
Kymberly McCaslin-Reedin nimi on viime aikoina putkahtanut esille ravitulosten yhteydessä. Hänen omistamansa ja Terho Rautiaisen valmentama Suven Santtu saavutti uransa arvokkaimman voiton kesäkuun alussa Killerillä nousijadivisioonasta.
Uransa 21 startista yhdeksän voittoa napannut kuusivuotias Suven Santtu on tyypillinen suomenhevosori hyvässä ja pahassa. Raisu evarttilainen oripoika ei ole valmentajansa mukaan kaikkein helpoin tapaus. Kaikeksi onneksi kovien otteiden rinnalla nähdään hyviä kilpailusuorituksia.
Suven Santtu ei ole McCaslin-Reedin ja hänen miehensä Kimmo Ikosen oma kasvatti, vaan se hankittiin raskaan vastoinkäymisen jälkeen vuonna 2020.
”Teetimme varsan Evartista, mutta menetimme sen ja melkein sen emän Stellarinkin, joka oli siinä vaiheessa ainoa emätammamme. Stellari oli selvittyään masentuneen oloinen, ja mekin surimme kuukausia.”
”Kun Suven Santtu tuli myyntiin puolivuotiaana, olin sitä mieltä, että siitä olisi iloa Stellarille. Pyysin Kimmoa soittamaan omistajalle, ja hän soitti, vaikka oli ideaa vastaan. Nyt häneltä voi kysyä, onko hän tyytyväisempi”, McCaslin-Reed viittaa Suven Santun menestykseen kaviouralla pilke silmäkulmassa.
Terho Rautiaisen tallissa on tällä hetkellä kolme Kymberly McCaslin-Reedin omistamaa hevosta. Yhteistyö alkoi, kun Jussi Suominen kertoi polviongelmista kärsineen hevosen tarvitsevan vesikävelyä, jota Rautiainen voisi tarjota.
”Ajan myötä Terholle ja Suven Santulle kehittyi työkaveruus, vaikkei Santtu ole hevonen helpoimmasta päästä. Mutta en ole halunnut ruunata Santtua, eikä Terhokaan pitänyt sitä pakollisena. Terholla on todellista vanhan liiton hevosmiestaitoa”, McCaslin-Reed kehuu.
Suomenhevosen monikäyttöisyyden ansiosta vasta aika näyttää, mikä on McCaslin-Reedin ja Ikosen kasvattamien hevosten elämäntehtävä.
”Ne voivat mennä ravikäyttöön tai ratsastukseen tai minne tahansa. Kun hevonen löytää tarkoituksensa, se rakastaa sitä, mitä se tekee. Kuten Stellari nyt 25-vuotiaana on ylpeä roolistaan tallin vanhimpana hevosena. Se on niin tärkeä muille hevosille.”