

Pierre Bellochen valmentaman seitsemänvuotiaan ranskalaisoriin esitys jätti joka tapauksessa lähtemättömän jäljen. Ei vain uuden Euroopan kaikkien aikojen kovimman tuloksen 08,0 muodossa, vaan myös suvereeniudessaan. Näytti kuin etukäteen kaikkein tasaisimmaksi arvioidussa Elitloppet-finaalissa olisi liikkunut vain yksi hevonen. Viimeisen takasuoran lentokonemainen eteneminen parijonosta omille teilleen jää ravihistoriaan. Ehkä 2024 on tosiaan kaikkien aikojen vuosi Solvallan kaviouralla.
Voidaan keskustella ja tutkia sitä, onko ravihevonen koskaan liikkunut kovempaa kuin Solvallan takasuoralla, mutta mielikuvan tasolla Horsy Dreamin vauhti oli joka tapauksessa maagisinta, ehkä koskaan. Toki pitää lisätä, että toinen ranskalaistähti Idao de Tillard liikahti myös todella lujaa takaa-ajaessaan joukkoa alkulaukkansa jälkeen.
Solvallassa sunnuntaina juhli kuitenkin siis vain yksi ranskalaistähti Horsy Dream ja sen taustavoimat, osaava valmentaja Pierre Belloche ja jo liki legendaarinen ohjastajatähti Eric Raffín. Raffín, 42, kävi lähellä Solvallan ”laakeriseppelettä” jo 2011 Rapide Lebelin rattailla, mutta nyt marginaalit kääntyivät kerralla reilun puolelle.
”Nyt se on tehty”, puuskahti Eric Raffín voittajahaastattelussa.
”Viimeisen takasuoran 300 metriä olivat taianomainen hetki hevosen rattailla, jotain aivan muuta.” Eric Raffín
”Olen todella kiitollinen hevoselle ja valmentajalle taitavasta työstä. Oriin nopeus on aivan uskomatonta luokkaa. Jo viime startti Enghienissä kertoi vauhdin löytyneen todenteolla. Valmentaja Bellochen valmistautuminen tähän kisaan, varustaminen karsintaan ja finaaliin oli täydellistä. Karsinta hoidettiin kengät jalassa. Finaalissa kenkien riisumisesta tuli vielä valtaisa lisäefekti nopeuteen. Viimeisen takasuoran 300 metriä olivat taianomainen hetki hevosen rattailla, jotain aivan muuta.”

Piere Belloche valmentaa Normandiassa 75 hevosta. Hän on ohjastanut ison osan Horsy Dreamin starteista, mutta nyt noin 1,3 miljoonaa euroa tienanneen seitsenvuotiaan piste i:n päälle oli Eric Raffínin löytyminen ohjiin. Elitloppetin voitosta oriin taustavoimat kuittasivat viiden miljoonan kruunun ykköspalkinnon. Karsintavoitto oli 250 000 kruunun arvoinen.
Pierre Bellochella on yli 600 voittoa ohjissa itselläänkin, mutta Raffín on ranskalaisohjastajien suuri artisti, jolla voittoja on kärryiltä ja satulasta jokseenkin 3 000. Horsy Dream oli kutsuttu Elitloppetiin jo viime vuonna, mutta se jäi lopulta pois Solvallasta silloin.
”Viime vuonna ori ei yksinkertaisesti ollut tähän aikaan parhaimmillaan”, Peirre Belloche kertoi voittajahaastattelussa.

”Olemme yrittäneet pitää huolta kultakimpaleestamme. Se on mentaliteetiltaan vahva, kova kilpailja, hirmuisen nopea ja myös fysiikaltaan väkivahva. Tänä vuonna kaikki meni valmistautumisessa tänne nappiin ja myös täällä kilpailupaikalla suunnitelma piti. Raffínillä on hieno ajokäsi, eikä hän tehnyt, eikä usein tee, virheitä. Olen kiitollinen.”
Seinäjoki Racen tänä keväänä voittamassa käynyt Borups Victory nuoren Ruotsin huippuvalmentajan Daniel Wäjerstenin tallista kiri muusta joukosta parhaiten. Kuusivuotias ori on Seinäjoelta alkaen noussut askel askeleelta kohti kansainvälistä huippua. Nyt se jätti tiukassa taistossa kakkossijasta taakseen Italian Denver Gion ja Ruotsin toisen ylpeyden Francesco Zetin seuraaville sijoille.
”Olen tosi tyytyväinen hevoseen”, hyrisi Wäjersten.
”Saatamme kylläkin tulla Suomeen kilpailemaan kesän isoissa kisoissa.” Daniel Wäjersten
”Suunnittelin Oslo Grand Prixiä kesäkuussa oriin seuraavaksi tehtäväksi, mutta se saattaa nyt tulla hieman liian pian vastaan. Saatamme kylläkin tulla Suomeen kilpailemaan kesän isoissa kisoissa, ellei Borups Victoryllä, ehkä jollain hevosella kuitenkin. Meillähän on kutsukin jo heinäkuulle Mikkeliin Great Skillsin kanssa.”
”Francesco Zet teki hyvän esityksen”, Daniel Redén arvioi.
”Ori vaikutti menevän maitohapoille lopussa. Toinen sija olisi ollut saavutettavissa. Voittajalle emme olisi mahtanut mitään tänään.”
”Kuudennen radan valitseminen finaaliin osoittautui oikeaksi ratkaisuksi viidennen radan sijasta.” Daniel Redén
”Olin tyytyväinen hevoseen, ja vähän aikaa elättelin toiveita hopeamitalista”, kertoi Denver Gion ohjastaja Björn Goop, joka on ohjastanut 17 kertaa Elitloppetissa ja ollut mukana finaalissa 16 kertaa.
”Voimat eivät lopulta ihan riittäneet, mutta kolmonenkin on kova juttu.”
Myös kolmanneksi sijoittuneen Denver Gion, jota valmentaa Italian ykkösvalmentaja Alessandro Gocciadoro, taustajoukoissa spekuloitiin Suomeen tulosta. Mikkeli voisi olla oriin kasvattajan Antonio Somman mielestä mahdollinen kilpailu. Somma on jo vieraillut Mikkelissä omistamansa aikansa maailman huipun Face Time Bourbonin kanssa.