

Juhani Harmoisen tavallinen ravireissu Ouluun oli saada karmean päätöksen viime syyskuussa. Huonovointiseksi itsensä tuntenut harrastajavalmentaja menetti varikkoalueella tajuntansa. Lopulta sydän pysähtyi kaikkiaan 13 minuutiksi. Kiuruvetisen hevosmiehen elämä oli ensiapuhenkilöstön käsissä. Pelastuminen ja toipuminen olivat hiuskarvan varassa.
Maaliskuussa 70 vuotta täyttävä Harmoinen on kiitollinen saamastaan avusta. Tällä hetkellä sydämen toimintaa tukee kohtauksen jälkeen asennettu tahdistin. Päivittäinen kunto vaihtelee, vaikka toimintakyky on palannut.
”Välillä tuntuu, että taivas on rajana, kun toisinaan taas on hyvinkin pilvistä. Puristusta ei ole enää ollut rinnassa. Eivät turhaan etukäteen kehuneet tuota sydäntä kyttäävää tahdistinta”, Harmoinen kiittelee.
Toipumisaika ei ollut ikänsä touhuamaan tottuneelle miehelle helppoa. Tapahtuma askarrutti jälkeenpäin.
”Meinasin masentua sänkyyni. Sitten kaverini soitti, että pistä kengät jalkaan ja mene ajamaan hevosia. Ei se elämä tähän lopu. Kyllä olisi ohkaista tämä elämä ilman ystäviä.”
Harmoinen palaa Ouluun ensimmäistä kertaa kohtauksensa jälkeen lauantaina. Kyydissä ovat harrastajavalmentajan itse kasvattamat ravurit Jullen Emil ja Missin Valma. Miestä ei hirvitä palata tapahtumapaikalle.
”Ei pidä pelätä paikkaa, jossa kuolema kävi lähellä. Sinne on vaan mentävä. Vaan ohjastamaan en enää rupea. Jos kesken lähdön tulee kohtaus, siinä riskeeraa muutkin kilpailijat.”

Harmoisen hovikuskina toimii Eelis Murtola, joka on perheen hyvä tuttu.
”Eelis on käynyt meillä kengittämässä, ja hän on tyttäreni hyvä ystävä. Hevospiireissä on paljon hyviä ihmisiä.”
Harmoisten perheessä hevoset ovat olleet läsnä aina. Juhanin isä oli ostoasiamies, jonka käsien läpi kulki etenkin työhevosia.
”Sitten meille tuli Sirutar (Pave), jonka pärjättyä alettiin suuntautumaan raviurheiluun. Myöhemmin olen tässä kotona kasvattanut hevosia.”
Harmoiselle on osunut ravimaailmassa onnistumisia, mutta myös kovia iskuja antaneita menetyksiä. Hevosiin on syntynyt vahva side.
”Parikin tammaa on mennyt synnytyksen yhteydessä, ja Iinan Prinssi teloi pahasti itsensä karsinassa. Olen monesti itkenyt hevosten perään. Ne on niin hyviä kavereita. Niitä kasvatetaan ja neuvotaan päivittäin.”
Harmoinen herkistyy muistellessaan hevosiaan. Ajatus tiivistyy neljään sanaan.
”Raviurheilu on kovaa hommaa.”