• Lutfi Kolgjini palasi valmentajaksi – tavoittelee viidettä Hugo Åbergs Memorialin voittoa

    Lutfi Kolgjini palasi valmentajaksi vajaa vuosi sitten. Tiistai-iltana hänen valmentamansa Barack Face tavoittelee arvovoittoa kotiradan Jägersron Hugo Åbergs Memorialista.
    Tilaajalle
    Adrian ja Lutfi Kolgjini Tingsrydin voittajaseremonioissa toukokuussa. Jägersrossa Barack Facen rattailla nähdään Dante Kolgjini.
    Adrian ja Lutfi Kolgjini Tingsrydin voittajaseremonioissa toukokuussa. Jägersrossa Barack Facen rattailla nähdään Dante Kolgjini. Kuva: Mikael Rosenquist / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    28.7.202613:30
    Kaj Närhinen

    Lutfi Kolgjini on yksi ruotsalaisen raviurheilun viime vuosikymmenten suurimmista hahmoista. Kosovosta kouluikäisenä Ruotsiin muuttanut Kolgjini nousi suuren raviyleisön tietoisuuteen viimeistään Viking Kronoksen kanssa 1990-luvun lopulla.

    Vaikka Italiassa syntyneen oriin kilpaura jäi lyhyeksi, on Viking Kronoksella ollut todella suuri merkitys lämminverijalostukseen siitosoriina.

    Tänä vuonna 68 vuotta täyttävä Kolgjini on voittanut valmentajana yli 3000 ja ohjastajana yli 2000 lähtöä.

    Vajaat 10 vuotta sitten isä-Kolgjini siirsi valmennustoimintansa pojilleen Adrian ja Dante Kolgjinille.

    Lutfi Kolgjini keskitti sukupolvenvaihdoksen jälleen tarmonsa perheen valmennustilan hoitamiseen sekä hevoskasvatukseen. Kolgjinin perheen valmennustila sijaitsee lähellä Malmötä. Tilalla asustaa yli sata kilpahevosta sekä suuri määrä siitostammoja ja varsoja.

    ”Minusta oli oikea liike antaa jälkikasvun ottaa vastuu hommasta. Olen ollut mukana koko ajan tilan arjessa vahvasti, mutta minun ei tarvitse enää kiertää raveissa useamman kerran viikossa”, Lutfi Kolgjini aloittaa.

    Lutfi Kolgjini on voittanut valmentajana Hugo Åbergs Memorialin neljästi. Kuvassa Kolgjini Lavec Kronoksen kanssa vuoden 2010 voiton seremonioissa.
    Lutfi Kolgjini on voittanut valmentajana Hugo Åbergs Memorialin neljästi. Kuvassa Kolgjini Lavec Kronoksen kanssa vuoden 2010 voiton seremonioissa. Kuva: TR Bild

    Vajaa pari vuotta sitten Lutfi Kolgjini palasi kuitenkin vastuuvalmentajaksi. Tällä hetkellä valmennuslistalta on 16 hevosta. Isä-Kolgjini väittää palanneensa valmentajaksi puhtaasti harrastusmielessä, ja suhtautuu paluuseen osittain pilke silmäkulmassa.

    ”Aika alkoi käydä pitkäksi eläkkeellä, ja hevosten valmentaminen on todella mielekästä hommaa. Pojat pyörittävät omaa toimintaansa. Minä valmennan omia hevosiani amatöörilisenssillä. Kyse ei ole missään nimessä laajamittaisemmasta toiminnasta. Kilpaa en aio enää ajaa”, Lutfi Koljgini vakuuttaa.

    Tiistai-iltana Lutfi Kolgjinin valmentama Barack Face on mukana kotiradalla ajettavassa Hugo Åbergs Memorialissa. Seitsemänvuotias ori kilpaili muutama vuosi sitten ikäluokkalähdöissä hienolla menestyksellä.

    Nelivuotiaana Barack Face voitti Adrian Kolgjinin valmennuksesta UET GP:n ja sijoittui toiseksi Ruotsin Derbyssä Jovialityn jälkeen.

    Viisivuotiskaudella Barack Face voitti kauden aluksi Copenhagen Cupin, mutta sen jälkeen menestys hiipui. Reilu vuosi sitten Kolgjinin perhe ilmoitti oriin uran olevan ohi. Barack Face keskittyisi ainoastaan siitosoriina toimimiseen.

    Viking Kronos on yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä siitosoreista.
    Viking Kronos on yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä siitosoreista. Kuva: THOMAS BLOMQVIST / TR BILD

    Tänä keväänä Barack Face ilmaantui kuitenkin Lutfi Kolgjinin valmennuslistalle. Hän halusi antaa kasvatilleen uuden mahdollisuuden kilpahevosena.

    ”Oriin vaisujen kilpailusuoritusten syyksi paljastui keuhkoissa ollut tulehdus. Hoidot kestivät pitkään, mutta lopulta se sai terveen paperit. Ajattelin omaksi huvikseni alkaa ajelemaan oriilla kotona. Siitä sitten edettiin starttiin viime keväänä.”

    Barack Face on toiminut tällä kaudella myös siitosoriina. Se sai noin 50 tammaa.

    ”Olen ihan tyytyväinen tammamäärään. Nyt siitoskausi on ohitse, ja keskitytään kilpahevosena toimimiseen sataprosenttisesti.”

    Tällä kaudella Barack Face on kilpaillut viidesti. Ori voitti toukokuussa Tingsrydin mailin radalla ajetun kultadivisioonan. Voitto oikeutti Elitloppet-paikkaan, mutta Lutfi Kolgjini kieltäytyi Solvallan suurkilpailusta.

    Viimeisimmässä kilpailussaan Årjängissä Barack Face jäi kaikki voimat tallella kiinni. Valmentaja oli tyytyväinen neljänteen sijaan päättyneeseen esitykseen.

    ”Se meni kaikki voimat tallella 09,7-tuloksen. Oli itsestäänselvyys vastata myönteisesti Hugo Åbergs Memorial -kutsuun.”

    Dante Kolgjinin ohjastama Barack Face kiihdyttää 1 609 000 kruuunun ykköspalkinnolla ajettavaan Hugo Åbergs Memorialiin neljänneltä radalta.

    Sisäpuolelta suuntaa kisaan Adrian Kolgjinin Luke the Spook. Elitloppetissa huiman ME-tuloksen 07,1a juossut Daniel Redénin Allegiant sai sisäradan lähtöpaikan.

    Lutfi Kolgjini toivoo Barack Facen ulkopuolelta lähtevän Mats Djusen Mellby Jinxin riistävän johtopaikan Allegiantilta.

    ”Me ottaisimme mielellään Barack Facella paikan johtohevosen ulkopuolelta. Lähdön luonne muuttuisi aika lailla, mikäli Allegiant jäisi sisäradalle. Jatketaan ihan samoilla varusteilla ja balanssilla Barack Facen kanssa”, Lutfi Kolgjini analysoi juoksunkulkua.

    Barack Face voitti Eurooppaderbyn Solvallassa vajaat kolme vuotta sitten.
    Barack Face voitti Eurooppaderbyn Solvallassa vajaat kolme vuotta sitten. Kuva: Lars Jakobsso / TR Bild

    Dante Kolgjini ajaa ensimmäistä kertaa Barack Facea kilpailutilanteessa. Isä-Kolgjini uskoo jälkikasvun menestykseen tiistain lähdössä.

    ”En ole missään nimessä yllättynyt, jos Barack Face on mukana kärkikamppailussa. Olisihan se todella hienoa, mikäli Adrianinkin hevonen olisi korkealla tuloksissa. Kumpikin pojista ajaa kilpaa kotiradan suurkisassa. Sitä tunnetta on vaikeaa kuvailla vanhempana”, Lutfi Kolgjini tunnelmoi.

    Hugo Åbergs Memorialin jälkeen Barack Facea ei näillä näkymin nähdä kilparadoilla vähään aikaan. Lutfi Kolgjini tähtää suojatillaan Vincennesin talvimeetingiin.

    ”Aletaan tiistai-illan startin jälkeen valmistautumaan Pariisin talveen. Barack Facella on kuitenkin vain reilut 30 starttia urallaan. Toiveissa olisi ajaa vielä parisen vuotta kilpaa.”

    Vaikka Lutfi Kolgjini on innoissaan kotiradan suurkilpailusta, vetävät ruotsalaisen raviurheilun tulevaisuuden näkymät mielen matalaksi. Hän aikoo syksyn aikana supistaa kasvatustoimintaa rajusti. Tällä hetkellä Kolgjini omistaa vajaat 50 siitostammaa.

    Lutfi Kolgjini palasi valmennuksen pariin vajaa pari vuotta sitten.
    Lutfi Kolgjini palasi valmennuksen pariin vajaa pari vuotta sitten. Kuva: Ville Toivonen

    ”Myyn suurimman osan tammoista pois. Jätän itselleni tusinan verran tammoja. En saa myytyä varsojani oikeaan hintaan. Tulevaisuudessa aion kasvattaa hevosia poikien valmennustoimintaa varten. Minun rahani eivät riitä kattamaan kasvatustoimintamme tappioita vuodesta toiseen.”

    Lutfi Kolgjini toivoo vuoden 2028 aikana käyttöön otettavan Jägersron uuden radan tuovan kaivatun piristysruiskeen ruotsalaiselle raviurheilulle. Jägersron uusi kavioura tulee olemaan 1400 metrin pituinen.

    Uudella radalla tullaan myös käyttämään perinteisen volttaustavan sijaan samankaltaista järjestelmää kuin Vincennesissä. Lutfi Kolgjinilla on selvä käsitys uuden radan merkityksestä ruotsalaiselle raviurheilulle.

    ”1000 metrin radoilla lähtöradoilla on ihan liian iso merkitys. Autolähdöissä uloimmilta lähtöradoilta homma on tuhoon tuomittu jo etukäteen. Lisäksi 1000 metrin radoilla lähdöt ovat nykyisellään ihan liian tylsiä. Toivotaan Jägersron uuden radan tuovan uudenlaista jännitystä ja mielenkiintoa raviurheilua kohtaan.”

    Hugo Åbergs Memorial 2026, 1609 metriä

    1. Allegiant - Örjan Kihlström (valmentaja Daniel Redén)

    2. Daim Bodda - Eirik Höitomt (Kjetil Helgestad)

    3. Luke the Spook - Adrian Kolgjini

    4. Barack Face - Dante Kolgjini (Lutfi Kolgjini)

    5. Mellby Jinx - Mats Djuse (Daniel Wäjersten)

    6. Funny Gio - Alessandro Gocciadoro

    7. Castor The Star - Magnus Djuse (Jörgen Westholm)

    8. Boscha Diablo - Johan Untersteiner

    9. Powwow - Lars Anvar Kolle (Jan Kristian Waaler)

    10 Gio Cash - Daniel Wäjersten

    Hugo Åbergs Memorial ajetaan klo 22 Suomen aikaa tiistai-iltana. Ykköspalkinto on 1 609 000 kruunua.

    Lisää aiheesta
    • Going Kronos on jo vienyt Riitta Nylundin sydämen. Nyt vuorossa ovat porkkanat.

      Ravit | ”Olen hirveän onnellinen, että se on täällä” – huippuori Going Kronos sai eläkekodin menestyskasvattajalta

    • Lutfi Kolgjini on tekemässä paluuta valmentajaksi.

      Ravit | Ruotsalaislegenda Lutfi Kolgjini palaa valmentajaksi: ”Ei minusta ole viettämään eläkepäiviä Espanjassa”

      Tilaajalle
    • Marjaana Alaviuhkolan mielestä nyt on viimeinen hetki tehdä jotain, jos halutaan, että Ruotsissa on kovan luokan raviurheilua tulevaisuudessakin.

      Ravit | ”Sinne ei tarvita ravipoliitikkoja, vaan todellisia osaajia” – Ruotsissa huoli peliyhtiön hallituksesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Lutfi Kolgjini
    Hugo Åbergs Memorial
    Barack Face
    Jägersro
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle