• Suomalaishevosille on kysyntää Pohjois-Amerikassa – asiantuntijat kertovat monen päätyvän yllättävään käyttöön

    Suomalaishevosten kysynnälle Pohjois-Amerikassa on myös varsin yllättäviä syitä.
    Tilaajalle
    Koska amissiuskonto kieltää muun muassa auton käyttämisen, hevoset ovat edelleen kulkuvälineitä. Kuvassa amissien perinteisiä buggy ride -kärryjä.
    Koska amissiuskonto kieltää muun muassa auton käyttämisen, hevoset ovat edelleen kulkuvälineitä. Kuvassa amissien perinteisiä buggy ride -kärryjä. Kuva: Lingbeek/Getty Images
    MT Hevoset|Hevoset
    8.2.202506:00
    Ville Toivonen

    Yhdysvallat on perinteisesti kärryurheilun kehto, ja ravihevosten myyminen Suomesta Pohjois-Amerikkaan on perinteisesti ollut huomattavan harvinaista. Jos suomalaishevosia on myyty uudelle mantereelle, kyseessä on yleensä ollut suvullisesti poikkeuksellinen yksilö.

    Viimeisen vuoden aikana hevoskauppa Suomesta on kuitenkin käynyt aivan eri tahtiin kuin aikaisemmin. MT:n keräämien tietojen mukaan Suomesta on varsin lyhyessä ajassa myyty Yhdysvaltoihin ainakin kolmekymmentä lämminveritammaa.

    Vaikka myytyjen hevosten määrä ei hevosten kokonaismäärässä ole merkittävä, ilmiö on uusi ja osittain myös yllättävä. Yhdysvaltoihin viime aikoina myydyt hevoset ovat olleet suomalaisittain kohtuullisen laadukkaita, mutta eivät kuitenkaan sellaisia, joilla on ajateltu olevan kysyntää Pohjois-Amerikan markkinoilla.

    Perinteisesti Suomesta Pohjois-Amerikkaan on viety vain arvohevosia, sillä viennistä tulee runsaasti kuluja. Suomesta hevoset kuljetetaan autolla Keski-Eurooppaan, mistä ne lennätetään valtameren yli. Yhdysvalloissa edessä on vielä karanteeni, joka edelleen nostaa kuluja.

    Tamman Yhdysvaltoihin viemisen kokonaiskustannukset lähtevät nykyisin noin 15 000 dollarista.

    Hevosenomistajaliiton toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa kertoo olleensa välittämässä hevosia yksityishenkilönä.
    Hevosenomistajaliiton toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa kertoo olleensa välittämässä hevosia yksityishenkilönä. Kuva: Anu Leppänen

    Hevoskaupan kiihtyminen Pohjois-Amerikkaan ei koske vain Suomea, vaan uudelle mantereelle on ostettu hevosia ahkerasti muualtakin Euroopasta. Ilmiön takana on Yhdysvaltojen kärryurheilun vahva lento, joka on nostanut hevosten kysyntää ja hintoja jo pidemmän aikaa.

    Suomesta hevosia on hankkinut useampi eri amerikkalaistoimija. Osa heistä on välittäjiä, mutta ainakin yksi omistaja on hankkinut hevosia suoraan omaan käyttöönsä. Hevosten hankinnassa yhteyshenkilöinä on ollut sekä suomalaisia, ruotsalaisia että Yhdysvalloissa asuvia suomalaisia.

    Yksi hevosten hankinnassa auttamassa ollut on Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa. Hän korostaa toimivansa yksityishenkilönä vanhaa yhdysvaltalaista tuttuaan auttaakseen.

    Nummenmaa kertoo hevosia hankkineen tuttavansa olevan amissiuskonnon harjoittaja. Erittäin konservatiiviset amissit ovat pohjoisamerikkalaisessa hevoskulttuurissa perinteisiä toimijoita, sillä heidän uskontonsa ei salli esimerkiksi auton käyttöä, vaan kulkuvälineenä käytetään edelleen hevoskärryjä.

    ”Yleistyksenä sanoisin, että amissien kulttuurissa hevosia pidetään oikein hyvin. Heille hevonen on tärkeä, ja heillä on valtavasti hevosmiestaitoa.”

    Martti Ala-Seppälä

    Amissit ovat myös voimakkaasti mukana raviurheilussa hevosten kasvattajina ja omistajina. Mitja Nummenmaan lisäksi myös pohjoisamerikkalaisen raviurheilun asiantuntija Martti Ala-Seppälä uskoo amisseilla olevan suuri rooli Suomesta ostettujen hevosten hankkimisessa.

    ”Varmasti osa menee muuhun käyttöön, mutta uskoisin, että jopa enemmistö menee amisseille”, Ala-Seppälä arvioi.

    Ala-Seppälä kertoo hänen saaneen pyyntöjä hevosten välittämiseksi mutta kieltäytyneensä siitä. Hänen mukaansa kieltäytyminen ei liity amissien hevostenpitoon.

    ”Varmasti heidänkin joukossaan on huonosti hevosia pitäviä, mutta yleistyksenä sanoisin, että amissien kulttuurissa hevosia pidetään oikein hyvin. Heille hevonen on tärkeä, ja heillä on valtavasti hevosmiestaitoa”, Ala-Seppälä korostaa.

    Sekä Nummenmaa että Ala-Seppälä kertovat amissien käyttävän hevosia moniin tarkoituksiin.

    He tarvitsevat buggy ride -eli vaunuhevosia, mutta lisäksi hevosia käytetään ravitoiminnassa sekä myös show-tyyppisessä roadster-ajossa, jossa myös maksetaan isoja rahapalkintoja.

    Roadster-show-ajo on arvostelulaji, jossa hevosella ajetaan hallissa eräänlaiset harjoituskärryt perässä kävelyä sekä kevyttä juoksua.

    Martti Ala-Seppälä on ollut vuosikymmenten ajan mukana monenlaisessa kansainvälisessä hevostoiminnassa. Nyt käynnissä olevaan suomalaistammojen myyntiin USA:han hän ei ole osallistunut.
    Martti Ala-Seppälä on ollut vuosikymmenten ajan mukana monenlaisessa kansainvälisessä hevostoiminnassa. Nyt käynnissä olevaan suomalaistammojen myyntiin USA:han hän ei ole osallistunut. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Suomesta Yhdysvaltoihin myydyt hevoset ovat valikoituneet melko tarkoilla kriteereillä. Tärkeimpiä ehtoja ovat olleet, että hevonen on tamma ja että se on ostajia kiinnostavasta isästä.

    ”Vaikka osa myyjistä tuntuu tahtovan Suomessa ajatella toisin, myytävien tammojen emälinjoista ostajat eivät ole olleet tippaakaan kiinnostuneita”, Mitja Nummenmaa selvittää.

    ”Heitä kiinnostavat tamman isä, joissakin tapauksissa emänisä, tamman koko, sen värimaailma, lavan asento, kaulan muoto sekä hevosen ikä.”

    Amerikkaan ostetut tammat ovat poikkeuksetta olleet siellä tunnettuja ja arvostettuja periyttäjiä.

    ”Perusidea on, että he arvostavat vanhoja, hyviä oriita. Halutut isäoriit ovat olleet sellaisia, jotka ovat jo joko kuolleita tai ne on myyty Eurooppaan”, Nummenmaa kertoo.

    Tietyt isäoriit kiinnostavat niiden periyttämien ominaisuuksien takia.

    ”Roadster-hevosissa ja myös kärryhevosissa on muotinsa samalla tavalla kuin autoissa. Kun hevonen on iso ja tumma, mielellään musta, ja sillä on korkea ja pyöreä etujalan liike, sellainen on parasta ja muotia”, Martti Ala-Seppälä kuvailee.

    Suosituin Suomesta vietyjen tammojen isä on ollut Andover Hall. Aikansa tähtiravuri jätti moneen jälkeläiseensä omaa leimaansa, eli sen varsat ovat usein isoja, mustia ja näyttävästi liikkuvia.
    Suosituin Suomesta vietyjen tammojen isä on ollut Andover Hall. Aikansa tähtiravuri jätti moneen jälkeläiseensä omaa leimaansa, eli sen varsat ovat usein isoja, mustia ja näyttävästi liikkuvia. Kuva: Stefan Melander stalltz.se

    Mitja Nummenmaan käsityksen mukaan Suomesta hankitut hevoset päätyvät pitkälti amissien perinteisiin käyttötarkoituksiin.

    ”En voi puhua muiden puolesta, mutta käsittääkseni kokonaisuudessa on pitkälti kyse samasta ilmiöstä”, hän muotoilee.

    ”Päätarkoitus on kasvattaa hevosia roadster show -käyttöön ja kakkosvaihtoehtona buggy horse -käyttöön. Käsittääkseni varsojen myyminen ravurihuutokaupassa on vasta kolmosvaihtoehto.”

    Uuden markkinan taustalla on hevosten hintojen nousu. Amisseja on Yhdysvalloissa erityisesti Ohiossa, Pennsylvaniassa ja Indianassa, jotka ovat myös kärryurheilussa ja hevoskasvatuksessa erittäin aktiivisia osavaltioita.

    Martti Ala-Seppälä muistuttaa Yhdysvaltojen hevostoiminnan mittasuhteista. Pohjois-Amerikkaan viedään paljon kärryhevosia Australiasta mutta enenevässä määrin myös Euroopasta. Ala-Seppälä näkee kokonaisuudessa myös selkeitä haasteita.

    ”Jos markkina kehittyy Amerikassa tätä tahtia, Suomeen on kymmenen vuoden päästä todella vaikea ostaa hevosia yhtään mistään”, hän arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Kurkkuongelmien takia urallaan ainoastaan 22 starttia juosseen North Sunnyn kumpikin varsa on Friendly Bourbonista.

      Hevoskasvatus | Suomalaisravureille aukesi yllättävä markkina – useita saman oriin tyttäriä myyty Pohjois-Amerikkaan

      Tilaajalle
    • Modern Seaspirit aiemmissa kotimaisemissaan Korpilahdella. Kuvan varsa on 2023 syntynyt ori Booster Winneristä.

      Ravit | Andover Hall -tammojen ilmasilta Amerikkaan jatkuu: nyt myytiin siitoksessa jo kunnostautunut tamma

      Tilaajalle
    • Keväällä Suomesta Pohjois-Amerikkaan myyty American Dream on Andover Hallin tytär.  Se on yksi isäoreista, joiden tammajälkeläiset ovat siellä kysyttyjä siitoksessa.

      Hevoskasvatus | Kanadalainen Dale Devine hankkii tammoja Pohjoismaista Pohjois-Amerikkaan – nämä suvut kiinnostavat välittäjää

      Tilaajalle
    • American Dream kilpaili reilun vuoden verran Veijo Heiskasen valmennuksesta Ruotsissa. Tamma voitti useamman kerran ja juoksi länsinaapurissa myös 12,9a ennätyksen.

      Ravit | Hienosti Ruotsissakin menestynyt suomalaistamma myytiin Pohjois-Amerikkaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomalaishevonen
    hevosten vienti
    Amissit
    raviurheilu
    Pohjois-Amerikka
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle