

Markku Nieminen ilmoitti itse Jokimaan avoimeen sarjaan kaksi hevosta. Nieminen katsoo, että loppuviikon lähtölistoja tutkimalla sarjamääritysten ongelmat ovat ilmeisiä.
”Kyllä se näyttää siltä. Peräkkäisinä päivinä on Vermon kanssa avoimet lähdöt, ja molemmat ovat täynnä. Avoimista sarjoista on kova puute. Toivon mukaan nyt alkaisi näyttää paremmalta”, Nieminen paaluttaa.
Nieminen ei katso ratkaisuksi tasoitusajoja, joissa 20 metrin takamatkalle voi ilmoittaa avoimen sarjan menijöitä. Myöskään arvolähdöt eivät ole vastaus ongelmaan.
”Ei näitä isoja lähtöjä voi laskea, kun ne eivät koske kuin muutamia hevosia.”
Niemisen hevosista Goeland d’Haufor avasi kautensa kuun vaihteessa laukalla. Ensimmäisessä kaarteessa tullut laukka meni pitkäksi ja johti hylkäykseen. Niemisen mukaan hevosessa ei ole mitään huolestuttavaa, vaan syy oli pitkälti kovassa avauksessa.
”Hevonen lähti hyvin liikkeelle, ja Santtu Raitala koitti puolustaa paikkaansa. Ruuna oli pikkuisen paineissaan, mutta muuten se oli hyvän oloinen.”
Ranskasta reilu vuosi sitten tuodun hevosen kauden etenemistä Nieminen katsoo jo olosuhteiden pakosta startti kerrallaan.
”Aina joku Seinäjoki Race kiinnostaa, mutta ei me varmaan enää pystytä antamaan sinne näyttöjä, kun nytkin on huono lähtöpaikka. Täytyy katsoa vaan sopivia lähtöjä. Seinäjoen 3100 metrin stayerlähtö ja Kultaloimi kiinnostavat.”
Toinen hevonen Lahden avoimessa lähdössä Niemisen tallista on Skyfall Shine, jolle valmentaja ennustaa lähitulevaisuuteen kuntopiikkiä.
”Viime startin mokasin, kun ajettiin kengät jalassa. Kyllä se tähän starttiin petraa, mutta vastusta on. Kyllä se tulee takaakin, mutta kymmenvuotias yli sata starttia kilpaillut hevonen ei hirveän kaukaa kierrä. Hevonen on kunnossa ja suorittaa asiallisesti.”
Jokimaan nuorten sarjassa kilpailee kolmivuotias lupaus Chefe (Maharajah), joka herätti lupauksia viime kuun lopulla Vermon keulavoitollaan. Avausstartti herätti jonkinlaisia ajatuksia myös Niemiselle.
”Toivotaan, että se kuuluu ikäluokkalupauksien joukkoon. Chefe on näyttävä, raamikas ja hyväravinen hevonen. Se tulee ihan varmasti parantamaan syksyä kohden. Ensimmäinen startti oli positiivinen, ja hevosen käytös moitteetonta. Chefe on käteen hyvän tuntuinen.”
Rahasarjaan ilmoitettu Little Tobin juoksee Jokimaalla kauden toisen startin. Kauden avaukseen valmentaja ei ollut aivan tyytyväinen.
”Little Tobinilla on maanantaina Teivossa vielä uusi startti. Se on hyvä suorittaja ja kilpahevonen, joka tarvitsee kyllä vähän juoksua. Se ei ollut varmaan valmisteltu Seinäjoelle ihan riittävästi. Hevosen täytyy parantaa näihin startteihin.”
Niemisellä on Teivossa talli käytössä vielä keskikesään asti, jolloin tallialue tyhjenee ja sitä aletaan entisöimään. Muutto Urjalaan ei ole vielä alkanut.
”Kyllä Teivossa ollaan tiiviisti siihen asti, kunnes käsketään pois. Kun saadaan varsat laitumelle kasvamaan, niin sitten pitää ruveta keräämään varustepuolta pois”, Nieminen suunnittelee.