
Muutosten taustalla on maa- ja metsätalousministeriön aiempi ratkaisu olla myöntämättä maakuntaratojen tukihaussa Kainuun Ravirata oy:lle toiminta- tai palkintotukea vuodelle 2026. Raviratayhtiön ei katsottu täyttävän tukiehtoja.
Viime torstain kokouksessaan raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen hallitus päätti siirtää yhden kilpailukalenterissa olleen Kajaanin ravipäivän Lieksaan ja yhden Vieremälle.
Vieremällä ravataan aiemmin Kajaanille merkitty kilpailupäivä perjantaina 12. kesäkuuta ja Lieksassa tiistaina 23. kesäkuuta. Kajaanin perutut kilpailupäivät olisivat olleet elokuussa.
Kainuun Ravirata oy:n toimitusjohtaja Ari Komulainen toteaa radan tilanteen olevan hyvin tukala. Yhtiön kassa on käytännössä tyhjä, eikä jo erääntyneitä laskuja ole voitu maksaa.
Viime vuonna Kainuun Ravirata oy sai toimintatukea 98 324 euroa.
”Konkurssi tuntuu todennäköisimmälle vaihtoehdolle, sillä ravien järjestäminen on tärkein tulonlähteemme. Pidämme keskiviikkoiltana hallituksen kokouksen, jonka jälkeen osaan kertoa asiasta enemmän”, Komulainen kertoo.
Toimitusjohtaja ei spekuloi tässä vaiheessa, löytyisikö Kajaanin ravitoiminnalle uutta toimijaa mahdollisen konkurssin jälkeen.
”Olennainen kysymys on, löytyykö Kainuusta tarpeeksi innokkaita ihmisiä ravitoiminnan pyörittämiseen”, hän huokaa.
Kajaanille merkityistä päivistä kaksi jää ajamatta. Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytönen toteaa taustalla olevan parikin syytä.
”Tuen myöntäjä eli ministeriö tietysti raamittaa asioita, ja myös kesäratojen mahdollisuus vastaanottaa kilpailupäiviä on rajallinen. Kesäradoilla tehdään paljon talkootyötä, ja radoilla on jo valmiiksi niiden omat kilpailupäivät hoidettavana”, Hytönen muistuttaa.
Maakuntaradoille Kajaanille merkittyjä päiviä ei enää tässä vaiheessa voitu siirtää, koska niiden tukikokonaisuus päätettiin jo aiemmin talvella.
Raviurheilujohtaja Hytönen toteaa tilanteen olevan todella ikävä Kainuun raviurheilun ja alueen hevosihmisten kannalta.
”Tämä tilanne koskee kuluvaa vuotta, ja ensi vuoden ministeriö arvioi asiaa uudestaan. Alueen toimijoiden täytyy yhdessä miettiä jatkoa, että mitä vaihtoehtoja on ja mitä on tehtävissä.”