevaisuudessa hänet saattaa nähdä raviradallakin, kunhan korttikurssi on suoritettu. Kuva: Garin Helenius
    MT Hevoset|Ratsastus
    23.4.202313:00
    Kati Susi

    ”Kun mietin varsan hankintaa, toivoin silloin varovasti, että löytyisi hevonen, jolla riittäisi rahkeet 140 cm tasolle. Ja pystyisin viemään hevosen sinne ihan itse − ja taisin löytää sellaisen hevosen”, kertoo viime viikonloppuna Tampereen hevosmessuilla esteratsastuksen pudotuskilpailun voittanut Sofia Järvenpää.

    Kyseinen hevonen on Sofia Järvenpään vuonna 2018 varsana Hollannista ostama, nyt kahdeksanvuotias tamma Vicky Z (Vigo d'Arsoulles - Contendro I). Ylöjärvellä 30 hevosen yksityistallia pitävä Järvenpää kertoo, että hevoset ovat vetäneet häntä puoleensa pienestä tytöstä lähtien. Kotipaikkakunnallaan Kauhavalla hän kävi perinteisesti ratsastuskoulussa.

    ”Muistan, kun ratsastin shetlanninponilla metsäpolulla ponitalutuksessa ja ajattelin, että onpas tämä mukavaa”, muistelee nyt reilu kolmekymppinen Järvenpää ratsastusuransa alkuaikoja.

    Jo 11-vuotiaana Järvenpää sai ensimmäisen oman hevosensa, 9-vuotiaan entisen lämminveriravurin.

    "Leksa oli huippu ensiheppa, maastovarma ja kiltti joka tavalla. Innostuin sen kanssa käymään estevalmennuksissa ja kisaamaankin 100 cm ratoja. Isä tunnollisesti kuljetti tytärtään valmennuksiin ja kisoihin”, Järvenpää kertoo.

    Peruskoulun jälkeen hevoskärpäsen purema nuori nainen pakkasi tavaransa ja uuden nuoren hevosensa Mexan ja lähti toiselle puolelle maata, Harjun oppimiskeskukseen, opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi.

    ”Koulussa opin ja kehityin paljon itse ja vein hevoseni 120 cm tasolle.”

    2010 hän lähti Eurooppaan hevostöihin, ensin hoitajaksi Forsténin pariskunnalle ja sitten Belgiaan Stephex Stablesille. Pian vuonna 2011 tapahtuneen Suomeen paluunsa jälkeen Järvenpää kertoo, että halusi nähdä ja kokea muutakin kuin hevoselämää, joten hevostyöt jäivät muutamaksi vuodeksi sivuun.

    ”Monesti olen miettinyt, että tässä oli kohtalo mukana.”

    ”Olin kuitenkin päättänyt, että joku päivä vielä ostan oman varsan, jonka haluan kouluttaa ihan itse ja nähdä mihin saakka pystyn sen kouluttamaan. Sopiva löytyikin 2017 kesällä, 2-vuotias tamma. Siitä tehtiin kaupat”, Järvenpää kertoo.

    Varsa jäi kesäksi myyjälle laitumelle, mutta noin viikkoa ennen uuteen kotiin siirtymistä Järvenpää sai tiedon, että tammavarsa oli kuollut laitumelle.

    ”Se oli kova isku. Vuosien ajan olin odottanut sopivaa hevosta, ostanut sille kaikki tavarat valmiiksi ja sitten se kuolee yllättäen sisäisen verenvuodon aiheuttamaan stressireaktioon.”

    Sofia Järvenpää suri, mutta ei lannistunut.

    ”Keräsin uudet rahat kokoon jatkamalla ravintolayrittäjänä töitä tehden aamusta iltaan ja säästin kaiken ylimääräisen rahan. Päätin, että seuraavaa varsaa en Suomesta osta, piste.”

    Järvenpää otti yhteyttä kilparatsastaja Nina Fagerströmiin, johon oli tutustunut Stephexillä työskennellessään.

    ”Kysyin, josko hän tietäisi mulle sopivaa varsaa. Muutaman päivän päästä sain kuvat ja videot Vicky Z:sta. Nina kertoi, että ’Viki’ on hänen kasvattinsa. Vikille tehtiin eläinlääkärin tarkastus ja se ehti mennä pihatosta tallin puolelle kymmenen päivän käsittelykurssille, ennen kuin lähti kohti Suomea.”

    Helmikuussa 2018 kolmivuotiaaksi kääntynyt Viki saapui Suomeen uuden omistajansa luo.

    ”Monesti olen miettinyt, että tässä oli kohtalo mukana, edellinen kuoli, mutta sain näin upean ja mahtavan hevosen tilalle”, tuumii Järvenpää.

    Järvenpään toive omasta lahjakkaasta varsasta toteutui. Hän on päässyt tekemään oman hevosensa alusta alkaen itse. Viime syksynä ratsukko voitti Helsinki Horse Show´ssa seitsemänvuotiaiden 130 cm luokan.

    Sofia Järvenpää on kilpaillut nuorella tammallaan Vicky Z:lla 130-tasoa ja toivoo ratsukon etenevän vähintään 140-tasolle.
    Sofia Järvenpää on kilpaillut nuorella tammallaan Vicky Z:lla 130-tasoa ja toivoo ratsukon etenevän vähintään 140-tasolle. Kuva: Garin Helenius

    Viime viikonloppuna Tampereella he nappasivat tuhannen euron pääpalkinnon vauhdikkaassa Hankkija Masters-pudotuskilpailussa, jossa estekorkeutta nostettiin pudotuskierrosten välillä. Viimeisellä kierroksella estekorkeus nousi 130 senttiin.

    ”Haluaisin edetä ainakin 140-tasolle ja lisäksi päästä kilpailemaan Suomen rajojen ulkopuolella.”

    Sofia Järvenpää toteaa, että voittaminen aina vahvistaa sidettä omaan hevoseen ja tunnetta siitä, kuinka hyvin yhteistyö toimii ja kuinka hyvä hevonen onkaan.

    ”Tampereen messuilla oli paljon enemmän katsojia kuin kansallisissa kisoissa yleensä, joten fiilis oli senkin puolesta katossa.”

    ”Kävin koko talven ravikursseja a:sta ö:hön.”

    Järvenpää pitää reilun 30 hevosen yksityistallia Ylöjärvellä. Hän toteaa, että vaikka talliyrittäjän päivät ovat pitkiä ja välillä on vaikea erottaa työ, harrastus ja vapaa-aika, niin hevoset antavat elämään paljon sisältöä ja elämyksiä.

    Ratsut eivät ole Järvenpään ainut kiinnostuksen kohde hevosalalla.

    ”Viime syksynä kiinnostukseni heräsi ravihevosiin. Kävin koko talven ravikursseja a:sta ö:hön. Nyt on viimeisin kurssi loppusuoralla, sekä korttikurssi olisi pitänyt alkaa, mutta peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Syksyllä sitten uusi yritys sinne.”

    Järvenpää sai ylläpitoon lämminverisen ravihevosen, jolla saa mennä korttikurssille, treenata hevosta sekä myös osallistua kilpailuihin, kun on sen aika.

    Tänä keväänä Järvenpää odottaa jännityksellä ensimmäisen oman hevoskasvattinsa syntymää. Sattumalla oli tässäkin osansa. Pari vuotta sitten hänelle tuli ratsutettava tamma, joka viime vuonna satutti jalkaansa karsinassa ja tarvitsi pidemmän lepojakson. Järvenpää sopi hevosen omistajan kanssa, että saa siementää tamman. Kerrasta tiinehtynyt tamma on nyt odotuksensa loppusuoralla.

    ”Tamman laskettu aika on 8.5, eli jännittäviä odotusaikoja eletään”, Järvenpää kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Raviratojen ja Suomen Hippoksen osaston monté-simulaattorin suosio oli suurta. Ohjaksilla hevosen pään liikettä esittänyt Mirka Willman ja muut osaston työntekijät saivat viikonlopun aikana tehokkaan hauistreenin. Yli 20 vuotta toimineen Sukupostin kehitystyö jatkuu. Aliisa Kairtamo (vas), Renja Ojanperä ja Moa Stenhäll kävivät rotuyhdistysten osastoilla houkuttelemassa omia roturekistereitään pitäviä yhdistyksiä mukaan Sukupostiin.

      Ratsastus | Hevosmessuilla kävi ennätysmäärä yleisöä ‒ monté-simulaattoriin oli loputon jono läpi viikonlopun

    • Pilvi Rientonen ja Denzel-ruuna, joka oli Rientosen kilpakumppani kouluratsastuksessa kesällä 2020. Kouluratsastuksen lisäksi Rientonen matkustaa ympäri maailmaa pelaamaan hevospooloa.

      Ratsastus | Juristi kehottaa hevosyrittäjiä tekemään kaikki sopimukset kirjallisina: ”Tähän harvoin havahdutaan, ennen kuin tulee jokin ongelma eteen”

    • Lapsesta asti hevosia harrastanut Satu Lindstedt löysi aikuisiällä hevosalalta monipuolisen ammatin.

      Ratsastus | Alanvaihto lennosta – pandemia vei kulttuurituottajan työt, mutta hevosyritys antoi Satu Lindstedtille uuden leipäpuun

      Tilaajalle
    • One Last Nite ja Elena Wuorimaa sliding stopissa vuoden 2021 EM-kilpailuissa, joista kotiintuomisina oli pronssimitali.

      Ratsastus | Elena Wuorimaa otti Arizonasta vauhtia kisakauteen: ”Jos haluaa tulla hyväksi ratsastajaksi, pitää oppia parhaimmilta”

      Tilaajalle
    • Tässä jaksossa Annika Kyrklund kertoo islanninhevosista Juha Jokisen haastattelussa.

      Ohjelmat | MT Hevoset -ohjelmassa tavataan MM- ja PM-ratsastaja ‒ Annika Kyrklundilla on parikymmentä Suomen mestaruutta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Sofia Järvenpää
    esteratsastus
    Vicky Z
    Tampereen hevosmessut
    ravikurssit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle