

Aktiiviuran lopettaminen voi olla urheilijalle kova paikka. Urheilu-uran jälkeisestä tyhjiöstä ovat puhuneet monet entiset urheilijat. Lentopalloilija Joni Mikkonen löysi hakkurihommien jälkeen palon raviurheilusta.
Mikkosen puoliso Laura Niemi on pitkän linjan raviharrastaja. Hän vietti aikaa enonsa Tauno Junttilan tallilla Viialassa pienestä pitäen. Oma paikka pitää hevosia löytyi kuutisen vuotta sitten aivan Markku Niemisen tallin naapurista.
”Meillä on täällä pari omaa hevosta. Lisäksi Niemisen valmennuksessa ollut huippuhevonen Bret Boko viettää meillä eläkepäiviä. Aikaisemmin Don Giovanni oli meillä eläkehevosena”, Niemi kertoo.
Joni Mikkosen ura lentopalloilijana on komea. Vuonna 2012 hän oli voittamassa Suomen mestaruutta VaLePan paidassa. Mikkonen pelasi ammattilaisena myös Saksan kovassa Bundesligassa. Uransa mies päätti Akaa-Volleyn kapteenina vuonna 2022. Merkkinä seuralegendan statuksesta on Akaa Areenan katonrajaan nostettu pelipaita.
Pariskunnan yhteinen hevonen Labovic Boko (Django Riff) otti torstaina Jokimaalla jo toisen perättäisen voiton, joka oli 24 kertaa startanneen ruunan uran neljäs ykkönen. Niemi kertoo, että hevonen hankittiin Mikkoselle lentopallouran jälkeiseksi projektiksi.
”Pyysin Kari Venäläiseltä, että hän etsisi meille kiltin ja hyväajoisen hevosen. Labovic Bokon Kalle tiesi helpoksi ja aloittelijalle sopivaksi tapaukseksi. Se onkin ollut meille täydellinen siihen hommaan. Bonuksena se on alkanut vielä pärjäämäänkin”, Niemi iloitsee.

Niemen toinen valmennettava on It’s Morasin, joka on pariskunnan tyttären Emma Niemen ja Lauran yhteinen projektihevonen.
”On kiva, että kilpahevosia on kaksi, niin pystyy ajamaan Jonin kanssa porukassa.”
Niemen yllätti, millä innolla puoliso otti raviurheilun haltuun.
”Jonille syntyi oikea palo lajiin. Yllätyin, kun hän seuraa niin tarkkaan kaikki ravit Ruotsia myöten. Urheilijana Jonia kiinnostaa, millä tavalla hevosta pystyy treenaamaan. Hän tosiaan haluaa tietää valmentamisesta kaiken.”
Mikkonen tunnustaa, että innostus ampui katosta läpi. Ja nimenomaan se tapahtui juuri Labovic Bokon kanssa touhuamalla.
”Aikaisemmin pystyin lähinnä ruokkimaan hevosia. Mutta Lapasen hankinnan myötä homma lähti lapasesta. Kun ensimmäistä kertoja pääsin itse ajamaan, niin tuli tunne että tämä on tosi makeeta hommaa. Ei ollut edes väliä, ettei kaikki varusteetkaan olleet oikein. Sillä sai täytettyä sen aukon, mikä lentopallosta jäi. Minun on tosi paljon helpompi elää, kun on jotain tavoitteellista tekemistä”, Mikkonen kuvailee.
Mikkonen kertoo katsoneensa YouTubesta kaikki mahdolliset valmentajien haastattelut. Kunnianhimo tulee urheilutaustasta.
”Sieltä se ajatusmaailma lähtee, että pitää olla tosi hyvä siinä. Lauralle jää sitten hevosen hyvinvoinnista huolehtiminen, ja minun jäljiltä hänellä on varmaan siinä täysi päivätyö. Työnjako on mennyt sellaiseksi.”

Voittamisen tunne on huumaava. Mikkonen vertaa raviurheilusta tulevaa tunnetilaa lentopalloon.
”Pelasin lentopalloa niin pitkään, että voittamiseen tottui. Jo pelkästä iltaravivoitosta tulee niin mahtava fiilis, että lentopallossa pitäisi saman tunteen saadakseen voittaa jotain todella isoa. Mutta ehkä raviurheilussakin siihen turtuu. Ei Niemisen Markkukaan varmaan enää saa kummoista tunneryöppyä arkiravien voitosta”, Mikkonen naurahtaa.
Mikkonen on kiitollinen, että saa harrastaa tavoitteellisesti. Myös ympärillä olevien ihmisten tuki tuntuu upealta.
”Voin olla kiitollinen, että on niin hyvät tutut tässä lähellä. Niemisen Markulta voin kysyä neuvoja. Aikoinaan Suvi Himanka oli Makella töissä, ja näytti paljon asioita. Ja Venäläisen Kalle on tosi tärkeä meille.”
Mikkosen into on niin kova, että ruokahalukin kasvaa syödessä.
”Tietysti haluaisin lisää hevosia. Laura nauraa mun suunnitelmille. Haluaisin treenata tai kasvattaa varsan alusta asti itse. Luojan kiitos, ettei ole tilaa ottaa lisää hevosia. Varmaan alkaisin täyttämään niitä paikkoja, kun intoa on tehdä vaikka mitä”, Mikkonen nauraa.