

Vuosikymmeniä jatkuneen ratsastusterapeuttiuransa aikana Sanna Mattila-Rautiainen on ehtinyt lukemattomia kertoja pohtia, miten hevosen liike vaikuttaa ihmiseen ja kuinka sitä voisi tutkia. Jo 2000-luvulla hän pääsi Kainuun keskussairaalan pilottihankkeessa mittaamaan ratsastusterapia-asiakkaiden selkälihasten muutoksia.
”Pilottiin osallistuneista kaikki olivat kroonisista selkäkivuista kärsiviä potilaita. Ratsastusterapian jälkeen kolme neljästä palasi työelämään selkäkipujen hellitettyä”, Mattila-Rautiainen kertoo.
Vuosien saatossa yksi asia johti toiseen ja elokuun lopulla hän väitteli Itä-Suomen yliopistossa filosofian tohtoriksi pääaineenaan liikuntalääketiede.
Ei ole liioiteltua sanoa, että hänen väitöstutkimuksensa on merkittävä virstanpylväs ratsastusterapian tehon todistamisessa. Se on ollut pitkän linjan terapeutin tavoitteena jo kauan. Krooninen alaselkäkipu on erittäin yleinen ja kallis kansanterveysongelma.
”Kroonisen selkäkivun kuntoutus on vaikeaa, sillä kipu ja siihen liittyvä pelko johtavat liikkumisen välttelyyn. Perinteinen fysioterapia nojaa usein potilaan omaan, tahdonalaiseen liikkeen tuottamiseen, mikä voi olla vaikeaa kivun ja pelon vuoksi.”
Hevosen liike taas tuottaa ratsailla olevan ihmisen kehoon sata kävelyn kaltaista lihasimpulssia minuutissa. Hevosen käyntiliike tuottaa rytmisen, kolmiulotteisen liikkeen ilman, että potilaan tarvitsee itse aktiivisesti käynnistää liikettä. Näin katkaistaan kivun aiheuttama liikkeen välttelyn kierre.
”Halusin löytää tavan, jolla voidaan kertoa päättäjätasolle, että ratsastusterapia on tuloksellista alaselkäkivun hoitamisessa.”

Tutkimusprojektinsa Sanna Mattila-Rautiainen käynnisti jo vuonna 2015 hyväksyttämällä tutkimussuunnitelmansa. Aineisto kerättiin kolmessa osatutkimuksessa. Suuri merkitys tutkimukselle oli viime vuosina kehittynyt tekoälytyökalu, joka mahdollisti tinkimättömän tarkan liikeanalyysin.
Väitöstutkija kehitti itse uuden, nimenomaan ratsastusterapiaan tarkoitetun havainnointiin perustuvan arviointimenetelmän, jollaista ei aiemmin ole ollut olemassa. Se osoittautui koehenkilöille tehdyissä liikeanalyyseissä luotettavaksi ja käyttökelpoiseksi.
Vuosina 2016−2017 kolmen kuukauden ratsastusterapiaan osallistuneet 22 selkäkipupotilasta ja seitsemän tervettä verrokkia videokuvattiin tutkimusta varten normaalilla kameralla. Kuvattu materiaali syötettiin pari vuotta sitten Itä-Suomen yliopiston asiantuntijoiden kouluttamaan tekoälyyn liikeanalyysia varten.
Videomateriaalin liikeanalyysi osoitti, että tilastollisesti merkittävää kävelykyvyn paranemista tapahtui erityisesti niillä potilailla, joilla kiputaso oli alkuun korkea.
Tutkimukseen osallistuneiden haastatteluista kävi ilmi, että vaikka kipupotilaista kenelläkään ei ollut psyykkisen puolen diagnoosia, useilla osallistujilla esiintyi vakavaa masennusta ennen ratsastusterapiaa.
”12 viikon aikana masennus väheni osallistujilla ja he näkivät toivoa tulevaisuudessa. Toimintakyvyn paraneminen aiheutti heissä suurta tyytyväisyyttä, mutta yllättävää oli, että kivun hyväksymisessä ei muutosta tapahtunut.”
Mattila-Rautiainen kertoo keskustelleensa aineistoa analysoineen psykologin kanssa, joka oli valottanut hänelle ihmismielen toimintakuviota. Siihen liittyy kiinteästi se, että kun paranemista tapahtuu, ihminen haluaa heti enemmän tuloksia.

Tutkimuksensa tulosten väittelijä toteaa antavan terveydenhuollon ammattilaisille ja päättäjille tutkimusnäyttöön perustuvan perusteen harkita ratsastusterapiaa osana kroonisen alaselkäkivun kuntoutuspolkua. Ehkäpä tulokset tulevaisuudessa auttavat ratsastusterapian rahoituspäätöksissä.
”Parhaimmillaan ratsastusterapian laajempi saatavuus vaikuttaisi niin, että usea kroonisesti sairastava voisi saada apua fysiologisesti oikeanlaisesta liikkeestä, jota hevonen tuottaa.”
Edelleen ratsastusterapeutin työtä tekevän Mattila-Rautiaisen mukaan nykyelämä tapaa vähentää ihmisten kehotuntemusta ja sen myötä myös itsetuntemusta.
”Suomalainen talliympäristö jo itsessään tuottaa ihmiselle normaalia. vähän epätasaistakin liikettä. Helposti ihminen vieraantuu luonnollisesta liikkeestä, kun emme ole enää keräilijä-kyykistelijäkansaa.”
Mattila-Rautiainen korostaa ratsastusterapiassa käytetyn hevosen atleettisuuden ja laadukkuuden tärkeyttä, sillä hevosen on käveltävä puhtaan nelitahtisesti tuottaakseen ihmiselle kolmiulotteista liikettä. Paras terapiahevonen on hänen mukaansa hyvärakenteinen ja kantaa itsensä ryhdikkäänä.
Hän toteaa, että ratsastusterapia on usein selkäkipukroonikon viimeinen oljenkorsi, kun kaikkea muuta on jo kokeiltu. Hevosen liikkeen tehokkuuden vuoksi ratsastukset aloitetaan usein kymmenestä minuutista ja kasvatetaan noin puoleen tuntiin.
Yli 30 vuotta jatkuneen ratsastusterapeutin uransa aikana Mattila-Rautiainen on saanut kokea lukemattomia onnistumisia. Yksi niistä on jäänyt elävästi mieleen.
”Asiakkaanani oli henkilö, jolle lääkärit miettivät avanteen tekemistä, kun hänellä ei toiminut suoli eikä rakko. Neljän ratsastusterapiakerran jälkeen ne alkoivat toimia, kun autonomisen hermoston tasapaino palautui.”