

Superori Massimo Hoistin alkukausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.
Kauden kahdesta ensimmäisestä Vermon-startista toki tuli voitot, mutta sen jälkeen hevonen on sairastellut. Sekä Seinäjoki Race että Finlandia-ajo menivät Massimolta alle odotusten.
”Seinäjoen jälkeen hevosen veriarvot olivat ihan sekaisin. Joku pöpö siinä oli. Finlandia tuli ehkä vähän liian nopeasti. Siihen mennessä veriarvot ehtivät korjaantua, mutta hevonen ei ollut sielläkään ihan niin hyvä kuin pystyy parhaimmillaan olemaan”, valmentaja Jukka Hakkarainen kertoo.

Finlandia-ajon jälkeen Massimo Hoist tutkittiin uudelleen.
”Reilu viikko Finlandian jälkeen otettiin uudet verikokeet, ja taas veriarvot olivat lähteneet heittelemään. Eläinlääkärikään ei pystynyt sanomaan, mistä oli kyse, mutta joku virusperäinen tauti sen täytyi olla”, Hakkarainen arvelee.
Sairastelujen takia Massimon taustajoukot päättivät, että ori ei osallistu Elitloppetiin, johon se oli viime vuoden tavoin saanut kutsun.
Nyt Massimon tilanne on Hakkaraisen mukaan menossa parempaan suuntaan.
”Hevonen on virkistynyt tosi kovasti ja treenaa hyvin.”

Tiistaina kerrottiin, että Massimo Hoist on saanut kutsun heinäkuun 19. päivä ajettavaan St Micheliin. Hakkarainen on varovainen puhuessaan osallistumisesta maailman valioiden vauhtijuhlaan.
”No joo, pitää katsoa. Kaiken pitää olla täysin kohdillaan, sillä puolitehoisena ei kannata lähteä ajamaan noin kovia lähtöjä.”
Hakkaraisen mukaan Massimo Hoistin kauden päätavoite on kuukauden päästä ajettava Suur-Hollola-ajo. Suunnitelmasta ennen Suur-Hollolaa hän puhuu niin ikään kieli keskellä suuta.
”Vielä ei oikein pysty sanomaan mitään. Hevosen pitää olla ihan tiptop ennen kuin sitä aletaan ilmoitella mihinkään. Mutta parempaan päin ollaan menossa.”
Massimo Hoistin urassa on sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että 49 kertaa startannut ori ei ole juossut Mikkelin nopealla radalla kuin kerran, uransa avauslähdön. Maaliskuussa 2022 Massimo Hoist voitti täyden matkan tasoitusajon ajalla 21,4 ja tienasi tuhat euroa.
”Näin on. Ei vaan ole sattunut olemaan sopivia lähtöjä”, Hakkarainen sanoo.
Nyt Massimo on siis kutsuttu uransa alkulähteille, mutta paluu ei ole vielä kirkossa kuulutettu.
”Katsellaan nyt sitä Mikkeliä. Hevosen ehdoilla mennään. Suomessa syntyneillekin on paljon hyviä lähtöjä. Niitä pitää miettiä”, Hakkarainen tuumaa.