• SE-ori Mr Stahl vaihtaa valmentajaa: ”Uraa pitäisi olla edessä vielä jonkin verran”

    Mr Stahl on voittanut uransa 39 startista 13.
    Tilaajalle
    Mr Stahl voitti kaudella 2023 kahdeksan kertaa. Yksi voitoista tuli Vermosta Finlandia-sunnuntain pronssidivisioona-karsinnasta Santtu Raitalan ohjastamana.
    Mr Stahl voitti kaudella 2023 kahdeksan kertaa. Yksi voitoista tuli Vermosta Finlandia-sunnuntain pronssidivisioona-karsinnasta Santtu Raitalan ohjastamana. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    28.4.202512:10
    Kaj Närhinen

    Viime vuodet Ville Mäkelän valmennuksesta kilpaillut Mr Stahl vaihtoi maanantaina valmentajaa. Urallaan yli 140 000 euroa ansainnut ori siirtyi Markku Niemisen talliin.

    Reilun vuosi sitten kavioluun murtuman johdosta tauolle joutunut Mr Stahl juoksi Ville Mäkelän valmennuksesta viime torstaina hyväksytyn koelähdön Jokimaalla. Oriin omistajien edustajan Jari Multasen mukaan valmentajanvaihdokseen ei sisälly dramatiikkaa.

    ”Hevonen on todella hyvässä ja hienossa kunnossa. Mutta yritetään paikan vaihdoksella saada uusia tuulia hevosen kanssa. Viikonloppuna päätimme omistajien kesken asiasta. Ori siirtyy tänään Markku Niemiselle”, kertoo Jari Multanen.

    Toissa kausi oli tähän mennessä Mr Stahlin menestyksekkäin. Ori ansaitsi yli 100 000 euroa voittaen sekä Killerin Eliitin että Kaustisen Isla-ajon SE-tuloksella 12,2. Kavioluun murtuman vuoksi viime kauden saldoksi jäi ainoastaan kaksi starttia.

    ”Kyllähän toissa kausi oli todella hieno omistajan näkökulmastakin. Ori voitti molemmat suurkilpailut todella hyvällä tyylillä. Sitten tuli harmillinen loukkaantuminen.”

    Jari Multanen toivoo Mr Stahlin palaavan vielä toissa kauden tasolleen. Multanen muistuttaa hevosella olevan ainoastaan 39 starttia koko uralta. Näistä voittoihin on päättynyt peräti 13 kappaletta. Ennätykset ovat lukemissa 10,9aly ja 12,2ke. Voittosumma on 141 810 euroa.

    ”Eli sen puoleen uraa pitäisi olla edessä vielä jonkin verran. Annetaan Markun rauhassa tutustua hevoseen. Ykköstoiveena on vain, että Mr Stahl säilyisi terveenä ja pääsisi kilpailemaan säännöllisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Santtu Raitala ohjastaa Brad Ordenia Jokimaalla.

      Ravit | Brad Orden hakee kauden avausvoittoa – Mr Stahl valmis paluuseen

      Tilaajalle
    • Brad Orden on voittanut tämän kauden kahdeksasta startistaan puolet. Kuvassa viisivuotias ruuna valmistautuu starttiin Santtu Raitalan kanssa Teivossa.

      Ravit | Ville Mäkelän Brad Orden noussut syksyn myötä vahvaan vireeseen – Mr Stahlin tauko venyy

      Tilaajalle
    • Mr Stahl hallitsi Killerin Eliittiä keulapaikalta. Tommi Kylliäinen ohjasti.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Mr Stahl yllätti Killerin Eliitissä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle