
Päätös siitosuran päätöksestä on kypsynyt Anders Ingmanin mielessä.
”Kiinnostus on ollut vähän laskevaa viime vuosina. Ajateltiin, että nyt Brad pääsee viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä”, Ingman miettii.
Vuonna 2008 syntyneen Brad de Veluwen ensimmäinen ikäluokka jälkeläisiä syntyi vuonna 2013. Tällä hetkellä jälkeläisiä on yli 300 kappaletta. Ansioitunein niistä on Handsome Brad reilun puolen miljoonan euron tienesteillään.
Brad de Veluwe itse ylitti miljoonan euron rajan raviurallaan kevyesti. Vaikka kengät nostettiin naulaan loukkaantumisen vuoksi jo kuusivuotiaana, tienestejä kertyi Tuomas Korvenojan valmentamana ja ohjastamana 38 startista noin 1 141 000 euroa.
Oriin menestys oli etenkin kolmi- ja nelivuotiskaudella hurjaa. Ansioluetteloon kertyivät muun muassa UET Grand Prixin, Orsi Magnellin, Derbyn ja Kriteriumin arvovoitot.
Viisivuotiaana ori sijoittui Elitloppetissa neljänneksi Tuomas Korvenojan ohjastamana.
Brad de Veluwe on Ingmanin perheen kasvatti. Anders Ingman on edelleen vaikuttunut oriin menestyksestä radoilla.
”Kyllä se tuntuu uskomattomalta, että näin pieneen kasvatukseen osuu tuollainen tähti. Olihan ne ikäluokkavuodet uskomattomia.”
”Brad de Veluwe on omaa kasvatustyötä neljännessä sukupolvessa. Tamma nimeltä Underground Spring oli aikoinaan ensimmäinen ostos Yhdysvalloista. Isälläni oli kova usko siihen tammalinjaan.”
Anders Ingman kertoo, että hänen isänsä Lars Ingman toimi amerikkalaista sananlaskua mukaillen ”Astuta paras parhaimmalla ja toivo parasta”.
Brad de Veluwe astui siitosuransa ensimmäiset vuodet Ruotsissa. Vuonna 2017 tuli muutto Suomeen. Uransa loppuun asti ori astui Kalle ja Liisa Savon oriasemalla Pöytyällä.
”Kun hevonen joutui vuosikymmenen alussa suolistoleikkaukseen, se tuli sen jälkeen kotiin toipumaan ja asui talvet kotona.”
Nyt vuorossa oli lopullinen muutto kotiin, jossa hevosen hyvinvoinnista vastaa tuttuun tapaan Madeleine Ingman.
”Hevonen on tehnyt niin paljon, että nyt se on ansainnut eläkkeensä. Se on saanut Liisan ja Kallen luona erinomaista hoitoa.”
Brad de Veluwella on kotona hyvät ja vapaat oltavat. Hevoselle on varattu oma tarha.
”Se tarha tehtiin aikoinaan ratsastuskentäksi. Siinä on ulkotalliksi aikoinaan rakennettu mökki. Hän saa kulkea vapaasti sisään ja ulos oman mielen mukaan.”
Ingman kertoo, että Brad de Veluwe viihtyy hyvin itsekseen omassa rauhassa. Aivan eristäytyneenä tuore eläkeläinen ei kuitenkaan ole.
”Paikka on ihan tallin vieressä. Brad näkee muita hevosia sopivassa määrin. Hän valitsee itse seuransa”, Ingman nauraa.
Anders Ingman iloitsee, että Brad de Veluwe siirtyy oloneuvokseksi hyväkuntoisena ja terveenä.
”Kyllä tietenkin näkee, että hevonen alkaa vähän harmaantumaan, mutta olemus on hyvä ja ryhdikäs. Eihän koskaan kenenkään huomisesta mitään tiedä, mutta tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä”, Ingman päättää.