
Pohjoissuomalainen Kirsi Vaarala, aiemmin Kankaala, voitti hevosensa Ultafoxin kanssa junioreiden SM-kultaa esteillä vuonna 2014 ja kilpaili sittemmin nuorten GP-sarjaa. Nykyään hän ratsastaa ehkä kerran vuodessa ja harrastaa koirien kanssa.
Ensin tuli sileäkarvainen noutaja Pinni, sitten bordercollien pentu Pilke, joka on monelle tuttu Ylen Pentulive-ohjelmasta.
Vaarala kertoo, että hänen lapsuudenperheessään ei ollut koiria. Hevosharrastusta ja kilpailemista hän rakasti, mutta kun hän täysi-ikäisenä alkoi opiskella yliopistossa ja kun hänen piti alkaa maksaa harrastustaan itse, perhe päätyi myymään Ultrafoxin.
Ensin hän ratsasti tuttujen hevosia, mutta se ei riittänyt ”kaikki tai ei mitään” -ihmiselle.
”Oli kova kaipuu heppamaailmaan, mutta se ei ollut sama, kun ei ollut omaa”, hän sanoo.

Sitten hän yritti jonkin aikaa tavallisten ihmisten harrastuksia, kuten kuntosalia, mutta sekään ei toiminut.
Tarpeeksi kiehtova harrastus löytyi vasta sitten, kun miehen kanssa hankittiin sileäkarvainen noutaja, joka sopii myös puolison metsästysharrastukseen.
Koirat onnistuivat korvaamaan hevosharrastuksen ja veivät mukanaan.
Nyt Vaarala harrastaa tottelevaisuuskoulutusta, agilitya, rally-tokoa ja noutajien metsästyslajeja. Ollaan taas tilanteessa, että kalenteri täytetään ja lompakko tyhjennetään eläinharrastuksella.
”Hullusta hevosnaisesta on tullut hullu koiranainen”, hän hymyilee.
Hän kertoo, että hevososaaminen on ollut hyödyksi koiraharrastuksessa.
”Eläinten kanssa olemisessa perusperiaatteet ovat samoja, eleiden lukeminen, huolenpito ja suunnitelmallisuus. Minä katsoin koirilta tassut ja koko kehon läpi joka päivä, kuten hevosia harjatessa, ja suunnittelen lepojaksot ja välitavoitteet”, hän sanoo.
Vaarala toteaa, että hevoset ja koirat ovat erilaisia eläimiä, joten niiden kouluttamista on vaikea verrata. Ainakin vielä kymmenen vuotta sitten hevosalalla näki myös huonoja toimintamalleja, mutta toisaalta sellaisista on raportoitu koirienkin kanssa.
”Sen sijaan hevosmaailmassa on enemmän kiusaamista ja kateellisuutta, johtuen ehkä siitä, koirien kanssa ei ole rahaan perustuvaa kateutta. Hevonen voi maksaa 2000 tai 20 000 euroa, mutta koirat ovat aika lailla samanhintaisia”, hän sanoo.
Helkky Ylönen on Hevosopistolla työskentelevä ratsastuksenopettaja ja kouluratsastaja, jolla on lukuisia suomenhevostenmestaruusmitaleita ja pikkukierrosvoittoja lämminverihevosilla. Ylösen lapsuudenperheessä kasvatettiin koiria ja hän on aina tykännyt olla niiden kanssa, mutta viime vuosina koiraharrastus on noussut uudelle tasolle.
Ylösellä on kolme norwichinterrieri ja yksi norfolkinterrieri, ja hän harrastaa niiden kanssa näyttelyitä ja rally-tokoa. Ylösen mentori ja iso tukija koirien kanssa on ravi- ja ratsupiireistä tuttu Rosali Kivitie. Ypäjällä on vuodesta 2024 asti ollut jopa oma koirahalli koiraharrastusta varten.
”Rally-toko on vähän kuin kouluratsastusta, joka askel tehdään tarkasti”, Ylönen kuvaa.
Hän on nauttinut nimenomaan siitä, kun mukana on ollut osaava valmentaja auttamassa – niin kuin ratsastuksessakin.
Koirakilpailuita Ylönen kertoo jännittävänsä paljon enemmän kuin ratsastuskilpailuita. Kun ratsastaja istuu hevosen päällä, hän pystyy olemaan kokonaisvaltaisemmin hevosen kanssa kontaktissa.

Ylönen toteaa, että iso ero koirien ja hevosten koulutuksessa on se, että koirien kanssa käytetään vain palkitsemista eli positiivista vahvistamista, hevosten kanssa mukana on aina myös paine ja paljon tehdään tunneaistin perusteella.
”Mutta kyllä molemmissa ajatellaan, että sillä koulutettavalla tyypilläkin on kivaa. Hevonenkaan ei ole urheiluväline, vaan pitää huolehtia, että se nauttii tekemisestä”, hän sanoo.
Joitain asioita koirien koulutuksesta hän on ottanut käyttöön hevosten kanssa, esimerkiksi sen, että antaa eläimelle enemmän aikaa, eikä ala itse touhuamaan heti liikaa.
”Koirien kanssa kilpaileminen on hauskanpitoa, ja se on terapeuttista.”
Tällä hetkellä Ylönen kertoo panostavansa enemmän koirien kanssa kilpailemiseen kuin ratsastukseen, isolta osalta siksi, että omaa aikuista kilpahevosta ei juuri nyt ole.
Hän painottaa rakastavansa kouluratsastusta, mutta kun laji on tällä hetkellä muutoksen tilassa, treenaaminen kotona paremmaksi tuntuu mielekkäämmältä kuin kilpaileminen. Vähän varovasti hän sanoo, että juuri tällä hetkellä kouluratsastuksessa on hävinnyt osa tekemisen ilosta.
”Sitä miettii, että onko se suu kiinni varmasti koko ajan ja nenä luotiviivalla. Kaikki yrittävät tehdä parhaansa, mutta kukaan ei ole täydellinen. Koirien kanssa kilpaileminen on hauskanpitoa, ja se on terapeuttista”, Ylönen sanoo.

Vihtiläinen Frances ”Sissi” Faberge työskenteli pitkään Suomen ykköstasolla ravihevosten kanssa ja kasvatti sitten omalla tilallaan Vihdissä ensin ravureita, sitten arabihevosia.
Hevosia on tallissa vielä puolenkymmentä vanhusta, mutta ne ovat jo lemmikkeinä. Pääosassa elämässä ovat nykyään koirat, suursnautserit, jotka ovat niittäneet mainetta maailmannäyttelyjä myöten.
”Yksi, kaksi, monta”, hän kuvaa koirien määrää.
Faberge kertoo, että raviurheilusta piti luopua omien vaivojen takia.
”Kun mä olen yli 70, en ihan tyttönen”, hän sanoo.
Kaikkein tärkein syy muutokseen on kuitenkin se, että hevosurheilussa tavallisen ihmisen on nykyään hyvin vaikeaa tavoitella tähtiä. Koirien kanssa taas hyvällä valmistautumisella, ahkeralla tekemisellä ja pienellä tuurilla voi päästä hyvinkin pitkälle.
”Vaikka hevosurheilu olisi kuinka sydämen asia, se ei ole enää tavalliselle tallaajalle mahdollinen”, hän sanoo.
Kauniita ja sielukkaita arabihevosia hän rakastaa, mutta niiden kasvattaminen sillä tasolla, millä hän haluaisi sitä tehdä, on taloudellisesti täysin mahdotonta.
Faberge toteaa, että ne ovat sheikkien leikkikenttää. Hän kertoo esimerkiksi yhdestä huutokaupasta, jonka jälkeen huutokilpailuun osallistunut murehti, ettei saanut huudettua itselleen kolme kuukautta vanhaa, 100 000 euron hintaista varsaa.
”Jolloin hevosen ostanut sanoi, että no, mä annan sen sulle lahjaksi. Money is not the issue, rahalla ei ole väliä”, Faberge hymyilee.
Paljon samaa aloissa on, niin kasvattelussa kuin käsittelyssäkin. Rakenne ja luonne periytyvät sekä koirilla että hevosilla, mutta ihmisen rooli merkitsee paljon.
”Jos et osaa, ei niistä mitään tule, vaikka niillä olisi minkälainen sukutaulu. Vaikka sinulla olisi derbyvoittaja, mutta et tee oikeita asioita, sinulla on vitsit vähissä. Ja koirien kohdalla jotkut vaan ovat niin kädettömiä mikkihiiriä, että he eivät pärjää, vaikka olisi cockerspanieli narun päässä”, hän sanoo.
Sitä Fabergen ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on hänelle itselleen tärkein eläin.
”Hevonen on eläimenä minulle tärkeämpi, sanon suoraan. Koira on koira, mutta hevonen on sielun ystävä”, hän sanoo.
Kun hevonen elää 30-vuotiaaksi, siihen tulee vahvempi suhde kuin puolet vähemmän aikaa elävään koiraan.
Olohuoneensa Faberge olisi halunnut niin, että puoli seinää olisi auki, ja sieltä avautuisi talli hänen rakkaimmalle hevoselleen.
Hevoset ovat myös koiria viisaampia: ne oppivat asioita kolmesta kerrasta, kun koiralla kestää usein 32 kertaa.
”En tiedä, onko elämä ilman hevosia yhtään mitään.”
Alun perin Faberge näki koiraihmiset hevosihmisiä ilkeämmiksi ja kateellisemmiksi, mutta nyt hän miettii saman hiipineen ravipiireihinkin. Ratsastus taas on ollut elitististä jo pitkään.
Toisaalta parhaimmillaan niin koira kuin hevonen yhdistää. Fabergelle koirat ovat tuoneet elinikäisiä hyviä ystäviä eri puolilta maailmaa.
Nyt ajatus on kasvattaa vielä yhdet pennut, ja hiljalleen luopua hevosistakin.
Mutta vaikealta jälkimmäinen tuntuu. Että ei enää menisi aamulla talliin, eikä hevonen laittaisi päätä syliin ja sanoisi huomenta.
”En tiedä, onko elämä ilman hevosia yhtään mitään”, Faberge sanoo.