

Viiden tähden kansainvälisiä luokkia Helsinki International Horse Show’ssa hyppää vain kaksi Suomessa vakituisesta asuvaa ratsastajaa, ja heistäkin Petra Heikkinen on juuri ollut pitkään ulkomailla.
Marika Rättö ja Stolzenburg E sen sijaan ovat valmistautuneet Suomessa kilpaillen Järvenpäässä ja Ypäjällä. Tarkoitus oli kyllä tehdä kilpailumatka Keski-Eurooppaan, mutta sen suhteen valinnat tulivat liian myöhään. Ratsukko hyppää Messukeskuksessa 140-, 145- ja 145-luokat.
Rättö on koulutukseltaan eläinlääkäri, ja hän työskentelee rajaeläinlääkärinä. Säännöllisiin töihin hän päätyi noin 15 vuotta sitten, kun hänen esikoisensa ja ainokaisensa Amanda Immonen syntyi. Yksinhuoltaja halusi työn, johon voi yhdistää lapsen hoitamisen ja oman urheilu-uran, joten päivystysyöt saivat jäädä.
Jonkin aikaa hän kyllä mietti ratsastuksesta luopumistakin. Omat pari hevosta olivat silloin ulkomailla, ja hetki olisi ollut sopiva lopettamiseen.
”Mutta mä tajusin, että kyllä mä edelleen haluan tätä”, Rättö sanoo.
Ja niin hän haluaa nyt, 15 vuotta myöhemmin. Ennen muuta Rättö kokee olevansa nuorten hevosten kouluttaja ja kehittäjä.
”Intohimoni on ostaa hevoset nuorena ja kouluttaa niitä niin pitkälle kuin mahdollista”, hän sanoo.
Nyt hän iloitsee Stolzenburg E:stä, joka on säilynyt terveenä ja jäänyt omaan talliin. Luonteikas tamma joutui nuorena vakavaan onnettomuuteen, joka hidasti sen kehitystä, mutta viime kausi oli erittäin menestyksekäs. Sen myötä Rättö palaa Horse Show’n viiden tähden kierrokselle noin 20 välivuoden jälkeen.
Vuonna 2004 hän hyppäsi Balt-Liralla viittä tähteä, ja pari vuotta myöhemmin Cornetalla silloista Baltic-linjaa. Cornetta päätyi kuitenkin sunnuntaina mukaan viiden tähden 140-finaaliin, koska sille ei aamulla saatu ajoissa kengittäjää, että se olisi ehtinyt hyppäämään omaa linjaansa.
”Aikaa on kulunut. Kyllä tämä vähän jännittää, mutta positiivisella tavalla”, Rättö sanoo.
Valmistelu tuntuu hieman hataralta, kun vuoden alun kansainväliset kilpailut jäivät tekemättä.
”Hevonen on edelleen aika kokematon”, Rättö alleviivaa.
Hän kertoo, että Stolzenburg E on yhtä aikaa rohkea ja itsevarma, mutta myös liiankin varovainen. Se ei halua koskea puomeihin, joten se hyppää välillä niin paljon ylös, että ratsastajan on vaikea pysyä kyydissä ja hypystä laskeutumisessa tamma saattaa menettää tasapainoaan.
Haastavin kohta kilpailuja on verryttely.
”Kotona se on laiskahko ratsastaa, mutta verryttelyssä tosi villi, se pukittelee ja vinkuu, kun on niin innoissaan. Se tulee myös ylivarovaiseksi, joten verkassa on pidettävä esteet pienempinä”, Rättö kertoo.
Kuolaimia hän on joutunut vaihtelemaan, että hallinta ja eteneminen pysyisivät balanssissa.

Jatkossakin Stolzenburgin on tarkoitus säilyä Rätön tallissa. Äitinsä lailla esteillä kilpailevalla Amandalla on edessä vielä kolme kautta junioreissa, ja tarkoitus on päästää hänet jatkamaan Stolzenburgin kanssa.
”Sehän riittää junioreiden EM-tasolle saakka”, Rättö toteaa.
Äidin tavoitteena Helsingissä on joka luokassa ensin selvitä kunnialla verryttelyistä, sitten hypätä nollarata.
”Kun maailman parhaat ovat vastassa, ei me aikaratsastuksessa 145-tasolla olla kärjessä. Mutta sujuvaa rataa ja nollaa lähdetään hakemaan. Tulokset riippuvat radoistakin, hevosella on voimakas, matkaavoittava laukka”, Rättö sanoo.
Ihan ensimmäisestä jännityskohdasta Stolzenburgin kanssa on päästy jo yli. Pakollinen hevosen herpesvirustesti on otettu, ja se tuli takaisin negatiiviseksi tutkittuna.
Rättö muistuttaa, että koska osa hevosista on oireettomia kantajia, on mahdollista, että täysin terveenkin hevosen matka katkeaa testiin.
Hän eläinlääkärinä ei ole huolissaan Horse Show’hun menemisestä. EHV-1 jyllää nykytietojen mukaan vain Tuomarinkylässä, eivätkä tallin hevoset ole reissanneet kilpailuissa.
”Liikkeellä on myös muita kuumeita aiheuttavia viruksia, joten uskoisin, että on turvallista mennä”, Rättö sanoo.