

Pauli Raivio kertoi maanantaina MT Hevosille kaavailevansa Vale-Ellin kauden avausta Jyväskylän Killerille maaliskuun 25. päivä. Lähdöstä on mahdollisesti tulossa todellinen herkkupala. Viime vuonna Vale-Ellin kanssa kolmevuotisikäluokan ykköshevosen tittelistä taistelleen Nopsa Eeliksen valmentaja Eero Laitinen kaavailee suojatilleen mahdollisesti samaista lähtöä kauden aloitukseksi. Mitään ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon.
”Ajetaan joko Killerillä tai muutamaa päivä myöhemmin Teivossa. Teivon lähtö sopisi sarjamäärityksellisesti vähän paremmin meille. Katsotaan miten toimitaan.”
Nopsa Eelis päätti kolmevuotiskautensa Junnustartti-finaalin voittoon Teivossa joulukuussa. Talvi on sujunut valmentajan mukaan hyvin.
”Oria on liikutettu talven aikana suunnitelman mukaisesti. Kangasniemellä on ollut hyvä talvi valmentaa hevosta. Vaikea sanoa onko se paljoa kehittynyt talven aikana. Se oli kuitenkin hyvin valmiin oloinen jo viime syksynä.”
Eero Laitinen kävi Nopsa Eeliksellä Mikkelissä harjoitusraveissa viime lauantaina. Kyseessä oli ensimmäinen reippaampi vauhtinen harjoitus kolmevuotiskauden jälkeen. Nopsa Eeliksen taustavoimat ovat tarkoituksella ottaneet suojatillaan rauhallisemmin vauhtiharjoittelun kanssa.
”Meillähän Nopsa Eeliksen isä Turelius. Se oli vähän kuuman oloinen. Emme ole isän käytöksenkään takia halunneet turhaan lisätä kierroksia Nopsa Eeliksen kanssa.”

Oriin otteet harjoitusraveissa miellyttivät kokenutta valmentajaa.
”Ajoin 40-vauhtisessa lähdössä. Alku otettiin rauhassa, mutta olisihan ori halunnut mennä kovempaa. Loppusuoralla annoin sen mennä omasta halusta. Silloin vauhti oli aika ravakkaa. Se ravasi oikein hyvällä tyylillä.”
Kevään aikana Nopsa-Eeliksellä on tarkoitus ajaa nelivuotiaiden suomenhevosten SHKL Cup -karsintoja. Kauden tärkeimmät kilpailut ovat kuitenkin ohjelmassa vasta syksyllä.
”Nopsa Eelis on maksettu kaikkiin ikäluokkalähtöihin. Katsellaan kaikessa rauhassa, kuinka kevään kilpailut alkavat sujua. Lähtöjä on tarjolla yllin kyllin hevosen ollessa kunnossa.”
Eero Laitisella oli Mikkelin harjoitusraveissa myös mukana Kihisee. Viime vuosien suosituimpiin siitosoreihin kuulunut Kihisee on startannut viimeksi vuoden 2021 lokakuussa. Valmentajan mukaan hevosen hengitys ja jalkaterveys ovat hyvällä tolalla. 13 vuoden ikään ehtineen oriin mahdollinen kilpailu-uran jatko on arvoitus.
”Sen ravi ei miellyttänyt minua lauantaina. Olemme varanneet sille ajan Kimmo Elfvingille. Hevonen on muuten tosi terveen oloinen, mutta jokin häiritsi sitä harjoitusraveissa ravin suhteen. Tuon tasoista hevosta ei halua tuoda radoille kuin huippukunnossa. Siitoskausi on kuitenkin se tärkein asia Kihiseen osalta.”
Nopsa Eelis kantakirjattiin vajaa pari viikkoa sitten Lahden orinäyttelyssä. Eero Laitisen mukaan neljävuotiasta oria ei tulla käyttämään siitoksessa tänä vuonna. Kyselyitä tammanomistajien suunnalta olisi omistaja-valmentajan mukaan ollut mukavasti.
”Veisihän se jalostusta eteenpäin astuttaa nuorella oriilla. Keskitytään kuitenkin kilpailemaan tällä kaudella. Jos tänä vuonna ei tule menestystä, ei oriilla ole kyllä kysyntääkään tulevilla kausilla siitoksessa”, hymähtää Eero Laitinen realistisesti.
Eero ja Jaakko Laitinen kertovat vuosikymmenten mittaisen tarinansa hyvien hevosten parissa helmikuussa ilmestyneessä MT Hevoset -vuosikuvastossa. Kuvasto on postitettu kaikille MT Hevoset -digipaketin tilaajille.
Kuvaston voi tilata verkkokaupasta täältä
Kuvastoa myydään myös Lehtipisteissä.