

Eläinlääkäri Petra Huhti kasvattaa Saharan ravitallilla Keuruun Haapamäellä ravihevosia miehensä Oskari Mäenpään kanssa. Huhti painottaa hoidossa erityisesti maitovarsojen voinnin seuraamisen ja niiden hoitamisen tärkeyttä.
Tänä vuonna tallilla syntyy 11 varsaa, joista yhdeksän omia. Seitsemän varsaa on jo syntynyt ja muutamaa vielä odotellaan.
Huhti kertoo, että talvi on ollut taas rankka, kun hän on Mäenpään kanssa hoitanut kaksistaan tallin 40 hevosta. Vapaapäivä emännällä oli viimeksi toissa tammikuussa käsileikkauksen jälkeen.
Nyt alkaneella siitoskaudella siemennettäviä tammoja on ohjattu myös muualle, mutta pakasteoriiden välitys on yhä isollaan, niitä on puolen sataa nimeä. Elävää oria Saharaan ei pitänyt alun perin tulla, mutta nyt talliin on saatu italialainen Traders (Ready Cash). Ranskalais-amerikkalaisen suvun edustaja hyväksyttiin äskettäin Teivossa yksityistarkastuksessa.
Huhti kertoo, että hänellä on oria kohtaan iso arvostus: sillä on 1,4 miljoonaa juostua rahaa, kaksi maailmanennätystä ja Bold Eaglen päänahka, joka tuli Tradersin ollessa neljä ja kilpakumppaniaan vuoden nuorempi.
”On upea hevonen”, Huhti sanoo.
Hän valottaa, että jälkeläisnäytön repaleisuus johtuu siitä, että oriin ranskalainen kasvattaja on laittanut sen aikanaan Italian rekisteriin. Nyt varsoja on pieniä määriä pitkin maailmaa, ja isoin ikäluokka kääntyi 3-vuotiaaksi.
Huhti muistuttaa olevansa pinttynyt Ready Cashin fani. Jo kuollut siitosjätti oli Euroopan johtava isäori vuosien ajan. Sen jälkeläisiä on muun muassa Huhtin oma kasvatti Sahara Jaeburn, joka voitti Kriteriumin ja on pärjännyt myös Ranskassa.

Samalla omaa kasvatustoimintaa on tarkoitus vähän supistaa, kun markkinat eivät ole parhaimmillaan. Viime vuonna varsahuutokaupasta neljä varsaa tuli takaisin kotiin.
”Kyllä me tänäkin keväänä siemennetään, mutta olisi järkevää pienentää”, Huhti miettii.
Siitostammoja on 12, ja ne ovat niin hyviä, että niistä ei malttaisi luopua.
Varsojakin jää eri syistä. Esimerkiksi viimekesäinen tammavarsa suoraan Ready Cashista on sellainen, joka halutaan pitää myös myöhemmin itsellä siitoksessa.
Toinen, jota ei myydä, taas on puoliviallinen orivarsa, joka syntyi virheasennossa, mikä vaikutti sen yhteen jalkaan. Pikkuori kuljetettiin heti pienenä kuviin ja hoitoon auton takaluukussa. Klinikalla paranemista lupailtiin varovaisesti, mutta hoidosta ja kengityksistä huolimatta Huhti ei ole ihan tyytyväinen.
”Ei tämä aina ole niin palkitsevaa. Ja tietenkin se on pihaton kivoin varsa”, hän sanoo.
Omien ajohevosten opettaminen ja valmentaminen kyllä etenevät mallikkaasti, mutta ei aivan sillä intensiteetillä, mikä olisi tavoitteena.
”Kun tässä kaksi ihmistä tekee viiden työt”, Huhti sanoo.
Varsat ovat kevään ilo, mutta nekin teettävät paljon työtä, kun kaikki tehdään tarkasti.
”Sehän on tämän työn palkinto, ne naperot ovat aika ihania. Mutta on niistä iso huolikin”, Huhti sanoo.

Hän pitää erittäin tärkeänä, että varsan ja tamman kanssa mikään ei menisi pieleen, mihin vain voi vaikuttaa. Kaikkein tärkeimpänä asiana hän pitää vasta-aineita. Ne pitää aina tutkia pikkuvarsasta vasta-ainetestillä, ja jos ne eivät ole tarpeeksi korkeat, varsalle pitää antaa plasmaa.
”Jos vasta-aineet eivät ole hyvät, se näkyy pitkälle, jopa loppuelämän ajan”, Huhti huomauttaa.
Vasta-aineisiin vaikuttaa myös emän ruokinta tiineysajan lopussa. Normaalin hyvän ruokinnan lisäksi siitostammoille annetaan Saharassa luonnollista E-vitamiinia ja lopputiineydessä desistä kahteen desiin päivässä kuorittuja auringonkukansiemeniä. Tutkimusten mukaan ne parantavat alun maidon vasta-aineita.
Varsojen virkeyttä pitää seurata, ja pienikin vaisuus kannattaa laittaa merkille. Hyvä apu tässä on varsojen lämmön seuraaminen päivittäin. Sen ansiosta mahdolliseen sairastumiseen osataan reagoida hyvissä ajoin. Lämpö mitataan välillä takapuolesta, mutta Saharan varsoilla on nykyään myös ihon alla lämpösiru, jonka kautta lämmön saa lukijalla erittäin helposti.
”Jos lämpöä ei mittaa, saattaa varsalla olla viikon ajan ollut 40 asteen kuume, ja se on sitten iso, iso ongelma”, Huhti sanoo.

Varsojen ulkoiluttamisessa alkuvaiheessa hän peräänkuuluttaa varovaisuutta.
”Varsalle liike ei ole lääke, vaan lepo”, hän painottaa.
Varsat eivät saa väsyä ulkoillessaan, ja erityisen varovainen pitää olla, jos niillä on jonkinlaisia jalkojen virheasentoja. Liika rasitus alkuvaiheessa pahentaa jalkojen ongelmia. Huhti harmittelee, että usein ihmiset haluavat pitää pikkuvarsoja paljon ulkona, vaikka toisin kuin vanhemmilla hevosilla, varsoilla moni vika pahenee liikkeessä.
Myös tarhan pohjan tulee olla tiivis. Saharan varsatarhat ovat käytössä vain pikkuvarsoilla ja niiden pohja on pitävää hiekkaa. Tilakin on pieni, etteivät paineissaan olevat tammat pääse vauhtiin, joka olisi liikaa varsoille. Pikkuvarsat ulkoilevat tähän aikaan vuodesta yhdestä kahteen tuntia päivässä, joskus kaksi kertaa päivässä.
”Ei se varsojen kasvatus ihan huoletonta ole.”
Huhti ei koskaan jätä varsoja yöksi ulos laitumelle, ennen kuin ne ovat kuusiviikkoisia. Vasta silloin ne ovat tarpeeksi vahvoja laidunelämän rasituksiin. Jos esimerkiksi ötökät kävelyttävät emiä kaiken yötä, eivät varsat saa tarpeeksi lepoa.
Huhti pitääkin siitä, että varsat syntyvät ajoissa keväällä, jolloin ei tule kiusaustakaan jättää niitä vain laitumelle. Myös käsittelyyn oppiminen tulee silloin luonnostaan.
Varsojen pieniinkin ontumisiin hän neuvoo reagoimaan erittäin nopeasti, sillä ne saattavat olla merkki infektiosta tai verenmyrkytyksestä.
Myös varsojen navat hän huomioi aina. Niitä seurataan tarkkaan ja niihin käytetään kuivattavaa napasuihketta
”Ei se varsojen kasvatus ihan huoletonta ole”, Huhti muistuttaa.