
Oriasema Helasuo tuo oripäiville kaksi oritta. Toinen on jo viime vuonna nähty Correcto van het Schaeck (Comme Il Faut - Tinka's Boy), joka on nyt viisivuotias. Se on ollut Suomessa Lotta-Katariina Lehtosen valmisteltavana, ja hän myös esittää oriin Ypäjällä.
”Se on vähän vireä peli. Mutta sillä on niin hyvä emälinja, että haluaisin ehdottomasti sen jalostukseen”, Ulla Helasuo sanoo oriistaan.
Toinen Helasuon ori on 3-vuotias, ennen joulua ostettu ori isäoriista Chacfly ja emänisästä Diamant de Semilly. Komeasti hyppäävä ori on jo hyväksytty Oldenburgin kantakirjaan, ja sen esittää Ypäjällä Niclas Aromaa.
Riikka Harjula esittää 4-vuotiaan, Eeva-Liisa Penttilän oriin Qualle KS (Quillian KS - Cardento). Sekin oli esillä viime vuonna, jolloin se esiintyi ensimmäisessä irtohypytyksessä upeasti, mutta seuraavana päivänä se oli vain varjo itsestään. Oriilta löytyikin mahahaava, ja se joutui kotitallilla tiputukseen.
Penttilä kertoo, että ori oli syksyn Lotta Lambergilla perustreenissä, ja se siirtyi vasta aivan vastikään Harjulalle. Alun perin oripäivät eivät olleet selvänä tavoitteena, mutta nähtyään oriista hyppyvideoita Lambergin kanssa kasvattaja-omistaja päätti, että vielä yritetään.
”Mutta juuri nelivuotiaiden testi on aika vaativa”, Penttilä muistuttaa.

Kokonaan uusi tekijä oripiireissä on Valkeakoskella tallia pitävä esteratsastaja Joona Mansikkaoja, joka tuo oripäiville 4-vuotiaan Morgan Enggårdin (Verdi – Come Back II). Mansikkaoja osti sen maitovarsana Tanskasta huutokaupasta.
”Sen laukka oli se, mihin varsassa ihastuttiin – ei ollut todellakaan tarkoitus ostaa mitään, eikä edes istuttu siellä huutokaupan pöydissä, vaan ihan ylhäällä katsomossa. Sitten näin tämän, ja äkkiä puhelimella kirjauduttiin asettamaan tarjous netistä”, Mansikkaoja muistelee.
Ori tuli Suomeen reilu vuosi sitten, ja treenit aloitettiin viime kesänä. Ratsastaja-omistaja kehuu hevosen suoraviivaisuutta, helppoutta ja rohkeutta. Hyppy on hieno, ja hevonen liikkuu hyvin.
Mansikkaojan tallissa on samasta eliittipalkitusta emästä myös vuotta vanhempi clarimolainen tamma, joka sai viime kesänä varsan Highway M TN:stä. Sisarusten tanskalainen kasvattaja onkin suunnitellut tulevansa katsomaan kasvattejaan ja oripäiviä Suomeen.
”Yritin sanoa, ettei ole aivan sama kuin Herningissä Tanskassa. Ei täälläkään ole huono, mutta siellä on messualue, kansainväliset kilpailut ja kaikki”, Mansikkaoja hymyilee.
Oripäivillä nähdään Mansikkaojan lisäksi ainakin kaksi muuta uutta tekijäihmistä.
Kouluratsastaja Olivia Vliek tuo näytille hollantilaisen nelivuotiaan kouluoriin Sunrays Flower (Las Vegas - Fürsten-Look). Vliek osti oriin viime syksynä pieneltä hevoshuutokauppasivustolta.
”Puolivahingossa onnistuin huutamaan sen itselleni. Näin siitä pari pätkää, rakastuin, enkä saanut sitä mielestäni”, Vliek hymyilee.
Hän kertoo, että ori on osallistunut KWPN-oripäiville ja päässyt mukaan viimeiselle kierrokselle, mutta se ei aivan yltänyt hyväksyntään.
”Se oli pieni ja keskenkasvuinen silloin”, Vliek toteaa.
Hän kertoo, että oriin kanssa on käynyt huikea tuuri, sillä myös luonne on kymppi plus.
”Se on aivan ihana! Olen ratsastanut ulkomailla paljon nuoria, enkä ikinä ole tavannut mutkattomampaa”, hän kiittää.
Vliek esittää oriin Ypäjällä itse.

Ensikertalainen oriin esittäjä on myös Helsingissä asuva Ronja Tynnyrinen, joka tuo oripäiville itse omistamansa, Anu Ahon kasvattaman 3-vuotiaan FWB-oriin Courage To Change (i. Cornetino). Sen emä on Betina Beakley (Quite Easy – Maraton), joka voitti kenttäratsastuksen SM-kultaa Paavo Huttusen kanssa vuonna 2015.
Kenttähevosta halutaan myös pojasta, mutta oripäivillä sen on esiinnyttävä estehevosena.
”Aivan ihanaluonteinen, kaikkien käsiteltävissä. Nyt yksi 14-vuotias on sillä ratsastellut, kun itselläni on ollut selän kanssa ongelmia”, Tynnyrinen kertoo.
Hän kertoo, että kivasti liikkuva ja siivosti ja edustavasti esiintyvä ori on herättänyt huomiota.
”Kaiken suhteen ollaan kuitenkin jalat tiukasti maassa, ja innolla odotetaan, mitä 2026 oripäivät tuovat tullessaan ja miten Courage To Change siellä esiintyy. Kiinnostuneita tammanomistajia on jo löytynyt, mutta lopullinen kiinnostus luonnollisesti riippuu siitä, millaisen vaikutuksen ori tekee oripäivillä”, Tynnyrinen kertoo.
Harmittavasti moni odotetuista oriista ei tule Ypäjällä. Esimerkiksi Kaisu Västinsalo katsoi, että viime vuonna kirjatun Coldfly KNE:n pikkuveli Chaver KNE (Chacfly – Coverter I) ei ole oriainesta.
Myöskään Emma Mäentaustan 3-vuotias hannoveriin hyväksytty Excuse Me (Esmeraldo – Baloubet du Rouet) ei tule Ypäjälle.
”Se on saanut nyt vaan hengailla ja ottaa rennosti”, Mäentausta kertoo.
Myöskään viisivuotiaaksi kääntynyttä, tammamarkkinoilla suosittua FWB-ori Sir Sawyer Francisia ei nähdä oripäivillä, joten sen aika hyväksyttynä jalostusoriina päättyy toistaiseksi.
”Meillä oli syksyllä haasteita satuloiden kanssa ja nyt vasta päästy tekemään työtä, joka olisi pitänyt aloittaa jo lokakuussa. Hevosen ehdoilla mennään. Lisäksi keskitytään enemmän urheilupuolelle ja siitosuran jatko ei ole ollenkaan varmaa eikä prioriteetti”, omistaja Raisa Francis kertoo, eikä sulje ruunaamistakaan suunnitelmista kokonaan pois.
Samana vuonna Sir Sawyer Franciksen kanssa 3-vuotiaista oriista hyväksyttiin Maija Korpivaaran kouluori Bossanova Crystal (Bon Courage –De Niro). Korpivaara kertoo, että se on kuitenkin jouduttu lopettamaan parantumattoman loukkaantumisen takia.
Vuoden 2024 voittajaori Vivito de Halliers taas on jo kuusivuotias. Sekin on ollut pitkään loukkaantuneena, mutta nyt pikkuhiljaa kunnossa.
”Vähän on mietintä menossa sen kanssa. Katsotaan vähän, se on hirveän sympaattinen ja kiva hevonen”, Korpivaara sanoo.
Korpivaara itse kertoo jo jäähdyttelevänsä kasvattajana. Kun hän muutti Ranskasta Suomeen, hänellä oli reilut 20 hevosta, nyt enää seitsemän. Viimeinen varsa Didina Crystal syntyi viime vuonna Vivitosta ja omakasvatti De Niro -tammasta.
Myös hevostilaansa Karjalohjalla hän on myymässä.
”Jossain vaiheessa täytyy hellittää”, hän sanoo.
”Mutta ilolla olen katsonut, että uusia kasvattajia on tulossa. Toivotaan heille menestystä!”