Lia Merimaan yritys Ponitaivas toimii Lahden Uusikylässä ja tarjoaa Oma poni -paketteja, joissa sama ratsastaja ratsastaa samalla ponilla useamman kerran viikossa.
Tämän vuoden keväällä Merimaa on aloittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtäävän koulutuksen. Siellä hän tuntee kuuluvansa porukkaan.
”Minulla on paha tapa kyseenalaistaa ja tehdä eri tavalla. Hevosalan kouluissa asiat on kiveenkirjoitettu, ja ne on tehtävä juuri tietyllä tavalla, tai et pääse näytöistä läpi. Sellainen ei vie alaa eteenpäin.”
Hevosia Merimaa on toki kouluttanut jo pitkään. Hän aloitti ratsastuksen lapsena ratsastuskoulussa, ja sieltä hankitusta ponista tuli hänen tärkein opettajansa, joka opetti hänelle hevosista enemmän kuin yksikään ihminen ennen tai jälkeen.
Silloin 13-vuotiaan Lian äiti joutui päättämään, ajaako hän itselleen ajokortin vai ostaako tyttärelleen ponin. Äiti valitsi jälkimmäisen, eikä hänellä ole ajokorttia tänäkään päivänä.
”Joudun yhä kuskaamaan häntä”, Merimaa hymyilee.
Sitä äidille ei kerrottu, että juuri ostettu poni oli hankala kengittää ja lastata, ja se esimerkiksi heittäytyi nurin täydestä vauhdista päästäkseen eroon ratsastajasta.
”Sen kanssa aloin miettiä, mitä voin tehdä, että hevonen voi hyvin ja toimii ihmisen kanssa”, Merimaa kertoo.
Hän opiskeli maatalousalan perustutkinnon ja alkoi tehdä töitä lomittajana. Kun lomituspaikat muuttuivat navetoista talleiksi, Merimaa tutustui ravihevosiin. Ensimmäinen tärkeä oli Sidney Kemp, jolla hän voitti montén SM:n.
Aika pian hän laittoi Heinolaan vuokratallin.
”Muistan, kuinka yksi mies soitti ja kysyi, että sinäkö niitä hulluja hevosia valmennat”, Merimaa muistelee.
Hänen omassa katsannossaan ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin hullu hevonen, mutta monia tuli, joiden kanssa piti löytää toimimattomuuteen syy ja ratkaisu. Yhdeltä löytyi vamma rangan takaosasta, ja se saatiin starttiin puomityöskentelyllä ja juoksutuksella. Toinen heittäytyi pystyyn ja häipyi paikalta ravien volttilähdössä käskyllä Valmis!. Sen hän vei ratsain raviradalle ja pyysi soittamaan kaiuttimista käskyjä niin kauan, että hevonen alkoi rentoutua.
Vuonna 2005 hän kuitenkin lopetti raviurheilun.
”En ollut ajatellut lopettavani, mutta kun olin lainaruunan kanssa montén SM:issä kolmas, huomasin haastattelussa sanovani, että lopetan tähän. Ensimmäisen oman monté-tammani jälkeläinen oli jouduttu lopettamaan 5-vuotiaana hammasongelmien takia, ja sen kanssa tehty valtava työ valui hiekkaan.”
”Koin myös ongelmana sen, että minulla oli hevosia, joilla oli haasteita, ja omistajat halusivat vain saada ne nopeasti starttiin. Niillä saattoi olla huono olla startin jälkeen, ja minä olin se, jonka piti katsoa niitä silmiin seuraavana aamuna.”
Lisäksi hänellä oli pienet lapset, joten reissaaminen hevosten kanssa kävi rankaksi.
”Tilojen pitää olla asianmukaiset ja turvalliset, mutta hevosta eivät kiinnosta huolitellut yksityiskohdat.” Lia Merimaa
Kaksi vuotta myöhemmin Merimaa perusti ratsastuskoulun Lahden Uusikylään. Se oli suunnattu lapsille, ja nimikin tuli lapsiraadilta: Ponitaivas. Jonkin aikaa yrityksellä oli toimipiste myös Jokimaalla. Se kannatti taloudellisesti, mutta yrittäjälle oli raskasta, kun hevoset eivät olleet koko aikaa omien silmien alla.
2020-luvun alussa hän siirsi kaikki ponit takaisin kotiin, ja pian hän muutti yrityksen toimintatavan Oma poni -paketeiksi.
Nyt tontilla on parikymmentä hevosta, joista muutama on täysihoidossa ja kuusi Oma poni -käytössä. Tavallisesta ratsastuskoulusta hän luopui eettisten syiden takia, sillä hän koki, että jatkuvasti vaihtuvat ratsastajat ovat hevosille liian suuri stressin aihe.
Vaikka Merimaa on kriittinen ja suorasanainen, hän toivoo, että alaa viedään eteenpäin ilman vastakkainasetteluja. Hänen oma tyttärensä kyllä valmentautuu ja kilpailee esteratsastuksessa.
”Ajattelen, että totaalikieltäminen ei vie asioita eteenpäin, vaan muutosta on tehtävä yhdessä ja rinnakkain.”
Ponitaivaassa panostetaan hevosten hyvinvointiin ja lajityypilliseen elämään.
”Tilojen pitää olla asianmukaiset ja turvalliset, mutta hevosta eivät kiinnosta huolitellut yksityiskohdat”, Lia Merimaa sanoo ja moittii esimerkiksi Ratsastajainliiton tallijärjestelmää siitä, että se keskittyy lähinnä asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä hevosten hyvinvoinnin kanssa.
Hänen tilallaan hevoset asuvat pihatossa, ja isoimmalla ryhmällä on neljän hehtaarin laidun. Aikuisilla oreillakin on molemmilla on seuranaan nuorempi orivarsa.
Merimaa painottaa vapaana liikkumisen tärkeyttä, ja hän näkee, että pysyvä ruokintapaikka ja etenkin vapaa heinä passivoittavat hevosia. Hän itse jakaa hevosten heinät kottikärryillä laitumelle kuusi kertaa päivässä kylväen ne pieninä nökkösinä laajalle alueelle. Talvella apuna on pienkuormaaja.
Sopivien olosuhteiden lisäksi hevosille tärkeää on kohteleminen yksilönä.
”Meillä tulisi olla taito aina löytää kunkin hevosen juttu, ja se ei ole aina sama, mihin tarkoitukseen olemme ostaneet sen. Hevosellakin voi olla omia mielipiteitä ja ajatuksia, eikä sen tunnustaminen tarkoita, että antaisi hevosen kävellä ylitseen”, Merimaa sanoo.
”Kaipaisin tutkimusta ja tietopohjaa, jonka avulla hevonen voisi kertoa meille, mikä on sille epämukavaa.” Lia Merimaa
Viime aikoina hän on miettinyt paljon sitä, kuinka saataisiin selville, millaisia ratsastajia ja millaista ratsastusta hevonen haluaa.
”Hevonen tarvitsee liikuntaa, mutta ei kukaan hevonen tee mitään ympyröitä laitumella, jos sillä ei ole pahoja neurologisia ongelmia. Kaipaisin tutkimusta ja tietopohjaa, jonka avulla hevonen voisi kertoa meille, mikä on sille epämukavaa”, Merimaa miettii.
Hän huomauttaa, että koirien kanssa on päästy jo siihen, että niitä saa taputtaa vain luvan kysymällä, ja jos koira haluaa olla rauhassa, sen annetaan olla rauhassa.
”Mutta ponilta ei kysytä koskaan, vaan vain lapsi nostetaan kyytiin ja sitten otetaan monta kuvaa ja videota”, Merimaa huokaa.
