Sonja Lesch valittiin Ratsastajainliiton puheenjohtajaksi elokuun lopussa. Puheenjohtajana Lesch haluaa olla lähellä kenttää ja tuoda asiat avoimesti esiin. Hän ei halua pönöttää tai rakentaa omaa uraa, vaan olla jäsenistön palveluksessa ja muuttaa vanhan järjestön vinoon kasvanutta toimintakulttuuria.
Kahden teini-ikäisen lapsen äidin kalenteri on nyt täpötäynnä. Työkseen Lesch on jo pitkään toiminut Non Fighting Generation -yhdistyksessä.
Hän huolehtii osittain yhdistyksen byrokratiasta, mutta tekee pääasiassa asiakastyötä väkivaltaisten nuorten parissa. Asiakassuhteet ovat pitkiä, ja toiminta on ollut vaikuttavaa.
”Kaikkea täytyy hoitaa tunnollisesti, eikä ohjattavia saa työntää syrjään. Nuorilla, joilla on paljon haasteita, jo luoton saaminen aikuisiin vie paljon aikaa”, Lesch miettii.
”Samaa luottamusta toimintaan haluan lähteä rakentamaan myös liitossa”, hän sanoo.
SRL:n puheenjohtajan ensimmäistä kansainvälistä tehtävää varten Lesch otti palkatonta vapaata, ja työpaikkansa STEA-avustusta hän laati toissa sunnuntain.
Satulaankin on silti ehdittävä. Lesch ratsastaa säännöllisesti omaa grand prix -tasolle nousevaa tammaa Kom Snowwhite ja ystävän ratsastuskoulusta ostamaa lipizzaa, jolle Lesch on opettanut kouluratsastuksen vaikeimpia asioita.
”Ne ovat hyvä yhdistelmä: toisella on valtava liike, toisella luontainen kyky koota”, Lesch sanoo hevosista.
Lesch on toiminut viime vuodet Helsingin Ratsastajien ja Kouluratsastuksen Kannatusyhdistyksen puheenjohtajana, mutta niistä tehtävistä hän luopuu vuodenvaihteessa.
”Ei ole sopivaa, että SRL:n puheenjohtaja edustaisi yhtä lajia tai seuraa, eikä se olisi ajankäytöllisestikään mahdollista”, hän sanoo.
Ratsastuksen seuratyöhön Lesch lähti aikanaan yksinhuoltajaäitinsä mukana, pussittamalla karamelleja kisabuffettiin.
”Kymmenvuotiaana olin jo sihteerinä seurakisoissa. Siihen aikaan lapset osasivat kirjoittaa käsin”, hän sanoo ja nauraa.
Perheellä oli ensin suomenhevonen, sittemmin tuli kouluponi, jonka kanssa pääsi kilpailemaan kansallisella tasolla. Sen kummempaan kilpauraan ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia.
”Kaikkea ei voi elämässä saada, mutta on etuoikeus jo päästä harrastamaan ratsastusta”, Lesch kuittaa.
Aikuisiällä hän palasi kouluradoille, mutta tänä kesänä hän ei ole ehtinyt kilpailemaan. Hevosautokin on lainattu esteratsastaja Sani Illille.
”En halua kuulostaa Jeesukselta, mutta on paljon hienompaa, että nuoriso pääsee kilpailemaan kuin minä itse”, hän sanoo.
”Ratsastuskoulujen ja talliyrittäjien eteen on tehtävä kaikki voitava.”
Puheenjohtajana Lesch haluaa nostaa kilparatsastusta ja huolehtia myös koko harrastamisen toimintaedellytyksistä. Ratsastus kohentaa mielenterveyttä, on osa luontosuhdetta ja antaa sisältöä elämään.
”Tämä on äärimmäisen monelle henkilölle mielettömän tärkeä osa elämää. Ratsastus on yhä tyttöjen suosituin laji, mutta silti tämä on yhteiskunnallisesti väheksytty laji”, Lesch huudahtaa.
Tällä hetkellä iso huoli on se, että ratsastuskoulujen määrä on vähentynyt viime vuosien aikana melkein neljänneksellä.
”Jos meillä ei ole ratsastuskouluja, ei ole uusia harrastajia, nykyisiä harrastajia, ei kilparatsastajia, ei ketään. Ratsastuskoulujen ja talliyrittäjien eteen on tehtävä kaikki voitava”, Lesch sanoo.
Ihmisen oikeutta ratsastaa ja pitää hevosia hän tietenkin puolustaa.
”Mutta se oikeus meidän on päivittäin lunastettava. Toiminnan on oltava kadunmiehen näkökulmasta hyväksyttävää”, hän linjaa.
Isojen kysymysten lisäksi mietittävänä on käytännön murheita. Koko liiton kuusihenkinen hallitus on vaihtunut, ja uuden toiminnanjohtajan haku alkaa pian. Kuluneen vuoden aikana budjetti on ylittynyt ja liiton arvioidaan tekevän jopa 300 000 euron tappion.
Lesch näkee, että talouden suhteen pärjätään kyllä, kunhan kurssi saadaan käännettyä. Nykyiseltä hyvin oppineelta hallitukselta hän odottaa paljon.
”Asiat ovat hyvin, jos koen olevani huoneen tyhmin. Ja kanssani saa olla eri mieltä. Keskustellaan, ja löydetään kompromissi”, hän linjaa.
