

Ensi maanantaina Mikkelin T5-pelin neljännessä kohteessa starttaava Leader Brodde siirtyi Matti Nisoselta Kimmo Kärkkäisen valmennukseen.
”Ruuna tuli meille Hiltulanlahteen kunnes Matti tulee takaisin Suomeen. Eli parisen kuukautta se varmaan ehtii olla tässä. Sille oli kai vähän huonosti sarjoja Ruotsissa tarjolla. Päättivät lähettää hevosen jo nyt Suomeen.”
Tuomas Pakkanen hyppää yhdeksän vuotiaan ruunan rattaille Mikkelissä. Uusi valmentaja halusi kuskiksi hevosella aiemminkin ajaneen Tuomas Pakkasen.
”Hevonen tuli vasta tänään meille. En ehdi viikossa tutustua hevoseen kovin hyvin. Parempi antaa Tuomaksen ajaa hevosella. Luulisi sen saavan sisäradalta hyvän juoksun. Starttiin tullaan Matin valmennuspohjilla.”
Kuopion eteläpuolella tallia pitävällä Kimmo Kärkkäisellä on ollut kuluvana talvena pitkästä aikaa enemmän hevosia valmennuksessa. Valmennuslistalla on Leader Brodden myötä kahdeksan hevosta.
”Lisäksi meillä on jokunen opetettava varsa. Talli on tällä hetkellä täynnä. Käyn edelleen kengittämässä aika paljon iltaisin. Talven aikana on saanut tehdä töitä vähän liiaksikin. Hyvähän se tietysti on, että töitä riittää”, naurahtaa Kimmo Kärkkäinen.

Kimmo Kärkkäisen valikoituminen Leader Brodden valmentajaksi ei ollut yllätys. Kärkkäisen perhe on tehnyt Vidgrénin perheen kanssa yhteistyötä lähemmäs 40 vuoden ajan. Ensin Unto-isä Einari Vidgrénin kanssa ja nykyisin perheen nuorempi polvi jatkaa yhteistyötä.
”Leader Brodden lisäksi on muutama Vidgrénien omistama nuorempi hevonen ajossa. Siirtyvät kohtapuoleen taas Matille Vieremälle valmistautumaan kilpailu-uraan. Vidgrenien kanssa on ollut aina helppoa tehdä yhteistyötä.”
76 vuotta keväällä täyttävä Unto Kärkkäinen on edelleen aktiivisesti tallin arjessa mukana. Hänen osamistamansa BWT Gaia on menestynyt alkuvuodesta mukavasti. Viime lauantaina tamma sijoittui viidenneksi Joensuun T75-kierrroksella. Kimmo Kärkkäinen ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen tamman esitykseen.

”Vähän enemmän odotin hevoselta. Asiallisestihan se on mennyt muuten. Isälle tehtiin vuosi sitten pallonlaajennuksia reisiin. Kävely sujuu operaation jälkeen paljon paremmin. Hän ajaa pari hevosta päivittäin. Eihän ilmankaan hevosia osaisi varmaan olla.”