

”On todella huolestuttavaa, miten erilaisia verottajan tulkinnat ratsastuskoulujen arvonlisäverokannoista ovat”, sanoo Lempäälässä toimivan ratsastuskoulu Ratsuniitty Oy:n yrittäjä Tuija Rosenqvist.
Rosenqvistin ratsastuskouluun tehtiin noin 2,5 vuotta sitten perinpohjainen verotarkastus, josta yritys selvisi puhtain paperein. Tänä vuonna ratsastuskouluihin tehdyissä verotarkastuksissa verottajan alv-linja vaikuttaa tiukentuneen.
Rosenqvist osallistui viime torstaina noin 60 muun ratsastuskouluyrittäjän kanssa Suomen Ratsastajainliiton ja BOWA Legal -lakitoimiston järjestämään arvonlisäverokoulutukseen, joka oli suunnattu liiton jäsentalleille.
Verohallinnon toukokuussa antaman hevostoimialan arvonlisävero-ohjeen tulkintaepäselvyydet ja tänä vuonna ratsastuskouluille tehdyt verotarkastukset saivat liiton toimimaan. Niihin pyritään nyt vaikuttamaan keskusteluilla verottajan kanssa.
Tuoreista verotarkastuksista on seurannut ratsastuskouluyrittäjille selvityspyyntöjä. Vielä keskeneräisissä verotuspäätöksissä uhkana on, että verottaja perii yrittäjiltä taannehtivasti jopa kolmen vuoden aikana arvonlisäveroista kertynyttä erotusta kymmenen ja 24 prosentin väliltä.
Takaisinperintä koskee tilanteita, joissa verottaja tulkitsee ratsastuspalvelun olleen ratsastuksen lajiteknistä opetusta eikä lajin harjoittamiseen tyypillisesti liittyvää ohjausta ja valvontaa. Näitä ovat tarkastuksissa olleet esimerkiksi pienryhmä- ja yksityistunnit, vaikka kyse ei olisi valmennusluonteisesta palvelusta.
Suomessa arvonlisäveron yleinen taso on 24 prosenttia, ja perusperiaate on, että alennetun verokannan käyttöön on oltava pitävät perusteet.
Ratsastustuntien kymmenen prosentin arvonlisävero perustuu siihen, että lajissa tarjotaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen ohjattuna ja valvottuna. Kun palvelu muuttuu lajitekniseksi opetukseksi tai valmennukseksi, on kyse opetuspalvelusta. Silloin palvelusta pitää tilittää valtiolle yleisen arvonlisäverokannan mukaiset 24 prosenttia.

Tuija Rosenqvistin ja Aki Karhapään ratsastuskoulu syynättiin kaksi päivää kestäneessä verotarkastuksessa kahden verovirkamiehen voimin tallikissaa ja hevostraileria myöten. 2,5 vuoden takainen tarkastus sujui kaikkineen hyvässä hengessä.
”Verovirkailijat tutustuivat yrityksemme toimintaan todella käytännönläheisesti. Tarkastajat eivät ennestään tunteneet alaa ja he halusivat nähdä käytännössä, miltä näyttää ratsastuskoulussa ja miten täällä toimitaan”, Rosenqvist kertoo.
Yrityksen veroasioissa ei verottajalla tuolloin ollut mitään huomauttamista.
”Käytännössä kaikki meidän ratsastuskoulutoimintamme, myös normaalit pienryhmät ja yksityistunnit, on mennyt ja menee edelleen kymmenen prosentin arvonlisäverolla. 24 prosentin alvin sisältää selkeä valmennus ja hevosten ratsutus.”
Oman verotarkastuskokemuksensa perusteella Rosenqvist ihmettelee verottajan puuttumista pienryhmiin ja yksittäisten asiakkaiden ratsastustunteihin tämän vuoden tarkastuksissa.
”Yksityistunnit eivät näkemykseni mukaan poikkea millään tavalla normaalista ratsastuskoulutoiminnasta, kun ei puhuta kilpavalmennuksesta tai -urheilusta. Meillä yksityistunti voi olla talutusta, tutustumista lajiin tai asiakas, joka esimerkiksi fyysisen rajoitteen tai jännitystilan vuoksi on eriytetty yksityistunnille. Ei näillä tunneilla ole kyse tarkemmasta lajitekniikan opettamisesta tai valmennuksesta.”
Viimeaikaiset tapahtumat niin veroasiassa kuin yleisessä tilanteessakin ovat nostaneet huolen aaltoja yrittäjän mielessä.
”Olen ollut tästä alviasiasta tosi stressaantunut. Minusta on todella huolestuttavaa, miten erilaisia verottajan tulkinnat asiassa nyt ovat.”
”Ratsastuksen kannalta tällainen on todella eriarvoistavaa muihin liikuntalajeihin nähden. Kyllä kahvakuulatunnillakin hyvin tarkkaan neuvotaan, miten pitää toimia, ettei riko itseään. Miksi me talliyrittäjät olisimme tässä eriarvoisia, mihin tällainen tulkinta perustuu.” Tuija Rosenqvist
Rosenqvist kertoo, että kustannusten hurjan nousun vuoksi Ratsuniityssäkin on jouduttu korottamaan hintoja. Hän toteaa, että jos ratsastuksen alv-kohtelu vielä samaan syssyyn vaikean kulutilanteen kanssa kiristyy, kaatuu moni ratsastuskoulu talouskurimuksessa.
”Ratsastuksen kannalta tällainen on todella eriarvoistavaa muihin liikuntalajeihin nähden. Kyllä kahvakuulatunnillakin hyvin tarkkaan neuvotaan, miten pitää toimia, ettei riko itseään. Miksi me talliyrittäjät olisimme tässä eriarvoisia, mihin tällainen tulkinta perustuu”, hän kysyy.
Ratsastuskoulun merkityksestä liikunnan mahdollistajana Tuija Rosenqvistillä on myös painavaa sanottavaa.
”Meillä on kolmesataa ratsastuspaikkaa viikossa, ja jo sen kautta liikutamme isoa määrää ihmisiä. Usein ratsastajien mukana tulee vanhempia, jotka osallistuvat ponin harjaamiseen ja käyvät tunnin aikana lenkillä lähimaastoissa. Yhteiskunnan olisi syytä ymmärtää, että tällainen toiminta lisää ihmisten hyvinvointia ja on poissa terveydenhoitokustannuksista.”