Valmennusryhmä nuorille kenttähevosille – ensin opetellaan hengittämään maastoesteiden lähellä

Sanna Siltakorpi pyörittää Saksassa isoa talliyritystä puolisonsa Elmo Jankarin kanssa, ja hän on kouluttanut itse kansainväliselle tasolle lukuisia hevosia, mukaan lukien oman olympiaratsunsa Bofey Clickin.

Ryhmä kokoontuu hallikaudella kahteen kertaan Ypäjällä, ja sen jälkeen jatketaan maastotreeneillä ulkona. Siltakorpi toteaa, että koska nuoria kenttähevosia ei Suomessa vielä ole niin paljoa, alkuun lähdetään matalalla kynnyksellä. Ensisijaisesti ryhmään otetaan mukaan 4–7-vuotiaita finnish warmblood -hevosia.

Laatuarvostelu ja sinne valmistelu on yksi päätavoitteista.

”Mennään maan ja ratsastajien ehdoilla. Tavoitteita pitää olla, mutta tässä ei ole tulospaineita. Mukaan voi tulla harrastehevoselle tai tavoitteena nuorten kenttähevosten MM-kilpailut Lyonissa”, hän linjaa.

Siltakorpi toivoo, että valmennustapahtumien ohella ryhmässä paneuduttaisiin nuoriin kenttähevosiin laajemminkin, ja yhdessä voitaisiin miettiä teoria-asioita ja sopivia sukutauluja. Siltakorpi toteaa, että vaikka isoja kenttäluokkia järjestetään Suomessa vain vähän, hevosia pystyy kouluttamaan täällä hyvin kahden tähden tasolle.

Hyppääminen aloitetaan aina helpoista esteistä ja tehtävistä.  Kuva: Miia Lahtinen

Siltakorpi huomauttaa, että kenttäratsastuksessa hevosten koulutuksen ja suoritusvarmuuden on oltava korkealla tasolla. Kun hypätään kovasta vauhdista kapeita esteitä ja moniosaisia linjoja, hevosten täytyy olla tarkasti avuilla.

Heti alussa tärkeää on saada hevonen rentoutumaan ja haluamaan itse hypätä esteitä.

Siltakorpi lupaa, että FWB-ryhmän valmennuksissa maastoesteet ovat aina mukana.

”Todennäköisesti ne ovat jo ensimmäisenä päivänä hallissa, vaikka silloin vasta ratsastettaisiin sileää ja mentäisiin jonkun puomin yli. Hevoset, jotka juuri ovat kääntyneet kolmivuotiaista nelivuotiaiksi, eivät välttämättä ole valmiita kuin tutustumaan maastoesteisiin: nuuskimaan niitä ja ravaamaan ja laukkaamaan niiden ympärillä”, hän selittää.

”Perusasia on, että ennen kuin ylitetään mitään, hevosen pitää hengittää siinä tilassa, missä se on. Kun tullaan halliin, jossa on maastoesteet, osa lukittuu, osa taas lähtee juoksemaan. Hevonen pitää saada ensin reagoimaan oikein ratsastajan apuihin ja luottamaan ratsastajaan.”

Siltakorpi miettii, että oletettavasti osa hevosista saa tehdä ensimmäiset hyppynsä tukkien yli juoksutusliinan päässä.

Sillä tavoin hän opettaa usein omatkin ratsunsa hyppäämään ensimmäiset pienet maastoesteet ja ensimmäiset haudat. Hän menee itse ensin esteen tai haudan yli, ja hevonen tulee narun päässä perässä.

”Jos hevonen on koulutettu liinatyöskentelyyn, se melkein aina haluaa hypätä”, Siltakorpi sanoo.

Kun hevonen sitten hyppää, sitä voidaan palkita nameilla tai vain kiittää muuten, molemmat tavat toimivat.

Tällä tavalla ehkäistään paine- ja epäymmärrystilanne, joka syntyy helposti, jos vähän ratsastettua hevosta, joka ei ymmärrä vielä pohkeitakaan kunnolla, yritetään työntää jännittävälle esteelle jaloilla satulasta.

Lumien sulettua nuorten hevosten kanssa on ajatus lähteä ulos tutustumaan maastoesteisiin ja maastoesteratoihin, myös muualla kuin Ypäjällä. Nuorten hevosten kanssa eri treenipaikoissa käyminen on oleellinen osa koulutusta.

”Kouluhevosilla on aina ne valkoiset aidat, mutta me halutaan treenata eri paikoissa, näyttää eri värisiä hautoja, erilaisia vesiesteitä, ja hyppyjä ylä- ja alamäkeen erilaisilla pohjilla”, Siltakorpi selittää.

Nykyään nuoret kenttähevoset saavat kilpailuissakin käydä kävelemässä radan läpi hyppäämättä esteitä, että suorittamisesta tulisi mahdollisimman helppoa.

Erilaisilla pohjilla treenaaminen on tärkeää. Kuva: Miia Lahtinen

Siltakorpi neuvoo, että aina ennen hevosen ensimmäisiä kisoja kannattaa käydä harjoittelemassa hyppäämistä nimenomaan kilpailupaikalla. Aremmilla niin kannattaa toimia vielä toisissakin kilpailuissa. Mutta sitten, kun on päästy alkuun, olisi uskallettava lähteä suoraan kilpailemaan myös uusiin ympäristöihin ja uusille esteille.

”Muuten siitä saattaa tulla ratsastajalle mentaalitason ongelma, että hän ajattelee, että kilpailut eivät voi mennä hyvin, jos ei ole käynyt samassa paikassa harjoittelemassa”, Siltakorpi huomauttaa.

Jos maastoesteet eivät hevosella ihan heti suju, Siltakorpi kehottaa olemaan kärsivällinen. Ensimmäiset 3–4 kertaa eivät kerro mitään siitä, tuleeko hevosesta rohkea hyppääjä vai ei.

Hevoset ovat kuin pikkulapset lätäköiden kanssa: ne saattavat olla epäluuloisia alkuun, mutta sitten innostuvat, kun asia tulee tutuksi.

Oikein kömpelöstä ja raskaasta hevosesta sen sijaan ei tule korkeamman tason kenttähevosta. Siltakorpi toteaa, että aran hevosen pystyy oikealla tekemisellä kouluttamaan rohkeaksi, mutta kaikkiin fyysisiin rajoitteisiin ei pysty vaikuttamaan.

Hidaskroppaisempi voi kuitenkin toimia hyvänä harrastehevosena 80 sentin tasolla ja olla työssään oman ratsastajansa kanssa parempi kuin joku oikein lahjakas, Siltakorpi lisää.

”Se oikein ketterä ja kevyt, saattaa myös kääntyä ja pukittaa nopeasti”, hän hymyilee.