• Riikka Harjulan toiveissa esteradat unelmaori Celantuksen kanssa

    Kun ori saapui, ratsastaja oli levittämässä punaista mattoa.
    Tilaajalle
    Riikka Harjula toivoo pääsevänsä radoille 12-vuotiaan Celantuksen kanssa. Oriilla on Suomessa Heppa-järjestelmän mukaan 138 jälkeläistä.
    Riikka Harjula toivoo pääsevänsä radoille 12-vuotiaan Celantuksen kanssa. Oriilla on Suomessa Heppa-järjestelmän mukaan 138 jälkeläistä.  Kuva: Sofi Harjula
    MT Hevoset|Ratsastus
    25.4.202514:30
    Miia Lahtinen

    Sammalistossa ratsuttajana toimiva esteratsastaja Riikka Harjula on suunnitellut Anneli Hakatien kanssa, että jalostusori Celantus voisi astumisen ohella kilpailla tulevana kesänä valikoidusti kotimaassa. Loukkaantumisista kärsinyt ori on ollut talven ajan säännöllisessä treenissä, ja hypättykin on.

    ”Aika rauhaksiin, sillä hyppäämään sitä ei tarvi opetta. Se tasan tietää, mitä tehdään, ei tartte auttaa häntä”, Harjula kuvaa.

    Ensin olisi tarkoitus kokeilla säätöjä harjoituskisoissa ja sitten katsoa kautta päivä ja kilpailu kerrallaan. Potkua hevosessa toki riittäisi vaikka SM:iin saakka, sillä se on aiemmin kilpaillut kansainvälisiä 145-luokkiakin. Harjula itse on hypännyt SM-kilpailuissa senioritasolla kertaalleen Crunchtasticin kanssa.

    Hän kertoo, että vaikka Celantus on ollut hänellä vain vähän aikaa, eikä kilpailuihinkaan ole vielä menty, kyseessä on hänelle erittäin tärkeä hevonen. Harjula on kouluttanut paljon kimo-oriin jälkeläisiä, ja niitä yhdistää rohkeus, älykkyys ja pieni pilke silmäkulmassa.

    ”Se on hevonen, josta olen aina unelmoinut. Kun se oli tulossa tänne, olin punaista mattoa levittämässä. Crunchtastic oli minulle once-in-a-lifetime-hevonen, mutta rankkaan Celantuksen yhtä tärkeäksi sen jälkeläisten takia”, Harjula sanoo.

    ”Harva suomalainen haluaa ottaa oria.”

    Riikka Harjula

    Muuten kesä on kulumassa nuorten hevosten kanssa, sillä Sammaliston 6-vuotias ori Don Real on lähdössä Saksaan myyntiin. Harjulan äidin Mintti Hassisen kasvattama, aikanaan astumisluvan saanut ori Comme La Lumiere taas on ruunattu.

    Harjula kertoo, että hevonen ei ollut yhtään vaikea oriinakaan, mutta ruunaaminen katsottiin oikeaksi vaihtoehdoksi, kun ajatus on myydä se laadukkaana harrastehevosena.

    ”Harva suomalainen haluaa ottaa oria”, Harjula toteaa.

    Hän kertoo, että koulutettavia hevosia on riittänyt hyvin. Apuna Sammalistossa hänellä on useita harjoittelijoita.

    ”Haluaisin jatkossa keskittyä myös heihin ja jakaa tietotaitoani eteenpäin”, Harjula miettii.

    Lisää aiheesta
    • Varsojen opettaminen on tarkkaa puuhaa, jonka halutaan sujuvan ongelmitta. Kuvituskuva.

      Hevosen terveys | Suomessa hevosia rauhoitetaan liikutukseen vähän, mutta toistakin käsitystä löytyy – ”Se on ihan positiivinen juttu”

      Tilaajalle
    • Riikka Harjula on tunnustettu nuorten hevosten ratsuttaja ja kouluttaja.

      Ohjelmat | ”Parhaiten oppii, kun pystyy oppimaan myös niistä huonoista hetkistä” - Riikka Harjula kertoo ratsuttamisesta ja hevoskaupasta

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle