• Toivoa Kajaanin raviratayhtiölle – ”Teemme kaikkemme, että ravit jatkuvat Kainuussa”

    Kajaanin Ravirata oy:n hallitus toivoo radan täyttävän toimintatuen saamisen edellytykset ensi vuodelle. Toimitusjohtaja on varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen.
    Kajaanin raviradan puitteita on parannettu paljon 2000-luvun aikana.
    Kajaanin raviradan puitteita on parannettu paljon 2000-luvun aikana. Kuva: Lauri Hyvönen
    MT Hevoset|Ravit
    19.3.202609:15
    Kaj Närhinen

    Kajaanin raviradan kilpailutoiminnan jatko on ollut vaakalaudalla ratayhtiön jäätyä tälle vuodelle ilman maa- ja metsätalousministeriön toimintatukea. Maanantaina keskusjärjestö Suomen Hippos tiedotti Kajaanin tälle vuodelle myönnettyjen ravipäivien kohtalosta. Neljästä ravipäivästä kaksi siirrettiin Lieksalle ja Vieremälle. Kaksi päivistä jätetään kokonaan ajamatta.

    Ravitoiminnan pyörittämisestä vastaavan Kajaanin Ravirata oy:n toimitusjohtaja sekä hallituksen jäsen Ari Komulainen kommentoi maanantaina MT Hevosille raviratayhtiön konkurssin olevan yksi varteenotettava vaihtoehto.

    Ratayhtiön hallitus kokoontui keskiviikkoiltana pohtimaan Kainuun ravitoiminnan kohtaloa.

    Torstaiaamuna MT Hevosille hallituksen kokouksen antia kommentoinut Ari Komulainen oli varovaisen toiveikas ravitoiminnan jatkumisesta.

    ”Hallitus ei asettanut yhtiötä konkurssiin, vaan päätimme kokouksessa yrittää saada asiat järjestykseen ensi vuotta varten”, Ari Komulainen aloittaa.

    Komulaisen mukaan ratayhtiön viime vuoden alustavat tilinpäätöslukemat eivät vaikuttaisi aiheuttavan lisäpääomituksen tarvetta. Taloudellista tilannetta paransi myös traktorin myynti.

    ”Traktori oli iso taloudellinen rasite meille tässä tilanteessa. Sitä kautta saatiin vapautettua pääomaa muuhun”, Komulainen toteaa.

    Pelkkä omaisuuden myynti ei riitä talouden tasapainottamiseksi. Lisätuloja yritetään hankkia tilojen vuokraamisella sekä yhteistyökumppaneilta.

    ”Tarvitsemme lisää tulorahoitusta. Käymme neuvotteluja olemassa olevien yhteistyökumppaniemme kanssa erilaisista ratkaisuista. Totohallin vuokraamisesta talveksi jalkapalloilijoille on myös ollut puhetta.”

    Toimitusjohtaja myöntää radalla olevan kiire saada kaikki asiat kohdilleen ennen ensi vuoden toimintatukien anomista.

    ”Olemme heti alkajaisiksi yhteydessä maa- ja metsätalousministeriöön. Meidän on tiedettävä tarkkaan, mitä meidän on tehtävä päästäksemme takaisin tukien piiriin.”

    Vaikka Kajaanin raviradan tilanne on tiukka, löytyy alueelta edelleen uskoa raviurheilun tulevaisuuteen. Ari Komulaisen mukaan kavioura pidetään talkoovoimin harjoituskäytössä tänä vuonna.

    ”Meidän on myös tarkoitus ajaa paikallisraveja tänä vuonna Kajaanin raviradalla. Teemme kaikkemme, että ravit jatkuvat Kainuussa.”

    Lisää aiheesta
    • Kainuu-ajo on ollut Kajaanin ravikauden päätapahtuma. Kuva vuoden 2021 kisasta, jonka voitti Hannu Hietasen Joriini.

      Ravit | Kajaani menetti tämän vuoden ravipäivänsä lopullisesti – ”Konkurssi tuntuu todennäköisimmälle vaihtoehdolle”

      Tilaajalle
    • MAS Champ ja Santtu Raitala juhlittuina Kajaanin raviradalla kesällä 2021.

      Ravit | Raviratojen tukipäätökset julki: Kajaanille katastrofi – ei euroakaan tukea

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kajaanin Ravirata
    raviurheilu
    Kainuu
    toimintatuki
    Ari Komulainen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle