

Shackhills Twisteriä (Il Villaggio) ei ole nähty kilparadoilla kolmanteen sijaan päättyneen Derby-finaalin jälkeen. Jari Kinnusen suojatti tuli kuumeeseen Derby-finaalin jälkeisinä päivinä.
”Derbyn jälkeiseinä maanantaina sillä oli 39 astetta kuumetta. Parisen viikkoa ruuna sai olla helpommalla sairastelun johdosta.”
Jari Kinnunen oli asettanut kaksi tavoitetta nelivuotiskaudelle ennen kauden alkua. Ensimmäinen oli Derby ja sen jälkeen kasvattajakruunu. Vaikka Derbystä ei tullut kirkkainta kruunua, huippunelivuotiaan omistaja-valmentaja ei halua jossitella Derby-finaalia.
”Ruuna teki hyvän esityksen Derby-finaalissa. Turha jossitella oliko ruuna jo tulossa kipeäksi finaalin alla. Tärkeintä on hevosen tervehtyneen kuumeilusta. Olemme ajaneet sillä kohta kuukauden verran normaalisti.”
Kasvattajakruunun välierät ajetaan marraskuun puolenvälin paikkeilla Seinäjoella. Kinnunen haluaa suojatilleen kuitenkin startin alle ennen välieriä. Turun Kasvattajakruunu-alkuerä lokakuun lopulla on Shackhills Twisterin seuraava startti.
”St Legerin jätimme tarkoituksella välistä. Volttilähtö ei ole vähän temperamenttiselle hevosella kaikkein helpoin asia. Kaiken mennessä suunnitellusti ajamme sitten välierän ja Turussa ravattavan finaalin. Muuta ei tällä kaudella enää ajeta.”
Kinnunen on kilpaillut usein hyvällä menestyksellä valmennettavillaan Ruotsin puolella. Shackhills Twisterille ei ollut tarjolla loppusyksystä sopivia lähtöjä tarjolla länsinaapurissa. Kilpailumatka Ranskaan ei innosta ainakaan vielä Kinnusta.
”Hyvän hevosen omistaminen on myös taitolaji. Ei pidä ahnehtia liikaa. Tähdätään tiettyihin kisoihin. Hevosen etu on kuitenkin meille tärkein.”
”Liian pitkälle meneviä suunnitelmia ei pidä hevosten kanssa tehdä.” Jari Kinnunen
Shackhills Twisterin hienot otteet ovat herättäneet kiinnostusta myös ostajaehdokkaissa. Veljensä Jarmon kanssa yhdessä huippuruunan omistava Jari Kinnunen ei poissulje hevosen myyntiä.
”Kyselyitä on tottakai tullut. Ainakaan vielä ei ole tullut sellaista tarjousta, joka olisi kiinnostanut myyntimielessä. Meillä on kuitenkin sen verran paljon omia hevosia, että on myös mietittävä toiminnan taloudellista puolta.”
Kinnunen korostaa luonnollisesti pitävänsä huippuhevosensa mielellään tallissaan. Toiveissa on parin kolmen kuukauden ehjä talviharjoittelujakso. Ensi kauden kilpailuja Kinnunen on jo jonkin verran pohtinut.
”Liian pitkälle meneviä suunnitelmia ei pidä hevosten kanssa tehdä. Kuitenkin Sweden Cup olisi ruunalle sopiva kisa kauden alkupuolella. Hevosen luokka riittää kovemmissakin tehtävissä.”
Shackhills Twisterin emä M.T. Hopeandglory (Conway Hall) on edelleen Kinnusen suvun omistuksessa, vaikka omistussuhteissa tapahtuikin kesällä muutos. Uudeksi osaomistajaksi Jarmo Kinnusen tilalle kesällä tullut Henna Forsström on hänen tyttärensä.
”Tamma jäi viime kesänä valitettavasti tyhjäksi Calgary Gamesista. Minulla on tallissani kolme Shackhills Twisterin nuorempaa sisarusta. Puolitoistavuotiaassa Shackhills Dragonissa (Saxo de Vandel) on hyvin paljon samaa kuin isoveljessään saman ikäisenä. Todella mielenkiintoinen varsa.”
Kovasukuinen M.T. Hopeandglory on jo muutaman varsan jälkeen osoittautunut huippuperiyttäjäksi. Kinnusella on selkeät suunnitelmat sukulinjan jatkamiseen tulevina vuosina.
”Kolmevuotias Shackhills Beauty (Muscles Yankee) ja vuotta nuorempi Shackhills Glory (S.J.’s Caviar) ovat todella mielenkiintoisia tulevaisuuden siitostammoja. Antaa ajan näyttää miten niiden ravi- ja siitosurat muotoutuvat.”