• Kyra Kyrklund korostaa tradition tärkeyttä, mutta ajassa on silti pysyttävä – ”Minun oppilaani ovat olleet vähän kuin minun lapsiani, ja heidän oppilaansa ovat vähän kuin lapsenlapsiani”

    Kyra Kyrklund on jättänyt lähtemättömän jälkensä suomalaiseen ratsastusurheiluun paitsi itse urheilijana, myös, ja ehkä ennen kaikkea, perintönsä kautta.
    Tilaajalle
    Kyra Kyrklund valmentaa Stella Hagelstamia Ruskeasuolla keväällä 2012.
    Kyra Kyrklund valmentaa Stella Hagelstamia Ruskeasuolla keväällä 2012. Kuva: Sonja Holma / SRL
    MT Hevoset|Ratsastus
    21.1.202312:00
    Ville Toivonen

    Kyrklundilta saamaansa oppia jatkavat ja jakavat Suomessa muun muassa Janne Bergh, Marko Björs, Kikko Kalliokoski sekä Heidi Svanborg.

    ”Minun oppilaani ovat olleet vähän kuin minun lapsiani, ja heidän oppilaansa ovat vähän kuin lapsenlapsiani”, Kyra Kyrklund muotoilee hymyillen.

    Perinteisesti puhutaan hevosmiestaidosta, joka on suurelta osin myötäsyntyinen ominaisuus. Synnynnäinen lahjakkuus ei kuitenkaan yksin auta kovin pitkälle.

    ”Tämä on tradition siirtämistä. Yksi ihmiselämä ei riitä siihen, että oppisi kaiken hevosesta. Jos katson, keneltä minä olen oppinut, tiedän myös sen tradition, keneltä he ovat oppia saaneet”, Kyrklund kuvailee.

    ”On mielenkiintoista ajatella, kuinka paljon vanhat hevosihmiset tiesivät hevosista, vaikka heillä ei ollut käytössään sitä tiedettä mitä nykypäivänä on. Kreikkalainen Xenofon kirjoitti jo ennen ajanlaskun alkua hevostaidosta kirjan, joka monelta osin pätee tänäkin päivänä, ja se on se juttu.”

    Suhtautuminen hevoseen ja myös valmentamiseen ovat muuttuneet hurjasti Kyra Kyrklundin pitkän uran aikana.

    ”Kun olin nuori, moni vielä ajatteli, että hevonen on tyhmä ja se pitää pakottaa tekemään sitä mitä pyydetään. Mutta mitä enemmän teen niiden kanssa, sitä enemmän huomaan, että jos pystyt selittämään niille, mitä haluat, ne muistavat sen. Ja ne muistavat sen myös seuraavana päivänä. Joka päivä ne yrittävät tehdä parhaansa, ja se on paremmin kuin monella ihmisellä.”

    Kyrklund muistuttaa suhtautumisen eläimiin muuttuneen ylipäätään yhteiskunnassa.

    ”Paljon puhutaan sosiaalisesta lisenssistä, ja muutoksessa täytyy pysyä mukana”, hän painottaa.

    ”Nykyään monella ei ole mitään tekemistä eläinten kanssa, ja he saattavat luulla hevosen ajattelevan samalla tavalla kuin ihminen ajattelee, vaikka ne ovat eläimiä. Meidän täytyy pystyä selittämään ja kertomaan heille, mitä me teemme ja miksi.”

    Lisää aiheesta
    • Kyra Kyrklund piipahti viime viikolla Suomessa juhlistamassa valintaansa urheilun hall of fameen.

      Ratsastus | Kuningatar Kyra ja hänen pitkä perintönsä ‒ ”On ihmeellistä, että monet tunnistavat Suomessa vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kyra Kyrklund
    ratsastus
    hevonen
    perinne
    valmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle