• ”Anninasta näki jo lapsena, että hän menee pitkälle” – valmentaja Petra Hackman kertoo MM-ratsastajan poikkeuksellisen ammattimaisesta asenteesta

    Kun esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailut ratsastetaan tällä viikolla, aikoo kirkkonummelainen ratsastuksenopettaja Petra Hackman järjestää kotonaan kisastudion, jossa hurrataan erityisesti Annina Nordströmille.
    Tilaajalle
    Annina Nordström ja Carinetta kilpailivat Ainossa vuonna 2017.
    Annina Nordström ja Carinetta kilpailivat Ainossa vuonna 2017. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    19.8.202607:00
    Miia Lahtinen

    Petra Hackman on ratsastuksen ammattilainen, joka luopui oman Hästbacka-tallin pitämisestä muutama vuosi sitten. Hackman on ehtinyt uransa aikana ohjata satoja lapsia ja nuoria uransa alkutaipaleella. Kaikkein pisimmälle on mennyt Annina Nordström, joka ratsastaa Aachenissa MM-kilpailuissa.

    ”Anninan kanssa aloitettiin, kun hän oli 13-vuotias, ja perheellä oli yksi yhteinen hevonen”, Hackman kertoo.

    Kun Annina vähän myöhemmin sai oman hevosen, se muutti Hackmanin tallille Evitskogiin Kirkkonummelle.

    ”Anninan kohdalla mä olen aina tiennyt, että hän menee pitkälle”, Hackman sanoo.

    Yhteydessä ollaan yhä, ja Nordström on ostanutkin yhden Hackmanin kasvattaman ratsun.

    ”On turha ajaa formula-autolla maitokauppaan.”

    Petra Hackman

    Nordströmillä oli tietysti hyvät mahdollisuudet harrastaa ja kilpailla, mutta niin on ollut monella muullakin. Hackman sanoo, että Nordströmissä merkillepantavaa oli pienestä pitäen päättäväisyys, periksiantamattomuus ja kova halu tehdä töitä.

    ”Hän oli sellainen oppilas, jolle ei koskaan tarvinnut huomauttaa, että treenaa vähän enemmän. Teinivuosinakin hevoset olivat aina ykkösjuttu”, Hackman sanoo.

    Hän oli mukana myös etsimässä Nordströmille sopivia hevosia. Siinä ajatus oli, että etsitään oikea hevonen oikeaan paikkaan ja hevonen vaihdetaan sitten, kun on sen aika.

    ”On turha ajaa formula-autolla maitokauppaan. Jos ratsastaja tarvitsee hyvän hevosen metrin ja kympin luokkiin, hän ei tarvitse 150-tason hevosta”, Hackman sanoo.

    Hevosen pitää tuoda itseluottamusta ja antaa virheitä anteeksi, mutta jos ratsastuksella ja lähestymisellä ei ole mitään väliä, vaan hevonen korjaa aina, ei ratsastaja opi kunnolla.

    Hyvin herkän ja lahjakkaan hevosen kanssa taas menee helposti monta vuotta siihen, että toimiva yhteistyö löytyy.

    Se oli opettajalle selvää alusta asti, että Nordströmistä tulee esteratsastaja.

    ”Hän selkeästi tykkää vauhdista, ja hän oli nopeasoluinen, nopea päätöksentekijä ja hänellä oli nopeat refleksit. Vaikka hän kävi aina kouluratsastustunneillakin, en koskaan ajatellut, että kouluratsastus kilpailemisena alkaisi kiinnostaa häntä”, Hackman kertoo.

    Petra Hackman ja FWB-tamma IST Princess Arwen.
    Petra Hackman ja FWB-tamma IST Princess Arwen. Kuva: Petra Hackmanin arkisto

    Hän itse oli silloin ja on yhä monipuolisuuden kannattaja.

    ”Kotiseuran kilpailuissa laitettiin kouluratsastajat ristikkoluokkaan ja esteratsastajien piti tehdä kouluohjelmia. Kouluratsastajat tarvitsevat tasapainoa, eikä kukaan onnistu esteratsastajana, jos ei ole hyvää perusratsastuksen taitoa”, Hackman muistuttaa.

    Hän näkee, että Nordströmin nopeus on sitä lahjakkuutta, mitä esteratsastuksessa tarvitaan, mutta todellinen ammattimaisuus on rakentunut sen päälle töitä tekemällä.

    ”Esteratsastus vaatii lahjoja ja rohkeutta ja kaikkea sellaista, mutta ennen muuta nostan Anninalle hattua siitä, että hän on todella, todella ahkera treenaaja. Tämä on pitkän työn tulos”, Hackman sanoo.

    Petra Hackman kuvasi itsensä Ratsastuskeskus Ainossa.
    Petra Hackman kuvasi itsensä Ratsastuskeskus Ainossa. Kuva: Petra Hackman

    Asiaan kuuluu myös se, että vanha valmentaja päästää irti ja lähettää valmennettavansa maailmalle.

    ”Näin se täytyy tehdä, jokainen valmentaa omaa tasoaan. En itse olen hypännyt 140-ratoja enempää”, Hackman selittää.

    Valmennusshoppailu, eli tunnin ottaminen ensin yhdeltä ja sitten taas toiselta valmentajalta, ei vie eteenpäin. Sen sijaan osaaminen rakentuu tutustumalla kunnolla useampien valmentajien systeemeihin.

    ”Jos on yksi, kaksi, kolme vuotta eri valmentajilla, jokaiselta varmasti oppii jotain. Jokainen huippuratsastaja on eri valmentajiensa tulos”, Hackman sanoo.

    Samalla Hackman muistuttaa, että hevosurheilu on haavoittuvainen laji. Siksi on äärimmäisen hienoa, että Nordström on päässyt sinne, missä hän tällä viikolla on.

    ”On mahtava tilanne, että hevonen on kunnossa ja hän pääsee starttaamaan”, vanha opettaja hehkuttaa.

    Hän aikoo kutsua kotiin television ääreen vanhoja ystäviä, joiden kanssa katsotaan kilpailuita.

    ”Toivotaan, että menee hyvin. Ja että seuraaviin isoihin kisoihin saadaan lisää suomalaisia osanottajia. Meillä on nyt paljon suomalaisia maailmalla”, Hackman iloitsee.

    Lisää aiheesta
    • Annina Nordström kertoo, että viime vuoden EM-kilpailuihin verrattuna Fuzhou on vieläkin paremmassa iskussa. ”Ensimmäiseen osakilpailuun lähdetään tekemään reipasta aikaa, muttei mitään ihan villiä.”

      Ratsastus | Annina Nordström ja Fuzhou valmiina isoille esteille: ”Hevonen on entistä parempi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    esteratsastus
    MM-kilpailu
    ratsastus
    Petra Hackman
    Annina Nordström
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle