”Kauhean virheen tein, kun hevoseni lihotin” – Omistajan pitkäjänteisyys ja perehtyminen pelastivat Assu-ruunan kaviokuumeelta

Kun Kuhmon Lentiiran kylässä asuva farmaseutti Päivi Toivonen vajaa seitsemän vuotta sitten osti tuolloin 8-vuotiaan suomenhevosruuna Assun Hessundin eli Assun, hän oli hevosen kuudes omistaja. Vaikka ruuna oli vain vähäisesti koulutettu, käyttäytyi se hyvin ja osoittautui viisaaksi maastoratsuksi.

Ostovaiheessa Assusta kerrottiin, että aiemmin lihavassa kunnossa ollut hevonen oli juuri saatu laihdutettua ihannemittoihin. Pian kävi ilmi, että jotain oli pielessä.

”Huomasin jo ensimmäisenä kesänä, että Assulla oli pieni nihkeys ravata. En kuitenkaan saanut selville, mistä se johtui ja teimme retkiä ahkerasti neljä-viisi kertaa viikossa”, Toivonen muistelee.

Hän epäilee, että aineenvaihduntaongelmat nostivat jo tuolloin päätään ja enteilivät hevosen metaboliseen oireyhtymään liittyvää matala-asteista tulehdusta. Myös muita merkkejä alkoi ilmaantua, mutta ensihevosen omistaja ei tuolloin osannut epäillä pahinta, eli hevosen metabolista oireyhtymää.

”Rasvaa alkoi kertyä Assun niskaan, lavoille ja lautasille, mikä on merkki aineenvaihdunnallisesta häiriöstä. En silloin alkuun näitä merkkejä tunnistanut, eikä muutkaan asiaa havainneet. Liikutin hevosta paljon, eikä se lihonut.”

Ensimmäisinä vuosina Assu asui tallipaikkalaisena muualla ja Toivosen mukaan asiat sujuivat kohtalaisen hyvin. Sitten koitti kesä, kun Assu ja sen kaveriksi hankittu Joiku-ruuna muuttivat omistajansa pihaan ja hevosille oli tarjolla mehevä parin hehtaarin laidun. Sen olemassaolosta omistaja oli alkuun hyvillään.

”Hevonen kerkisi kahdessa kuukaudessa lihoa ihan hirveän kokoiseksi, enkä sitä huomannut, kun hevosen päivittäin näin. Sitten serkkuni sanoi minulle, että onpa se kauheasti lihonut. Tajusin, että Assu on ihan hirveän paksu ja syksy tulossa, jolloin kaviokuume viimeistään iskee.”

Laidunkesä lihotti metabolisen Assu-ruunan valtavan kokoiseksi. Kuva: Päivi Toivosen albumi

Tässä vaiheessa hevosten ruokinta muutettiin säännöstellyksi ja Toivonen alkoi punnita jokaisen antamansa heinänkorren. Hän kävelytti ruunaansa päivittäin ja joutui patistelemaan sitä.

”Sun on pakko liikkua, ettet sä kuole, toistelin hevoselleni, kun kävelimme riimulenkeillä.”

Epätoivoinen omistaja osti verkosta hevosen painonhallintakurssin ja opiskeli sen tarkkaan. Hän saattoi tyytyväisenä todeta, että oli vaistomaisesti aloittanut Assun laihduttamisen oikealla tavalla, turvallisesti ja hitaasti.

”Kauhean virheen tein, kun hevoseni lihotin sen ensimmäisenä kesänä kotitallilla. Sinä syksynä kuitenkin vältyttiin kaviokuumeelta.”

Seuraavana kesänä kaviokuume kuitenkin tuli, vaikka Assun paino oli pudonnut, mutta ei Toivosen mukaan riittävästi.

”Huomasin kaviokuumeen nopeasti pienistä merkeistä, kun karsinassa kääntyminen näytti työläältä ja Assu oli tahmea lähtemään aamulla ulos tallista. Tästä selvittiin kuitenkin karsinalevolla ja kipulääkityksellä. Röntgenkuvautin kaviot, eikä niihin ollut tullut kavioluun rotaatiota.”

Toivonen hankki hevosilleen kaappimalliset heinäautomaatit. Niiden avulla hevoset ovat jo pitkään saaneet seitsemän kertaa vuorokaudessa sopivan määrän kuivaa heinää. Assu saa 7-8 kilon heinäannoksen lisäksi vain kivennäistä ja hamppurouhetta.

Päivittäiseen rutiiniin Toivosella kuuluu hevosen kavioiden lämmön ja kaviopulssin tunnustelu ja jo vuosien ajan hevoselle on laitettu kenkiin pohjalliset kesäajaksi. Hän painottaa, että metabolisen hevosen kanssa eläminen vaatii jatkuvaa seurantaa.

Metabolinen oireyhtymä on kuitenkin salakavala sairaus. Toivonen joutui vielä kokemaan hevosen ruokinnan onnistuneen muuttamisen ja painonpudotuksen jälkeen.

”Olin pitkään ajatellut, että hevosen veren insuliiniarvo ja ACTH-arvo cushingin taudin varalta pitäisi mittauttaa. En uskonut cushingiin, koska näkyviä oireita ei ollut. Assun talvikarva vaihtui aina keväisin kesäkarvaan.”

Viime syksynä omistaja kuitenkin havaitsi ruunan lyhyen karvan seassa pidempää karvaa ja kutsui eläinlääkärin ottamaan verikokeita. Sekä aivolisäkkeen toimintahäiriötä kuvaava ACHT-arvo että sokeriaineenvaihdunnan tilasta kertova insuliiniarvo olivat koholla. Assulle aloitettiin pergolidilääkitys cushingintautiin, josta nykyään käytetään kirjainyhdistelmää PPID.

Toivonen kertoo, että nuupealta vaikuttanut ruuna vastasi hyvin pergolidilääkkeeseen, mutta uusi yllätys paljastui viime kevättalvella: insuliiniarvo oli pompannut korkeimpaan asteikolla näkyvään lukemaan. Se oli selvä merkki omistajalle.

”Aloitettiin Invokana-lääkitys sokeriarvojen kuriin saamiseksi heti, kun hevosen maksa-arvot oli testattu normaaleiksi.”

Assun laihdutus onnistui tarkalla, tiheällä ruokinnalla ja liikunnalla, mutta vasta lääkitys korjasi ruunan insuliiniarvon normaaliksi. Kuva: Päivi Toivosen albumi

Ihmisten kakkostyypin diabeteksen hoidossa käytetyn SGLT2-estäjälääkkeen teho oli kiistaton. Assun insuliiniarvo putosi normaalilukemaan jo ensimmäisen tablettipakkauksen aikana.

Kontrolliverikokeissa hevosen veren haitallisista rasva-arvoista kertova triglyseridiarvo oli noussut, mutta sen verran maltillisesti, että Invokana-lääkitystä pystytään säännöllisessä seurannassa jatkamaan pienemmällä annoksella.

Hevosen juomista ja suolan saantia pitää Toivosen mukaan kuitenkin vahtia, sillä Invokana poistaa kehosta sokerin lisäksi nestettä ja suolaa.

Nyt hevosen tilanne on omistajan iloksi hyvä ja hevonen on normaalipainoinen. Lisäksi omistaja iloitsee siitä virkeästä, iloisesti liikkuvasta ja sosiaalisesta hevosesta, joka ruunasta on kuoriutunut lääkityksen ansiosta.

Toivonen toteaa, että ammattiosaamisesta lääkkeet ja lääkehoidon tuntevana farmaseuttina on ollut hyötyä hevosen lääkitysten säätämisessä. Näistä hän on neuvotellut eläinlääkärin kanssa ja jatkaa yhdessä sovitusti hevosensa Invokana-lääkitystä.

”En tässä vaiheessa pelkää, että veren triglyseridiarvot enää nousisivat lääkityksen takia. Hevosella ei ole ylipainoa, eikä rasvaa vapaudu kehosta verenkiertoon.”

Vuosikausien omistautuminen metabolisen hevosen hoitamiseen on vaatinut Toivosen mukaan pitkäjänteisyyttä. Nyt olo on helpottunut ja toiveikas. Yhteiselosta hevosten kanssa saa hänen mukaansa nauttia ilman jatkuvaa huolten painolastia.

”Parhaita hetkiä ovat ne, kun saan hyvän ystävän käymään ja päästään yhdessä terveiden hevosten kanssa maastoon lenkille Kuhmon ihanaan luontoon. Tämä on ollut pitkä oppimismatka, enkä olisi sama ihminen ilman hevosia.”