

Sara Hautamäki voitti vuonna 2019 nuorten ohjastajien Juniorikypärät-kilpailusarjan. Viime perjantaina nuori ohjastaja juhli Montékypärät-kilpailusarjan voittoa Turussa.
Vaasassa nykyisin asuva Hautamäki oli jo varmistanut kokonaiskilpailun voiton ennen perjantai-illan viimeistä osalähtöä. Ohjastaja ei kuitenkaan jättänyt mitään sattuman varaan, vaan hän vei nimiinsä myös viimeisen osalähdön Mira Tuomimaan Langen’s Motörheadin kanssa. Voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Marie-Helen Janssoniin oli lopulta 40 pistettä. Montékypärät-kilpailusarjassa kilpailtiin seitsemän osalähtöä, joista Hautamäki voitti kuusi.
”Kyllä Turun startti jännitti ihan yhtälailla kuin aina, vaikka kokonaiskisan voitto oli jo varma. Langen’s Motörhead on todella hieno hevonen ajaa. Voitin sen kanssa viisi kilpailusarjan lähtöä. Kuudes voitto tuli kilpailusarjan avanneesta Teivon osakilpailusta Veikko Laurilan Prince Paleman kanssa”, tunnelmoi Sara Hautamäki muutama päivä Turun kilpailun jälkeen.
Hautamäki kiittelee Montékypärät-sarjan merkitystä montéuralleen. Viime vuonna tapahtunut loukkaantuminen aiheutti tauon montélähtöjen ohjastamiseen.

”Loukkasin viime vuonna polveni, ja sitä kautta montélähtöihin tuli taukoa. Tänä vuonna polven parannuttua sain Montékypärät-kilpailusarjan avulla hyvää tuntumaa montélähtöihin. Muutenkin kilpailusarjoilla on todella iso merkitys nuorten ohjastajien ja hevosten taustavoimien välisten kontaktien rakentamisessa. En olisi varmaan päässyt ajamaan Langen’s Motörheadilla ilman tätä kilpailusarjaa.”
Vaikka Hautamäki on menestynyt kuluvalla kaudella hienosti montélähdöissä, panostaa hän yhtä lailla kärrylähtöihin. Kuluva kausi on jo nyt uran paras ohjastajana. 61 startista 10 on päättynyt voittoihin. Kärrylähdöistä voitoista on tullut kaksi.
”Ajoin poneilla lähemmäs 180 starttia, ja sitä kautta kärrylähdöt ovat tulleet tutuiksi. Ajan yhtä mielelläni kärrylähtöjä, mutta urheilullisena ihmisenä montélähdöt tarjoavat todella mukavan haasteen fyysisydellään.”
Montékypärät-kilpailusarjan voiton ohella Hautamäki nostaa kauden kohokohdiksi neljännet sijat Boheemin kanssa sekä Suomenhevosten montén Suomen mestaruudessa että lauantain PM-päivän montélähdössä.
”Todella hienoja kokemuksia kumpikin Boheemin nelossija.”
Hienosta menestyksestä huolimatta Sara Hautamäki ei aio suunnata täysipäiväisesti raviurheilijan uralle. Hän aloitti alkusyksystä Vaasan yliopistossa viestintätieteen opinnot. Koulusta huolimatta panostus raviurheiluun jatkuu vähintään yhtä laajassa mittakaavassa kuin aiemmin.
”Panostan raviurheiluun ja opiskeluihin yhtä paljon. Kilvanajaminen kiinnostaa todella paljon, ja pyrin aina lähtemään raveihin kysyttäessä. Pitää olla valmis palvelemaan asiakkaita.”
Vaasaan muuton myötä oma valmennettava Coltrane Frido jäi kotitalliin Seinäjoelle.
”Isäni Marko Hautamäki ja pikkusiskoni Iina ovat tärkeässä roolissa kotona olevien hevosten kanssa. Minä autan kotitallin töissä aina kun ehdin.”