• Kahden varsan ikäluokasta kaksi derbyfinalistia

    Petri Rahkon West Breeding Oy:n koko nelivuotisikäluokka on mukana Derbyn finaalissa lauantaina. Aiemmin laajamittaista kasvatustoimintaa harjoittanut kasvattaja on tyytymätön keskusjärjestön tiedottamiseen.
    Tilaajalle
    Petri Rahkon nykyisin yksin omistama West Breeding Oy on kasvattanut lähes 160 Suomessa syntynyttä varsaa.
    Petri Rahkon nykyisin yksin omistama West Breeding Oy on kasvattanut lähes 160 Suomessa syntynyttä varsaa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    22.8.202517:00
    Kaj Närhinen

    Kurikassa vaikuttavalla Petri Rahkolla riittää jännitettävää lauantaisessa Derbyn finaalissa. Rahkon West Breeding Oy:n kasvatit Nacho Web (Like A Prayer) ja Neymar Web (Like A Prayer) tavoittelevat Web-kasvattien toista voittoa Suomen suurimmassa nuorten hevosten kisassa.

    Vuonna 2016 Katja Melkon valmentama Elian Web oli Derbyn paras Janne Sorosen ohjastamana.

    ”Suurkilpailujen finaalin tunnelma on aina ainutlaatuinen. Olin jo seuraamassa kasvattien otteita karsinnoissa, ja ilman muuta menen paikan päälle Vermoon lauantaiksi”, aloittaa Petri Rahko.

    Kahden kasvatin saaminen mukaan ikäluokan ykköskilpailuun on kova saavutus kenelle tahansa. West Breeding Oy ei edes olisi voinut saada mukaan enempää kasvatteja, sillä vuonna 2021 Web-varsoja syntyi ainoastaan Derbyn finaalissa mukana oleva kaksikko.

    Vuonna 2020 Suomen kasvattajatilaston voittaneen West Breeding Oy:n toiminta on supistunut huomattavasti takavuosista.

    ”Meillä oli parhaimmillaan 28 siitostammaa omistuksessamme. Tavoitteena oli voittaa Suomen kasvattajatilasto. Sen tavoitteen saavutettuamme on voinut höllätä tahtia”, Petri Rahko naurahtaa.

    Urallaan yli 900 000 euroa ansainnut Elian Web osallistui Elitloppetiin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2017 ruunan ohjaksissa oli Janne Soronen.
    Urallaan yli 900 000 euroa ansainnut Elian Web osallistui Elitloppetiin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2017 ruunan ohjaksissa oli Janne Soronen. Kuva: Anu Leppänen

    Lähemmäs 160 Suomessa syntynyttä varsaa vuodesta 2008 lähtien kasvattanut Petri Rahko vakavoituu pohtiessaan suomalaisen raviurheilun tilaa. Rahkon mukaan ennusmerkit huonommasta olivat jo näkyvissä viime vuosikymmenen lopulla.

    ”Kuusi–seitsemän vuotta sitten aloimme vähentää hevosmääräämme. Viimeiset viisi vuotta on kasvatustoiminta ollut pelkästään minun nimissäni jo ihan sen pienimuotoisuudenkin takia. Tammat ja varsat ovat veljeni maatilalla Ilmajoella.”

    Suomen rahapelaaminen siirtyy lähitulevaisuudessa lisenssimarkkinoiden piiriin. Autokauppa-alalla työskentelevä Rahko on pettynyt Suomen Hippoksen tiedotuslinjaan pelimarkkinauudistuksesta.

    ”Kyllä Hippoksen pitäisi pystyä kertomaan kentälle nykyistä konkreettisemmin asioista. Oli se sitten myönteisistä odotuksista tai että meidän kasvattajien kannattaa laittaa pillit pussiin. Nyt olemme sellaisessa löysässä välitilassa”, Petri Rahko puuskahtaa.

    Vaikka Petri Rahkoa hermostuttaakin suomalaisen raviurheilun tila ja tulevaisuuden näkymät, ei hän ole lopettamassa kasvatustoimintaa. Tänä vuonna Rahko astutti neljä tammaa. Elian Webin sisar Loulou Web jäi valitettavasti tyhjäksi jo toista vuotta perättäin.

    ”Sen tiineeksi saamisessa on ollut tosi paljon kaikenlaista murhetta. Sitten minulla oli kolme tammaa Going Kronoksen kanssa koko kesän laitumessa. Pitäisi kohta puoleen pyytää eläinlääkäri tarkastamaan, saiko vanha herra tammoja tiineeksi. Se on jo 22-vuotias, ja Viking Kronoksen poikien siemenen laatu heikentyy iän myötä.”

    Juhlivatko Timo Korvenheimo ja Henri Bollström Nacho Webin kanssa myös lauantaina?
    Juhlivatko Timo Korvenheimo ja Henri Bollström Nacho Webin kanssa myös lauantaina? Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Petri Rahko on monen muun kanssa samoilla linjoilla, että tämän vuoden Derby on hyvin tasainen ja avoin. Vaikka kumpikaan Web-finalisti ei voittanut karsintaansa, ei Rahko tyrmää niiden menestymismahdollisuuksia.

    Anne Kankaan valmentama Elian Webin veli Neymar Web on kuulunut koko uransa ikäluokan kärkinimiin. Timo Korvenheimon Nacho Web voitti kesäkuun lopulla Suur-Hollola-viikonlopun nelivuotispokaalin.

    ”Kummallakin oli huonot lähtöasetelmat karsinnoissa. Ne tekivät kuitenkin hyvät esitykset selviten finaaliin. Moni ennakkoon vahvoista nimistä starttaa haastavilta paikoilta finaaliin. On mielenkiintoista nähdä alkukiihdytys ja sen jälkeiset taktiset kuviot. Mitä esimerkiksi Pekka Korpi tekee Arctic Emeraldin kanssa”, Rahko pohtii.

    Anne Kankaan valmentama Neymar Web on kuulunut koko uransa ajan ikäluokan kärkivarsoihin. Derbyn finaalissa oria ohjastaa Santtu Raitalan sijasta Iikka Nurmonen.
    Anne Kankaan valmentama Neymar Web on kuulunut koko uransa ajan ikäluokan kärkivarsoihin. Derbyn finaalissa oria ohjastaa Santtu Raitalan sijasta Iikka Nurmonen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Neymar Webin jälkeen E L Dolly teki vielä kaksi varsaa. Kolmevuotias Odin Web on Katja Melkon valmennuksessa. Kaksivuotias Prince Web on Anne Kankaalla. Sen Petri Rahko omistaa itse.

    ”Neymar Webistä myin osuuteni pois sen ollessa kaksivuotias. Odin Webin kimpassa en ole ollut lainkaan mukana, mutta tietysti seuraan sen otteita mielenkiinnolla. Se starttaa ensi maanantaina Rommessa. Katjan puheista olen ymmärtänyt Kriteriumin karsintojen olevan tavoitteena.”

    Prince Webin lisäksi Petri Rahko omistaa myös Gloria Webin kaksivuotiaan veljen Pietro Webin (Going Kronos).

    ”Se on Mira Lehdon valmennuksessa. Kaikki hevoseni ovat tietysti kaupan, mutta Prince Webin myyn kokonaan tai pidän sitten itsellään. Se kävi tällä viikolla ensimmäistä kertaa ratahiitillä Vermossa. Anne Kangas on tyytyväinen varsan kehitykseen. Hänellähän on hyvä vertailukohta isoveli Neymar Webin ollessa tallissa.”

    Lisää aiheesta
    • Henry Olander sanoo olleensa hevosenomistajana todella onnekas, kun on päässyt pienellä hevosmäärällä monta kertaa jännittämään suuria kisoja.

      Ravit | Henry Olander jännittää jälleen derbyfinalistin omistajana – tapaavatko vanhat ystävät voittajakehässä?

      Tilaajalle
    • Derbykarsinnat alkoivat Return Of Wurstin ja Jukka Torvisen keulasoololla.

      Ravit | Derby on saamassa uusia sankareita

      Tilaajalle
    • Kemppitallin joukkueen tunnelma oli keskiviikkona korkealla. Tallipäällikkö Kimmo Kemppi nappasi kainaloonsa Xanthus Kempin hoitajan Kirsi Simin.

      Ravit | Xanthus Kempin finaalipaikka ilahdutti monia – ”Emme me huviksemme ole kilpailleet näin vähän”

      Tilaajalle
    • Se on siinä! Ohjastaja Ville Tonttila ja Juhani Tapani saattelivat Bushmillsin riemukkaina voittajaseremonioihin. Kokeneet raviammattilaiset tietävät Derbyn finaalipaikan arvon.

      Ravit | Juhani Tapani nautti Bushmillsin täydellisestä päivästä – ja myös tulevista

      Tilaajalle
    • Tenho Roth oli etukäteen luottavainen Return Of Wurstin suhteen, mutta karsintavoitto sai valmentajan silti lähes hämilleen.

      Ravit | Villivarsasta kasvoi Derbyn karsintavoittaja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    derby
    hevoskasvatus
    West Breeding Oy
    Petri Rahko
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle